Kuskispekulaatiot 2020

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5736
Mitkä ihmeen Sainzin potkut? Sainz olisi ajanut tällä kaudella McLarenilla ilman Ricciardon siirtoakin. Sehän oli neuvotellut McLarenin kanssa jo ennen Renault-lainaa kun tie Red Bullille tuntui olevan tukossa.
Kylläpä viime kesänä niin McLaren kuin Renault'kin odotteli Ricciardon päätöstä. Uutiset Rikun siirrosta tulivat elokuun alussa ja pari viikkoa siitä McLaren tiedotti vaihtavansa Alonson Sainziin. Jos skenaario olisikin mennyt niin, että Ricciardo olisi valinnut McLarenin ja Ocon olisi sen jälkeen nostettu Renault'lle, niin Sainz ajelisi varmaankin Williamsia juuri nyt.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5736
Toto puhuu tulevaisuudesta pidemmällä tähtäimellä. Kuulostaa Oconilta ja varautumiselta Hamiltonin jälkeiseen aikaan. Voi tarkoittaa sitä, että Bottas saa vuoden pahvin jos Oconille löytyy vuodeksi muualta kisakuskin paikka. Jos Hamilton ei ole nykyisen sopimuksen jälkeen käytettävissä, tulevaisuus olisi Bottas & Ocon. Jos Oconille ei löydy ajohommia muualta ensi kaudeksi, hän ottanee Bottaksen paikan. Silloin tulevaisuus olisi Ocon & Russell.

Ja kaikki uusiksi, jos Verstappen on saatavilla.
Melko klassinen tapa esittää spekuloivansa ja sitten luetella kaikki mahdolliset ja mahdottomat skenaariot, mitä vain keksii. Ei kovin vahvaa. Toto sitä paitsi puhuu "long-termistä" aina ja kaikissa asiayhteyksissä. Jo 2017 kesällä Bottasin sopparin kanssa odoteltiin, koska piti varmistaa Mersun "long-term". En löytänyt uutista viime vuodelta mutta melko varmasti silloinkin on samaa sanaa käytetty.
 
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5334
Kylläpä viime kesänä niin McLaren kuin Renault'kin odotteli Ricciardon päätöstä. Uutiset Rikun siirrosta tulivat elokuun alussa ja pari viikkoa siitä McLaren tiedotti vaihtavansa Alonson Sainziin. Jos skenaario olisikin mennyt niin, että Ricciardo olisi valinnut McLarenin ja Ocon olisi sen jälkeen nostettu Renault'lle, niin Sainz ajelisi varmaankin Williamsia juuri nyt.
Sainz olisi voinit myöntyä takaisin Toro Rossolle jos Mclarenin ja Rellun ovi olisi sulkeutunet. Enpä laittaisi potkuiksi kun Red Bull löi kapuloita Rellun rattaisiin:

https://www.google.com/amp/s/www.skysports.com/amp/f1/news/12433/11444190/renault-set-to-make-carlos-sainz-decision-but-have-2019-options
Renault boss Cyril Abiteboul says he is unable to renew Carlos Sainz's stay for 2019 until his "contractual situation" with Red Bull is resolved, but claims the French team have a "number of options" to replace him.

Sainz halusi parin vuoden sopparia eikä mitään Bottaksen yksvuotispahveja, Red Bullin ja Renaultin kanssa se ei onnannut. Oli Mclarenin kanssa keskusteluissa jo viikkoja ennen Ricciardon sopparia.

https://www.motorsport.com/f1/news/sainz-wants-two-year-deal-renault-red-bull-1062428/3145379/amp/
22. heinäkuuta 2018
"I look forward to signing a two-year deal with my future team to make sure that next year I'm not in this position again."

With Stoffel Vandoorne's future uncertain at McLaren, Sainz has emerged as a contender to join compatriot Fernando Alonso at McLaren in 2019.

McLaren Racing CEO Zak Brown*described Sainz as a "very good race driver" but stressed the team first needs to establish what Alonso's future plans are before it can settle on its line-up.
 

YaZka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2002
Viestit
954
Sijainti
Tampere
https://www.is.fi/formula1/art-2000006190940.html

Maailmalla ollaan tosissaan väittämässä(alkup lähde racefans) että Max ja Sebi vaihtaisi päittäin talleja.
Ei oo kuulemma mahdollista, sitähän "asiantuntijat" tässä topicissa on rautalangasta meille vääntäneet

Ferrarilla pitää olla maailmanmestaruuden voittanut kuski ratissa

Tai toki jos RedBull liitää loppukauden ja Max voittaa mestaruuden niin sit...
 

