Kalle Rovanperä - Pojasta polvi paranee jne

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Tämä oli selvä peli jo helmikuussa. Olympiavoittaja valitaan aina vuoden urheilijaksi ja yksilölajien urheilijaa suositaan näissä valinnoissa. Poikkeuksen tekevät Keke Rosberg 1982 sekä Häkkinen 1998.
Ja molemmissa esimerkeissä kyseessä ovat urheilijat, jotka ovat voittaneet mestaruuteensa lähempänä äänestyshetkeä eli loppuvuodesta. Siinä mielessä Kallella voi hyvinkin olla saumat. Toki, olympiavoitto on nykyään huomattavasti kovempaa valuuttaa kuin vaikka 40 vuotta sitten ja sellaisenkin kanssa Kalle joutuu kilpailemaan. Ja sitten on tietysti EM-kultamitaleja, jääkiekossa huikea tupla jne. Tarjontaa ainakin tänä vuonna riittää, ei tarvitse keksimällä keksiä nimiä Vuoden Urheilija -äänestykseen kuten jonain vuosina on pitänyt.
 
Finnishman

Well-known member
Liittynyt
30.10.2015
Viestit
98
Eikös Juha kuitenkin ajanut täydet kaudet myös 1998 ja 2000? 1999 jätti jonkun asfaltin? väliin ja jäi testaamaan? Tietty putkeen täysiä kausia ei tullut kuin 1 tuollakaan huomiolla. Mutta veikkaan että reissupäiviä tuli myös "alkuvuosina" ihan älytön määrä.
Itse asiassa jätti myös kaudella 2000 Korsikan ja San Remon väliin.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
https://www.iltalehti.fi/talviurheilu/a/f54d302e-48bf-44d4-9052-537874f25154
Edellä viitattuun Vuoden urheilija -äänestykseen liittyen.

Näissähän on monesti vastakkain kansallinen merkitys vs. kansainvälinen merkitys, joista jälkimmäistä lajin maailmanlaajuiset harrastajamäärät monesti kuvaavat. Siksi vertailu esim. Kallen, Iivo Niskasen, Topi Raitasen, Wilma Murron, Leijonien ja Lauri Markkasen välillä on jokseenkin mahdotonta. Tekstissä esiin nostetulla Robert Heleniuksella ei ole mitään jakoa sekoittaa tätä trioa, tapahtui ottelussa Deontay Wilderia vastaan mitä tahansa.
 
Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4961
Sijainti
Parc Fermé
Niin, ehken ei ole! Mihis järjestykseen sitten laitetaan nämä urheilulajit!! Mielestäni Topi Raitasen EM-kulta menee heittämällä rallin-MM ohi, se oli sen verran kova juttu!!
Ralli on enemmänkin tiimi peliä.
Tämä oli selvä peli jo helmikuussa. Olympiavoittaja valitaan aina vuoden urheilijaksi ja yksilölajien urheilijaa suositaan näissä valinnoissa. Poikkeuksen tekevät Keke Rosberg 1982 sekä Häkkinen 1998.
Oisi ehkä pitänyt jonkinsortin sarkasmiin tai edes huonoon huumoriin viittaava varoitus laittaa oman viestin alkuun...
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4385
Sijainti
Salo

Niinhän se pitäisikin olla. Joukkuelajien urheilija jos nostetaan vuoden urheilijaksi, se kertoo huonosta vuodesta yksilölajeissa.

Saksassa on muistaakseni noin 90 elossa olevaa jalkapallon maailmanmestaria, jotka eivät ole voittaneet paikallista vuoden urheilijan titteliä.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki
Oisi ehkä pitänyt jonkinsortin sarkasmiin tai edes huonoon huumoriin viittaava varoitus laittaa oman viestin alkuun...
Kyllä se mulle ainakin oli ihan selvää :)

Tosiaan Kallella on nyt plakkarissa voitot nopeasta sorakisasta (Viro), teknisestä sorakisasta (Kreikka), lumelta (Ruotsi) ja assulta (Kroatia). Klassikkokisoista Safari, Portugali ja Uusi-Seelanti. Seuraavat isoimmat "tavoitteet" tällä listalla on Jyskälän ja Monten voitto.
 
