Kuka olisi ollut?Ilman Ferrarin ongelmia uskoisin et olis ollut paalulla tänään helposti
Ei se sit vissii ylittäny niitä kanttareita.Miksi Hamilton sai aika-ajon ensimmäisessä osiossa pitää ratarajoja pilkkanaan?
Hyvin ajettu sektori tosiaan!!Vanha ukko vielä jaksaa yllättää. Kimille kakkossektorin nopein aika. :alppu:
Täysin samaa mieltä, käyttöön samat säännöt sarjaan katsomatta. Eli jos kaikki 4 pyörää on valkoisen rataviivan ulkopuolella automaattinen hylky kierrokselle aina aika-ajossa. Kisassa pari lipsahdusta läpi sormien sitten varoitus ja penalty jos yliajamaminen vielä jatkuu.Sky'n poppoo oli taas sitä mieltä, että ratarajojen "tiukka" valvonta oli oikea päätös mutta onhan tuo nyt ihan vitun typerää, että ne rajat on vedetty taas kerran mielivaltaisesti eikä todellisten ratarajojen mukaan. Valkoinen reunaviiva erottaa kilparadan ja kilparadan ulkopuolisen alueen toisistaan ja radan rajan pitäisi siis silloin kulkea siinä. Johan meillä on sääntö, että auton tulkitaan pysyvän rajojen sisäpuolella silloin, kun toisen puolen renkaat pysyvät viivan oikealla puolella. Nyt on keksitty sitten jokin ihmeellinen kanttikivitulkinta.
Sellainen muistikuva minulla on, että ainakin jollain radalla käytettiin jo elektronista valvontaa. Radassa oli jonkinlainen sensori, joka tunnisti renkaan luistaneen valkoisen viivan ohi ja pingasi tuomaristoa. Eihän tuollaista pystyisi kunnolla valvomaankaan pelkän kamerakuvan perusteella.Itse kannatan että mahdollisimman pian tehdään tekninen valvonta tuohon niin tuomarien puoluellisuus yms ei tiule häiritsemään vaan rankut tulisivat automaattisesti.
Iltapäivällä liikkuu kuuroja, mutta eihän ne nyt tietenkään radalle osu.Taitaa jäädä torsoksi sadekisakin.
Joo Bottas varmaan voittaa Hämiksen sateella:ahem:Räikkönen ajoi hienosti ja otti sen "2. kategorian" paalupaikan. Bottas sen sijaan oli tänään huono. Lyhyellä radalla lähes neljän kymmenyksen ero on liian suuri. Huomenna vain sade voi tarjota mahdollisuuden tallikaverin lyömiseen, sillä kuivalla kelillä Hamilton on kisavauhdissa rajusti edellä Bottasta.
Miksi Hamilton sai aika-ajon ensimmäisessä osiossa pitää ratarajoja pilkkanaan?