Mitä sitten kannattaa tehdä ylimenokauden aikana ja kuinka tulee silloin harjoitella?
– Kannattaa harjoitella fiiliksen mukaan, mutta kuitenkin kevyesti. Lenkille mennessä mittarit ja kellot voi jättää huoletta kotiin ja harjoittelu tulisi olla mahdollisimman palauttavaa ja kevyttä. Ja jos ei huvita harjoitella, niin sitten on parempi olla tekemättä mitään ja odotella parempaa lenkkifiilistä. Muitakin lajeja voi kokeilla, kunhan muistaa jättää kilpailumielen kotiin. Hyvää aktiivista henkistä ja fyysistä palautumista voi myös harrastaa luonnossa samoilemalla ja silloin reipas kävely on riittävä rasitustaso tällaiseen piiloharjoitteluun. Ruokavalion suhteen voi olla myös sallivampi mitä kilpailukaudella, kunhan muista kohtuuden siinäkin. Muutama ylimääräinen kilo talvea vasten, ei kenenkään tulevaa kilpailukautta pilaa. Jos pitää kaksi kuukautta kevyempää harjoittelua ohjelmassa, niin ensimmäisen kuukauden aikana ei kannata tai tarvitse miettiä paljon urheilua. Kuukauden jälkeen voi sitten ensin analysoida aikaisemman kauden ja koota yhteen plussat ja miinukset ja niiden tietojen perusteella alkaa rakentaa uutta kautta. Mahdolliset epäonnistumiset tulevat yleensä analysoitua hyvin, mutta onnistumiset analysoidaan helposti pinnallisesti. Tärkeää on siis myös analysoida onnistumiset tarkasti, sillä niiden kopioiminen antaa hyvät eväät myös tulevalla kaudella, Tom Söderdahl sanoo.