Finnishman

Well-known member
Liittynyt
30.10.2015
Viestit
98
Onko kenelläkään tietoa siitä, että onko esim. Loebia ja Ogieria valittu mestaruuksiensa aikana Ranskassa kertaakaan vuoden urheilijoiksi ja jos on, niin minä vuosina?
 
Hekazi

Well-known member
Liittynyt
24.3.2012
Viestit
212
En tiedä onko tämä mikään virallinen vuoden urheilija äänestys, mutta Loeb on valittu 2007 ja 2009 L'Équipe lehden äänestyksessä
 
Jone77

Well-known member
Liittynyt
22.1.2022
Viestit
223
Jonne Halttusen rooli on kyllä varmasti ollut monellakin tapaa merkittävä Kallen nousussa rallimaailman huipulle. Jossakin Jonnen haastattelussa muistelisin hänen sanoneen, että hänen rooliinsa kuului alkuaikoina olla Kallelle myös tietynlainen "isoveli" ja antaa muuhun kuin ralliautoiluun liittyviä neuvoja työn ohella. Tämä on mielestäni helppo uskoa, fiksun oloinen kaveri hänkin.
 
Teemu_99

Well-known member
Liittynyt
8.9.2018
Viestit
389

Jonne myös aikanaan lähti muuttamaan kallen nuottia nykyiseen suuntaan vahvasti.
 
ssuvik

Well-known member
Liittynyt
24.5.2022
Viestit
186
Jonne Halttusen rooli on kyllä varmasti ollut monellakin tapaa merkittävä Kallen nousussa rallimaailman huipulle. Jossakin Jonnen haastattelussa muistelisin hänen sanoneen, että hänen rooliinsa kuului alkuaikoina olla Kallelle myös tietynlainen "isoveli" ja antaa muuhun kuin ralliautoiluun liittyviä neuvoja työn ohella. Tämä on mielestäni helppo uskoa, fiksun oloinen kaveri hänkin.
Joo ja eiköhän tuo kuulu työnkuvaan nykyisinkin.
 
Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3167
Sijainti
Lahti
Mitä Kallen jatkamiseen rallipoluilla aina ikämieheksi asti tulee, saanen esittää kainon epäilyni. Jokaisella ja jokaisessa asiassa on ns. saturaatiopisteensä, ja kun se napsuu kohdalle, palo vähin erin alkaa sammumaan. Ihan hyvä oikeastaan niin. Olisi aika pateettista, jos ei enää mitään muuta koskaan missään huvittaisi tehdä. Nyt on kuitenkin tämä vaihe ja siitä sopii iloita!
 
