Aika sotaisen elokuvan ovat osanneet tehdä kesällä -39. Tulee yköseltä. Serenaadi sotatorvella.
Serenaadi sotatorvella eli sotamies Paavosen tuurihousut on Toivo Särkän ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1939. Sen ensi-ilta oli Helsingissä 1. tammikuuta 1940 Rexissä ja Bio-Biossa. Elokuvan aihe perustuu Topiaksen näytelmään vuodelta 1938.
Talvisota oli jo uhkana, kun kepeää sotilasfarssia kuvattiin, mutta kireä tilanne ei heijastu elokuvaan.[1] Sotamies Paavosta esittänyt Kaarlo Angerkoski kuoli sydänkohtaukseen lokakuussa 1939 kolme kuukautta ennen elokuvan ensi-iltaa. Elokuvaa on kuvattu Pyhäniemen kartanossa.[2]
Tarina kertoo sotaharjoituksista kartanonrouvan mailla. Savolainen sotamies Malakias Puavonen lainaa "tuurihousujaan" majuri Harteiselle. Malakiasta kriitikko kehuu hupailun ainoaksi "ilonkryyniksi". [3]