Mielestäni tuo Bottaksen yksivuotinen soppari on reilu sekä kuljettajalle että tallille. Bottaksella on pieni paine jatkuvasti, kun pitää antaa sellaisia näyttöjä että tallipaikka säilyy ja mersulla taas on pelivaraa neuvotteluissa kun Red Bull kaksikosta aletaan käymään kauppaa. Kyllähän RIC ja VER ovat ne kuljettajat jotka markkinoilla kaikkia kiinnostavat, varsinkin nyt kun VET ja HAM ovat jatkamassa pitkään nykyisissä talleissaan. Kaikki muut kuljettajat Hamiltonia ja Vetteliä lukuunottamatta ovat kauppatavaraa kaudelle 2019
Nyt kaikki riippuu ainoastaan autojen suorituskyvystä, jos Red Bull (Renault) saa autonsa ensi kaudella kulkemaan, on hyvin mahdollista että nykyisellä miehityksllä jatketaan vielä pitkään. Ferrarille vapautuu hyvin todennäköisesti paikka ensi vuoden jälkeen. Ja Ferraria varmasti kiinnostaa RIC tai VER palkkaaminen, Vetteliä ei varmaan niinkään. Pidän silti parempana vaihtoehtona ainakin katsojan näkökulmasta, että tallissa ajaa kaksi todella nopeaa kuljettajaa, vaikka yhteistyö ei niin ruusuista aina olisikaan. On myös hyvin mahdollista että McLaren alkaa pärjäämään tulevalla kaudella, joten sinne on varmasti kiinnostusta. Uskon kuitenkin Alonson ja Vandoornen jatkoon myös 2019 mikäli molemmat äijät alkavat podiumilta löytymään. Alonso tuskin enää tallia vaihtaa, kun ottajia ei kauheasti ole. Ocon on omissa kirjoissa myös mielenkiintoinen nimi, mikäli ensi kaudella laittaa Perezin täydellisesti kyykkyyn.
Jos Bottakselle kävisi niin kylmät, ettei mersu jatkaisi sopparia kaudelle 2019 olisi suuntana varmasti: Ferrari, Renault tai McLaren. Ensi vuosi tulee olemaan viimeinen Räikköselle ja Kyvjatille. Ja toivon ettei kaksikkoa Palmer & Ericsson nähdä enää tämän kauden jälkeen.
Omat spekulaatiot 2019 kuskeista ja talleista on seuraavat:
Mercedes: HAM & BOT
Ferrari: VET & VER
Red Bull: RIC & OCO tai Gasly*
Williams: STR & Kubica, mikäli käsi kestää ajamisen
Force India: PER & WEH tai OCO
Renault: HUL & SAI
Mclaren: ALO & VAN
Toro Rosso: ? & Gasly*
Sauber: Giovinazzi & Leclerc
*Gasly onnistuessaan Toro Rossolla on hyvin todennäköinen kuljettaja Red Bullin toiseen autoon, mikäli sieltä paikka aukeaa.
Edit: Jos tuo Sainzin Red Bull sopimus on edelleen voimissaan, kun kaveri ilmeisesti lainasopimuksella menee Renaultille. Tarkoittaa varmaan sitä että Red Bull haluaa varmistaa Sainzin saatavuuden, mikäli Ricciardo tai Verstappen tallista lähtee ensi kauden jälkeen. Tämä olisi myös Sainzin kannalta paras mahdollinen tilanne, kun siltoja ei polteta RB:n suuntaan.