Gurney48

Well-known member
Liittynyt
5.2.2020
Viestit
1463
Robert Heleniuksella ei ole mitään jakoa sekoittaa tätä trioa, tapahtui ottelussa Deontay Wilderia vastaan mitä tahansa.
Sanoisin että on jos voittaa ottelun. Vastassa on kuitenkin nyrkkelijä joka on ainoastaan hävinnyt yhdelle maailman kaikkien aikojen parhaista kahdesti urallaan. Milloin viimeksi Suomalaisnyrkkeilijä on ollut noin korkeatasoisessa ja panoksisessa matsissa?
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Sanoisin että on jos voittaa ottelun. Vastassa on kuitenkin nyrkkelijä joka on ainoastaan hävinnyt yhdelle maailman kaikkien aikojen parhaista kahdesti urallaan. Milloin viimeksi Suomalaisnyrkkeilijä on ollut noin korkeatasoisessa ja panoksisessa matsissa?
Vähän off-topic, mutta vastauksena kysymykseen, niin ei nyt toki niin kovin usein. Jos puhtaasti urheilullisin perustein katsotaan, niin viimeisen 84 vuoden ehkä kolmesti (Lou Nova vs. Gunnar Bärlund 1938, Davey Moore vs. Olli Mäki 1962 ja Sebastian Sylvester vs. Amin Asikainen II 2007). Mutta joka tapauksessa, vaikka Wilderin voittaminen olisi suomalaisittain poikkeuksellinen suoritus (ja kenties paras suomalaisen iskemä voitto myöskin 84 vuoteen, eli sitten vuoden 1938 jolloin GeeBee kukisti Buddy Baerin), niin ei se kyllä tämän vuoden kattauksessa riitä. Jonain toisena vuonna olisi saattanut riittääkin.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4385
Sijainti
Salo
En tiedä onko tämä mikään virallinen vuoden urheilija äänestys, mutta Loeb on valittu 2007 ja 2009 L'Équipe lehden äänestyksessä
Varmastikaan kaikkialla maailmassa ei tällaista vastaavaa äänestystä ole. Pienemmässä maassa lienee helpompi järjestääkin. Kansainvälisistä äänestyksistä voisi mainita tällaisen

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Laureus_World_Sports_Award_for_Sportsman_of_the_Year
Kukaan rallikuljettaja ei ole tätä voittanut, mutta esim. Michael Schumacher ja Sebastian Vettel ovat. Huomionarvoinen seikka myös, että Lance Armstrong voitti ko. äänestyksen 2003 ja oli ehdolla 2004-2006, mutta nämä tunnetusti on mitätöity
 
mattipuh

Well-known member
Liittynyt
9.8.2009
Viestit
709
Sijainti
Full send
OT mutta jännä juttu että Verstappen on listoilla kaiken FIA-sekoilun jälkeen. Hienoa joka tapauksessa että ollaan saatu Kallen veroinen kuljettaja ajamaan, aivan mainiota viihdettä seurata kilpailuja, menestyi sitten missäkin äänestyksessä miten vain.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8364
Sijainti
Helsinki
Varmastikaan kaikkialla maailmassa ei tällaista vastaavaa äänestystä ole. Pienemmässä maassa lienee helpompi järjestääkin. Kansainvälisistä äänestyksistä voisi mainita tällaisen

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Laureus_World_Sports_Award_for_Sportsman_of_the_Year
Kukaan rallikuljettaja ei ole tätä voittanut, mutta esim. Michael Schumacher ja Sebastian Vettel ovat. Huomionarvoinen seikka myös, että Lance Armstrong voitti ko. äänestyksen 2003 ja oli ehdolla 2004-2006, mutta nämä tunnetusti on mitätöity
Vuonna 2020 Lewis Hamilton palkittiin yhdessä jalkpalloilija Lionel Messin kanssa ja tämän vuoden palkinnon sai Max Verstappen. Palkinto jaetaan edeltävän vuoden saavutusten perusteella.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4385
Sijainti
Salo
OT mutta jännä juttu että Verstappen on listoilla kaiken FIA-sekoilun jälkeen. Hienoa joka tapauksessa että ollaan saatu Kallen veroinen kuljettaja ajamaan, aivan mainiota viihdettä seurata kilpailuja, menestyi sitten missäkin äänestyksessä miten vain.
Monestihan sitä mitalit jaetaan uusiksi vielä vuosienkin päästä. Ei mitenkään toivottavaa, mutta joskus on pakko toimia näin.

Esim. mainittu Armstrong, joka käänsi kotimaassaan hyvin niche lajin miljardibisnekseksi ja mummotkin osasivat lausua pyöräilijöiden nimiä, mutta se kaikki pyyhkäistiin käytännössä yhdessä yössä pois, niinkuin sitä mitään ei olisi koskaan tapahtunut.
 
Ylös