Se on sama juttu kuin Eurostoliittossa - kerran liityttyäsi et voi erota
Kuukausi tilauksessa helpoiten pääsee perumaan, jos käyttää paypalia, kun se uusiminen on "paypalin palveluna". Jonka siis pystyy napista perumaan paypalin sivuilta jolloin WRC ei pääse omilla sivustollansa täät toimintoa häiritsemään. Tosin vuoden/kauden tilausta ei taida pystyä tekemään muulla kuin kortilla.
Pitääkö huolestua, että all live loppuu tähän vuoteen?
En usko, että loppuu etenkin nyt covid aikana, sarjahan olisi varmaan kuollut/kärsinyt valtavasti, kun yleisöäkään ei oltaisi päästetty pätkille. Luultavasti tuossa on joku markkinointikikka, kun käsittääkseni kaikilla muilla motoGP/F1 on ollut jo vuosia "season pass". Nyt vaan harmonisoitiin tuo vastaavaksi, kalenterivuoden paketti on kuitenkin ollut sopimusteksteissä mainittuna jo alusta asti.
Ja WRC+/All live on ollut joka ikisellä kaudella (ainakin vuodesta 2016) halvempi ottaa pätkinä kk tilauksena. Ei mitään uutta siis, mutta toisaalta tuo 30% off oli jo ennen Korsikaa, ja silloin ero oli yllättävän pieni, muistaakseni säästi vain 2-4e jos otti kk tilauksena. (Joka siis johtuu vaan siitä, että on olemassa jaksoja jolla yhden kk sisällä ajetaan kaksi rallia (ja vastaavasti rallittomia kuukausia)). Eli ei sinällä mitään uutta, mutta toki tuo kk tilauksessa pitää laskeskella ja tarkastella milloin se pitää/kannattaa ottaa. Toki hinnan pitäisi varmaan päivittyä joka rallin/kk jälkeen, aikaisemminhan tätä ongelmaa ei tosiaan ollut, kun se tilaus kesti päivälleen vuoden.