Fabitusmatskunsa kullakin.Äsken ainakin Fagerholm naamansa ilmestyessä yhtäkkisesti esille makuuhuoneen työpöytää siivoskellessa.
Juuh.Ai mullakin?
Itsehän muistan hänet parhaiten vänrikki Nappulan roolista Aleksis Kiven Tuntemattomassa Sotilaassa.Jaa Pöystistä oikeuskansleri. Taitaa olla eka oikeuskansleri, jonka olen nähnyt alasti.
Niin, Pöystikin oli alasti.
Nokitan pääministerillä sekä filosofian tohtorilla Oxfordin yliopistosta.Jaa Pöystistä oikeuskansleri. Taitaa olla eka oikeuskansleri, jonka olen nähnyt alasti.
Nokian pääjohtaja lie korkeimman tittelin omannut.Nokitan pääministerillä sekä filosofian tohtorilla Oxfordin yliopistosta.
Katkeraa.Venäläismedian mukaan Koivisto oli Neuvostoliiton näkökulmasta hyvin miellyttävä ja ystävällinen Suomen presidentti, ja niin hänet muistetaan myös nykyisessä Venäjän federaatiossa.
- Lähes koko presidenttikautensa ajan Koivisto pyrki pitämään yllä hyviä suhteita Neuvostoliittoon.
Media muistuttaa kuitenkin, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Koivistosta tuli yksi tärkeimmistä Euroopan unioniin liittymisen kannattajista. Hän myös purki entisen Neuvostoliiton ja Suomen välisen YYA eli ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen vuonna 1991.
Hätkähdin yllätyksestä. Monokkelini tippui juuri teekuppiini. Mon dieu!Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastaja Katja-Pia Jenu on tottunut näkemään puutteita työsopimuksissa ja työoloissa. Mutta hänkään ei ollut uskoa silmiään astuessaan pari viikkoa sitten erääseen lahtelaiseen ravintolaan: Kaikki työntekijät olivat paikallisen vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoita. He olivat tehneet töitä kuukausitolkulla, ja palkkaa oli maksettu yhteensä nolla euroa.
– Se, että ravintolan toiminta perustui täysin ilmaiselle työvoimalle, oli kyllä aika järkyttävää, Jenu sanoo.
Kyseessä ei ollut TE-toimiston työharjoittelu, vaan vastaanottokeskuksen epävirallinen työkokeilu. Työntekijöiltä löytyneiden sopimusten mukaan kuukausia jatkuneesta palkattomasta työstä oli sopinut paikallinen Hennalan vastaanottokeskus ravintoloitsijan kanssa.
Vastaavia järjestelyjä on putkahdellut pinnalle pitkin Etelä-Suomea. Jenu pelkää, että ilmi tulleet tapaukset ovat jäävuoren huippu.
– Ollaan havaittu tätä useammassa ravintolassa. Sitten on ollut yksi parturiliike ja ainakin yksi kauppa. Ja nämä ovat nyt vain ne tapaukset, jotka meille ovat tulleet ilmi.
Älä unohda opiskelijoita!Eihän tuollainen toiminta millään käy laatuun. Palkatonta työtä saa teettää vain työttömillä!
Atte Jääskeläinen HS:lle: Yle voi perustaa oman valvontaelimen, jos JSN puuttuu journalistiseen linjaan liikaa
JSN antoi maaliskuussa Ylelle langettavan päätöksen journalistisen päätösvallan luovuttamisesta toimituksen ulkopuolelle Terrafame-uutisoinnissa.
Ylen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen vilauttaa Helsingin Sanomien haastattelussa mahdollisuutta, jossa Yle perustaisi oman elimen valvomaan journalismin etiikkaa.
Jääskeläinen sanoo lehdelle, ettei Julkisen sanan neuvosto tai ulkopuolinen selvitysmies päätä Ylen journalistisesta linjasta ja organisaatiosta.
- Ylehän on vapaaehtoisesti JSN:n jäsen. Jos JSN ryhtyy liikaa määrittelemään Yleisradion journalistista linjaa, Yleisradion täytyy varmaan perustaa oma elin sitä varten, Jääskeläinen sanoo.
JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström pitää Jääskeläisen kommenttia poikkeuksellisena. Grundström muistuttaa lehden mukaan, että journalismin itsesääntely on toiminut Suomessa kansainvälisesti verrattuna harvinaisen hyvin juuri siksi, että tiedotusvälineet ovat niin laajasti sitoutuneet siihen.
JSN vastaa Suomessa journalismin itsesääntelystä.
JSN antoi maaliskuussa Ylelle langettavan päätöksen journalistisen päätösvallan luovuttamisesta toimituksen ulkopuolelle Terrafame-uutisoinnissa.
Helsingin Sanomat haastatteli Jääskeläistä viime viikolla sen jälkeen, kun kriittinen Ylegate-kirja ja selvitysmies Olli Mäenpään raportti oli julkaistu.
STT