Ratahans

Well-known member
Liittynyt
8.5.2001
Viestit
840
No johan olisi. Jotain tunnusteluja Vettelin suhteen voisi hyvin olla meneillään.

Mites Mersu, eikö sinne olekkaan useampia halukkaita huippukuskeja tyrkyllä... heh jauhavat jostain Oconista?!
 

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4400

henrizio

väärinkäyttäjä
Liittynyt
21.4.2007
Viestit
2218
Tuo kommentti on annettu Silverstonen jälkeen. Eipä Vettelin ajovireessä Hockella ollut mitään moitittavaa.
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9786
Sijainti
Helsinki
Olis kyllä huippua!

Horner jossain totesi, että Vettel kaipaa RBn kaltaisen ympäristön suoriutuakseen.

Mutta vähän kyllä epäilen. Mun foooliohattu näkee Maxin Mersulla.
Ja mun foliohattu höpisee, et Seb ja Lewis lopettavat ensi kauden jälkeen...
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Jos Hülkki kengitään Renaultilta, niin tuskin sieltä tie vie ainakaan Red Bullille.

Lähtö edessä? F1-tallipomolta kovaa puhetta konkarikuskinsa henkisistä ongelmista: ”Hän sabotoi itseään”

Pitkän uran F1-sarjassa tehnyt Nico Hülkenberg kävi Saksan GP:ssä kivuliaan lähellä uransa ensimmäistä palkintosijaa, mutta ulosajo sateisessa kisassa johti Renault-kuskin keskeytykseen. Tallipomo Cyril Abiteboul myöntää tiimin pohtivan ensi kauden kuskitilannetta eikä Hülkenbergin henkisistä ongelmista ole siinä apua.

Hülkenberg pitää hallussaan epämieluisaa maailmanennätystä ajettuaan 167 F1-kisaa ilman ainuttakaan palkintopallipaikkaa. 31-vuotiaan saksalaisen paras sijoitus on neljäs – sille sijalle hän on ajanut urallaan kolmesti.

Hockenheimin sateen sotkemassa kisassa kaikki oli mahdollista myös keskikastiin kuuluvalla Renault’lla, mutta Daniel Ricciardon moottorivika ja Hülkenbergin ulosajo veivät pisteet ranskalaistiimiltä.

Tallipäällikkö Cyril Abiteboul pitää Hülkenbergin toistuvia otteen menetyksiä osoituksena henkisistä ongelmista.

– Meillä on sellainen käsitys, että kun jokin tulee hänen tavoiteltavakseen, on se sitten kuudes sija tai jotain muuta, se karkaa häneltä. Hän sabotoi itseään, Abiteboul tokaisee ranskalaiselle Auto Hebdo -lehdelle.

– Sitä miettii psykologista puolta, mutta kun tapahtuu näin paljon kaikkea, et voi syyttää häntä, tallipomo viittaa Saksan kisan lukuisiin käänteisiin.

Kuskineuvotteluilla vaikutusta Hülkenbergiin?
Hülkenberg ei toki ollut läheskään ainoa, jolle märkä rata tuotti tepposet, mutta Abiteboul puhuu laajemmassa kontekstissa: kokeneen kuskin keskittyminen herpaantuu liian helposti kovissa paikoissa. Tallipomon mukaan koko tiimillä oli kyyneleet silmissä hyvän sijoituksen mentyä sivu suun juuri kuskin kotiradalla.

Mainos

– Puhuimme siitä, koska se huolettaa meitä, hän sanoo Hülkenbergin epävarmuudesta.

Hülkenbergillä on sopimus Renault’n kanssa tämän kauden loppuun asti. Tilalle on monta ehdokasta – esimerkiksi Mercedeksen varakuskiksi jämähtänyt Esteban Ocon, joka ranskalaisena nousevanan kykynä sopisi hyvin Renault’n kisakuskin paikalle.

Ollaan rehellisiä. Tämä (keskeytys) tapahtui juuri, kun käymme tärkeitä keskusteluita tulevaisuudesta. Mietimme vaihtoehtoja, ja hän tietää sen. Se vaikuttaa peliin, Abiteboul arvelee.

