Eikös Vettel ollut neljäs?Sama pisti silmään. Aina joku salaliittoteoria. Tästähän ei hyötynyt Ferrari pätkääkään, koska Vettel jäi kolmanneksi.
Eikös Vettel ollut neljäs?Sama pisti silmään. Aina joku salaliittoteoria. Tästähän ei hyötynyt Ferrari pätkääkään, koska Vettel jäi kolmanneksi.
No ei ole kyllä selvempi. Korkeintaan samaa tasoa. Edellisistä kausista nyt ei kannata puhua edes. Onhan se nyt selvää, että Vettelillä on joku pahasti pielessä, koska uran ensimmäinen todellinen surkea kausi menossa. Räikkösellä niitä sentään oli tukku putkeen eli ei ollut sattumaa.Ei Vettel mitään paalua olisi ottanut. Sen verrab pihalla ollut ukko koko kauden. Oli muuten seitsemäs kerta putkeen, kun Vettel sai turpaan Leclerciltä aika-ajoissa. Selkeämpi kakkoskuski kuin Kimi viime kaudella.
Niinpä olikin. En muistanut, kun Bottas nostettiin kolmanneksi.Eikös Vettel ollut neljäs?
Kyllä olisi. Helposti. Sen verran lähelle pääsi ilman imuapua. Lisäksi Bottas ja Hamilton mielestään menettivät paalun Kimin ulosajon vuoksi. Eli uusintojen jälkeen Lecler olisi ollut neljäs.Ei Vettel mitään paalua olisi ottanut.
Eihän Hamilton siinä mitään menettänyt. Bottas joidenkin mukaan 0,2s.Kyllä olisi. Helposti. Sen verran lähelle pääsi ilman imuapua. Lisäksi Bottas ja Hamilton mielestään menettivät paalun Kimin ulosajon vuoksi. Eli uusintojen jälkeen Lecler olisi ollut neljäs.
Eikö Hamilton ollut jonossa seuraava Kimin jälkeen? Eli loppuimun menetti ja mahdollinen varovaisuus mutkassa vaikkei keltaiset vielä ollu ylhäällä.Eihän Hamilton siinä mitään menettänyt. Bottas joidenkin mukaan 0,2s.
2014 hävisi Ricciardolle pistein 238-167, mitä pitäisin melko surkeana. Ricciardo otti kolme voittoa, Vettel ei yhtään. Sen jälkeen onkin ollut tallikaverina uran ehtoopuolells oleva Kimi, joka on taas saanut Vettelin näyttämään hyvältä. Tosiasia on se, että Ricciardo ja Leclerc ovat olleet Vettelin ainoat "kovat" tallikaverit, ja molempien kanssa on ollut pahasti helisemässä.No ei ole kyllä selvempi. Korkeintaan samaa tasoa. Edellisistä kausista nyt ei kannata puhua edes. Onhan se nyt selvää, että Vettelillä on joku pahasti pielessä, koska uran ensimmäinen todellinen surkea kausi menossa. Räikkösellä niitä sentään oli tukku putkeen eli ei ollut sattumaa.
Hamilton olisi tuonut asian erittäin isoäänisesti eteen ja Mercedes luonut ison tiedotteen asiasta, jos tappiota olisi syntynyt.Eikö Hamilton ollut jonossa seuraava Kimin jälkeen? Eli loppuimun menetti ja mahdollinen varovaisuus mutkassa vaikkei keltaiset vielä ollu ylhäällä.
Kauhea yllätys, että ruudukon suurin primadonna suoltaa taas tällaista paskaa. Kuten joku sanoikin, olisi vaan painanut sinne keulaan niin olisi saanut ajaa kierroksensa rauhassa.Jaa Lewis taas itkenyt, että Ferrari hidasteli tahallaan aika-ajoissa ettei mersu pysty tekemään kierrosta. Mene aikaisemmin ulos. Tuntuu olevan miehelle tapa nykyään jos ei kaikki mene kuin ajatteli, niin muitten vika.
2014 meni ihan vihkoon koko tallilta, joka oli hallinnut 4 vuotta lajia. Liian kunnianhimoista yritelmää voimayksikön pakkaamisen suhteen ja poksahduksia ihan riittävästi. Vaikea siinä on mitään suorittaa kunnolla ja tasaisesti. Pistän tämän taiston häviäjiksi Renaultin ja Neweyn.2014 hävisi Ricciardolle pistein 238-167, mitä pitäisin melko surkeana. Ricciardo otti kolme voittoa, Vettel ei yhtään. Sen jälkeen onkin ollut tallikaverina uran ehtoopuolells oleva Kimi, joka on taas saanut Vettelin näyttämään hyvältä. Tosiasia on se, että Ricciardo ja Leclerc ovat olleet Vettelin ainoat "kovat" tallikaverit, ja molempien kanssa on ollut pahasti helisemässä.
Koskeeko myös Vetteliä ja Hamiltonia?Ilmeisesti tänä vuonna ei katsota startissakaan hyvällä lähtösuoran rataviivojen ylittämistä.
Mikäli edellä oleva stumppaa niin sitten kuulemma katsotaan läpi sormien.Koskeeko myös Vetteliä ja Hamiltonia?
Ei tuollaisella veikkaamisella mitään Siilinjärven lottopotteja voiteta!Jompikumpi relluista keskeyttää moottorivikaan. Jotenkin sellainen kutina