Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Puuduttavaa yhden miehen ja tiimin ylivoimaa on aina ikävä katsoa.

Kun puolestaan maailmanmestaruudesta käydään kunnon kamppailua kahden tasaväkisen tiimin, ja kuljettajan voimin (joskus jopa kolme kuljettajaa taistelemassa mestaruudesta, kaudella 2010 viimeisessä Abu Dhabin GP:ssä jopa neljällä kuljettajalla oli mestaruussauma), on mielenkiinto taattu.

Tässä kymmenen tiukinta maailmanmestaruustaistelua F1- historiasta. Mukana myös kolme taistelua, joissa suomalainen kuljettaja mukana. Mika Häkkisen niukka voitto Irvinesta kaudella 1999, Kimi Räikkösen niukka tappio Schumacherille kaudella 2003 ja puolestaan Räikkösen niukka voitto Hamiltonista ja Alondosta kaudella 2007.

Mikä näistä taisteluista on ollut oma suosikkisi? 🏁

 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9171
Tämä olisi kyllä kiinnostava idea. Vähän enemmän vapautta tiimeille rakentaa moottori. Olisi kiva, jos tosiaan olisi erityyppisiä moottoreita
Loppujen lopuksi 1990-luvullakin ajauduttiin siihen, että V10 on paras vaihtoehto jo ennen kuin sitten määrättiin, että kaikkien on ajettava sellaisella.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Nykyään ei varmaankaan enää kisaa startattaisi käyntiin Span kauden 1998 kaltaisissa olosuhteissa. Ajettaisiin varmaankin turva-auton perässä ensimmäiset kierrokset.

Mutta olihan romuralli startti tämä kauden 1998 Span startti. Kaikki lähti liikkeelle David Coulthardin ajovirheestä.

 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
BAR-tiimin autoissa taisi olla jotain pahanlaatuista vikaa, kun auto lähti kummankin tiimin kuljettajilta alta Spassa 1999 Eau Rouge/Raidillon - yhdistelmässä.

Vaikea uskoa pelkkään ajovirheeseen, sillä kummatkin kuljettajat, Jacques Villeneuve ja Ricardo Zonta, ajoivat ulos lähes identtisesti.

Linkin videon alussa näytetään ensin Villeneuven ulosajo kaudella 1998, silloin Williamsin ratissa. Joten Villeneuve ajoi ulos tässä mutka-yhdistelmässä parina vuonna peräkkäin.

 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Olen varmaan todennut tämän ennenkin, mutta todella paljon samankaltaisuutta on Nigel Mansellin ja Kimi Räikkösen F1- urassa.

Kummatkin kuljettajat ajoivat niin Ferrarilla, McLarenilla kuin Lotuksellakin.

Ja vaikka voittivat maailmanmestaruuden kertaalleen urallaan, kummastakin olisi voinut tulla yhtähyvin kolminkertainen maailmanmestari, jos joitakin tilanteita olisi historiassa mennyt toisin.

Mansellilla oli hyvät mahdollisuudet mestaruuteen myös kausina 1986 ja 1987, myös kaudella 1991, kunnes viiimein voitti kaudella 1992.

Kimillä 2003 ja 2005, kunnes viimeinkin mestaruus tuli taskuun kaudella 2007.

Kummatkin, Kimi ja Nigel, ovat luoneet uraa myös Amerikan mantereen puolella, Mansell IndyCarissa ja Kimi Nascarissa.

Kummatkin myös voittivat ensimmäisen Ferrarilla ajamansa kilpailun, Mansell Brasiliassa 1989, Kimi Räikkönen Melbournessa 2007.

Kumpaakin pidettiin omana aikakautena huippukuljettajana, joita he olivatkin. Mutta Mansellin aikana kuitenkin Prostia sekä Sennaa arvostettiin kuljettajina Mansellia korkeammalle. Ja samaa voisi sanoa Kimin tapauksessa Hamiltonista, Alonsosta ja Vettelistä.

Voisinpa myös sanoa, että Mansell ja Räikkönen ovat parhaat niistä kuljettajista, jotka voittivat mestaruuden kertaalleen urallaan.


Oletteko samoilla linjoilla foorumilaiset. Onko Mansellin ja Räikkösen urassa samaa.

Huippuhetkiä Mansellin urasta

Huippuhetkiä Räikkösen urasta

 

