Kun jossain mainittiin, että ampumahiihdon yllätysvoittaja Hanna Öberg on 22-vuotias, niin piti ihan tarkistaa vertailu samanikäiseen Venla Lehtoseen.
Öberg on puolisen vuotta Venlaa nuorempi, mutta edustanut Ruotsia ampumahiihdossa jo juniorien MM-kisoissa Kontiolahdella kaudella 2011-2012. Lajitaustaa siis on huomattavasti enemmän. Ainut keskinäinen kohtaaminen henkilökohtaisella matkalla tuli vasta PyeongChangin pikakilpailussa, jossa Hanna oli 7:eitsemäs ja Venlalla meni kaikki muu paitsi toinen ammunta penkin alle. Venla oli ladullakin yllättävän vaisu. Ei ammunta Öbergilläkään aina ole mennyt noin putkeen, mutta normaalikisassa tuli "pöljä päivä" ja voitto.
Tuli vain mieleen aiempi Urheiluruudussa nähty nuorisoryhmän valmentajan haastattelu, jossa kaveri sanoi, että näillä nuorilla menee 7-8 vuotta siihen, että nousevat maailman huipulle. Venla taas myöhemmin sanoi tavoitteekseen taistella seuraavissa olympialaisissa kärkisijoista.
Uskon enemmän Venlaa. Ainakin Venlan itsensä suhteen. Jos muuallakin urheilijat nousevat paljon nuorempina taistelemaan MC-voitoista, niin ei se Suomen ampumahiihdossa voi kestää yli 27-vuotiaaksi.