– Se on inhimillistä ja jopa tunteikasta, koska Nico on ollut meidän kanssamme kolme vuotta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lahto-edessa-f1-tallipomolta-kovaa-puhetta-konkarikuskinsa-henkisista-ongelmista-han-sabotoi-itseaan/7498242#gs.szooy1
 

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3835
Veikkaan Hamilton Ferrarille, Bottas Red Bullille, Vettel ja Verstappen Mercedekselle.
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7211
Veikkaan Hamilton Ferrarille, Bottas Red Bullille, Vettel ja Verstappen Mercedekselle.
Vettel ja Verstappen eivät kyllä ikinä mahdu samaan talliin, koska se tietäisi takuuvarmaa sisällissotaa kummankin vaatiessa ykköskuljettajan asemaa itselleen.
 

YaZka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2002
Viestit
954
Sijainti
Tampere
Hulkin otteista on kyllä usein paistanut epävarmuus.

Bakussakin ajoi joskus hyvästä sijoituksesta ja pari kierrosta myöhemmin päätti ajaa seinään.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5736
En muista, kuinka hyviä sijoituksia Hulkki on heittänyt menemään omien suorien ajovirheidensä vuoksi, mutta vähän on sellainen tuntu, että Cyril on saanut viestin, jotta syntipukin on löydyttävä tai miehen oma pesti on vaarassa. Renault on tallina tehnyt surkeaa työtä ja moottoriosastollakin lähinnä poljetaan tyhjää. Sekä Ricciardo että Hülkenberg ovat viime viikkoina antaneet sellaisia lausuntoja, ettei talli ole viime vuosina onnistunut ottamaan juurikaan edistysaskelia.

Renaultin auto on niin epäluotettava, että on paha arvioida kuskeja pelkästään pistekertymää katsomalla. Mutta kun huomioidaan Hülkenbergin ajamat pistesijat, niin esimerkiksi viime kaudella hän ajoi läpi kauden parempia sijoituksia kuin tallikaverinsa Sainz. Tällä kaudella Renaultin kuljettajat ovat keränneet aika vähän pistesijoituksia kumpainenkin mutta mielestäni Hulkin ja Ricciardon sijoitukset ovat samalla viivalla.
 
Viimeksi muokattu:

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8800
Sijainti
Vantaa
En muista, kuinka hyviä sijoituksia Hulkki on heittänyt menemään omien suorien ajovirheidensä vuoksi, mutta vähän on sellainen tuntu, että Cyril on saanut viestin, jotta syntipukin on löydyttävä tai miehen oma pesti on vaarassa. Renault on tallina tehnyt surkeaa työtä ja moottoriosastollakin lähinnä poljetaan tyhjää. Sekä Ricciardo että Hülkenberg ovat viime viikkoina antaneet sellaisia lausuntoja, ettei talli ole viime vuosina onnistunut ottamaan juurikaan edistysaskelia.

Renaultin auto on niin epäluotettava, että on paha arvioida kuskeja pelkästään pistekertymää katsomalla. Mutta kun huomioidaan Hülkenbergin ajamat pistesijat, niin esimerkiksi viime kaudella hän ajoi läpi kauden parempia sijoituksia kuin tallikaverinsa Sainz. Tällä kaudella Renaultin kuljettajat ovat keränneet aika vähän pistesijoituksia kumpainenkin mutta mielestäni Hulkin ja Ricciardon sijoitukset ovat samalla viivalla.
Tämä sama patonki ulosti Kovalaisen tekosyillä
 

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3835
Vettel ja Verstappen eivät kyllä ikinä mahdu samaan talliin, koska se tietäisi takuuvarmaa sisällissotaa kummankin vaatiessa ykköskuljettajan asemaa itselleen.
Bottasta tuskin Red Bullilla nähdään, mutta Hamiltonin ja Vettelin vaihto päittäin tekisi hyvää. Tuskin sekään tapahtuu, vaikka Hamilton on ilmaissut kiinnostuksen ajaa urallaan Ferraria, ja Vettelistä Mercedes saisi saksalaisen mestarin.
 

Razor

Well-known member
Liittynyt
12.10.2008
Viestit
1230
Toto Wolff paljastanut, että Hamiltonin tallikaveri ensi kaudella on joko Bottas tai Ocon. Aika varmaa siis, että Bottas jatkaa mersulla ensi kaudella jos haluaa. Bottas saattaa kärkkyä vielä Ferrarin paikkaa jos sieltä sais parempaa sopparia kuin Mercedes tarjoaa jos Vettel on menossa Red Bullille.
 

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2863
Tuo Oconin roikottaminen mukana edelleen tässä kuviossa vähän kummastuttaa. Hankala nähdä noin keskinkertaisilla näytöillä varustettua kaveria istutettavan välivuoden jälkeen sarjan ykkösautoon edes siinä tapauksessa että Bottas nyt syystä tai toisesta vaihtaisi maisemaa.
 
Ylös