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4076
Eikös tuossa ollut kyse siitä, että Villeneuve ja Zonta olivat lyöneet vetoa, että pystyvät ajamaan eau rougen kaasu pohjassa. No ei pystynyt...
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Eikös tuossa ollut kyse siitä, että Villeneuve ja Zonta olivat lyöneet vetoa, että pystyvät ajamaan eau rougen kaasu pohjassa. No ei pystynyt...
Katos... tämä oli uusi asia minulle. Tuohon aikaan Eau-Rougen kaasu pohjassa läpi ajaminen oli haasteellista.
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Eikös tuossa ollut kyse siitä, että Villeneuve ja Zonta olivat lyöneet vetoa, että pystyvät ajamaan eau rougen kaasu pohjassa. No ei pystynyt...
Asiasta lisää.
https://www.motorlat.com/notas/historica/12664/spa-1999-the-day-j-villeneuve-and-zonta-crashed-for-a-bet
TThe following year, in 1999, he had the chance for a second round: before the Friday free practice session, Jacques walked to his BAR team-mate Ricardo Zonta and dared him "Let's see who can drive flat-out through Radillon". That was a non-sense challenge, since it was just not doable, but Ricardo didn't waste any time and accepted the bet.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Mielenkiintoinen juttu ja selittää tämän täysin. Olin ajatellut, että jotakin vikaa tiimin autoissa täytyi olla, mutta olikin tämän vedonlyönnin syytä
Tuohon aikaan miehet olivat miehiä eivätkä mitään Pleikkaria pelaavia mikkihiiriä.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Tuohon aikaan miehet olivat miehiä eivätkä mitään Pleikkaria pelaavia mikkihiiriä.
Niin, nykyäänhän kuljettajat vetävät tuon mutka-yhdistelmän järjestään kaasu pohjassa. Sen verran helpompaa nykyautoilla tuo on ajaa
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Kun hehkutetaan Mika Häkkisen kuuluisaa ohitusta Michael Schumacherista kauden 2000 Span kisassa, niin kyllä myös Kimi Räikkösen ohituksia Michael Schumacherista voidaan pitää yhtälailla hienoina.

Kimihän ohitti Schumin tässä Eau-Rouge/Raidillon- yhdistelmässä sekä kaudella 2004 että myös kaudella 2012.

Alla linkin videossa kummatkin ohitukset. Mutta kumpi onkaan hienompi?

 

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Kun hehkutetaan Mika Häkkisen kuuluisaa ohitusta Michael Schumacherista kauden 2000 Span kisassa, niin kyllä myös Kimi Räikkösen ohituksia Michael Schumacherista voidaan pitää yhtälailla hienoina.

Kimihän ohitti Schumin tässä Eau-Rouge/Raidillon- yhdistelmässä sekä kaudella 2004 että myös kaudella 2012.

Alla linkin videossa kummatkin ohitukset. Mutta kumpi onkaan hienompi?

Mahtoi Schumia ottaa päähän joutua ohitetuksi Mikan 2000 Kemmelissä ja Kimin Eau-Rouge/Raidillon 2004,2012 Span radalla.
Schumi oli kyllä päihittävissä siinä missä muutkin kuskit, kunhan vaan uskalsi ohittaa ukon radalla ja suorittaa sen näyttävästi ilman kolareita.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Mahtoi Schumia ottaa päähän joutua ohitetuksi Mikan 2000 Kemmelissä ja Kimin Eau-Rouge/Raidillon 2004,2012 Span radalla.
Schumi oli kyllä päihittävissä siinä missä muutkin kuskit, kunhan vaan uskalsi ohittaa ukon radalla ja suorittaa sen näyttävästi ilman kolareita.
Varmasti. Kaksi suomalaista päihittäneet Schumin ikäänkuin hänen omalla kotikentällään. Spassahan Schumi teki F1-debyyttinsä kaudella 1991 ja voittanut siellä kuudesti.

Ja kun sitten Suomalaiset Häkkinen ja Räikkönen näyttävät, että kyllä hekin osaavat ajaa Spassa, ja ohittavat vieläpä näyttävästi, niin kyllähän se voi laittaa keljuttamaan
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Michael Schumacher debytoi Spassa kaudella 1991 Jordan tiimin autolla. Veli Ralf Schumacher teki myös F1-debyyttinsa myöhemmin Jordanin ratissa.

Michael teki heti vaikutuksen nopeudellaan, ja oli aika-ajoissa nopeampi kuin kokenut tiimikaverinsa Andrea de Cesaris.

Tässä joitain faktoja Schumacherin debyytista.


https://www.formula1.com/en/latest/article.8-amazing-facts-about-schumacher's-legendary-f1-debut.59xYgeiatqMOYsac6kOAiq.html
https://the-race.com/formula-1/10-lesser-known-facts-about-schumachers-incredible-f1-debut/
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
5 dramaattista hetkeä Belgian GP:n historiasta. Mansellin ja Sennan piruetit, Webberin ohitus Alonsosta, Verstappenin huikaiseva ohitus, ja Coulthardin ja Schumacherin välinen yhteenotto muun muassa.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Ensimmäisen Belgian GP:n Span radalla voitti Antonio Ascari. Kyseessä on siis Alberto Ascarin isä.


Tässä taas Span historiaa videolla ihan vuodesta 1925 lähtien.


Useamman kuin yhden voiton Spassa ottaneet kuljettajat. Voittovuodet myös näkyvissä.

Screenshot_20220823-154529_Chrome-01.jpeg
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Belgialaiset kuljettajat eivät ole F1:ssä mestaruuksia voittaneet, mutta kaksi kuljettajaa Belgiasta on kuitenkin kisoja voittaneet.

Jacky Ickx ja Thierry Boutsen jotka kumpikin voittivat yhteensä 11 GP:tä. Ickx voitti kahdeksan kertaa, Boutsen kolmesti.

Viimeisin belgialailainen kuljettaja F1:ssä on Stoffel Vandoorne, jota pidettiin suurena lahjakkuutena. Hän kuitenkin jäi McLarenilla Alonson jyrän alle, eikä jatkoa enää herunut.

Vandoorne kuitenkin sai balsamia haavoihinsa voittamalla tällä kaudella Formula E- luokan maailmanmestaruuden.
 
Ylös