MM-rallikausi 2023

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AnttiL
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Nyt kun MC on ajettu, niin pystytään vetämään jo jonkinasteisia johtopäätöksiä tulevasta kaudesta, koska keli oli normaalista poikkeava, eli kyseessä oli lähes perinteinen assukisa.

Kalle voidaan jo nyt julistaa mestariksi, kovin haastaja tulee olemaan Evans. Neuvillestä ei ole haastajaksi.

Neuville oli nyt bravuurialustallaan eikä pystynyt antamaan mitään vastusta Kallelle (eikä Evanssille???). Kun siirrytään hiekalle, hänen suuntansa on vielä enemmän alaspäin. Hänelle MM-prossia. Mestaruus ratkeaa Jyskälässä.

M-sport sukelsi rajummin mitä ennustin. Tänakin debyytti uudella autolla, mut ei käy selitykseksi. Kun siirrytään hiekalle, ei ole mitään syytä, miksi he parantaisivat nopeuttaan, elleivät tee tukikohtaa Jyväskylän seudulle. Suunta tulee olemaan vielä enemmän alaspäin, vaikka Ford antaisikin kehitykseen rahaa, se määrä on tod näk niin pieni, että sillä pystytään ehkä vain kuromaan muiden etumatkaa umpeen. Tänak MM nelonen.
 
Samaa mieltä siinä suhteessa, että Kallen kovin haastaja taitaa tulla omasta tallista (Evans). Tänak:n pää kestänee parhaiten Kallen haastamisen, mutta onko tasoitus auton puolelta liian suuri haaste. (kuinka voorti kehittyy?).

Sen verran kuitenkin laitan vielä jäitä hattuun Kallen mestaruuden puolesta, että motorsportissa sattuu ja tapahtuu aina yllätyksiä, varsinkin kaluston, mutta myös kuskien ”korvien välissä”, joten kesään mennessä nähdään mihin suuntaan kausi kehittyy. Hyvältähän tämä nyt näyttää, siitä jatketaan mihin jäätiin.
 
  • Like
Reaktiot: jjx
Ja otan samantien tulevaisuuden syytöksen jinxaamisesta vastaan - mutta jossain kohtaa Kallellekin tulee sitä huonoa tuuria. Viime kautta kun katsoo niin välillä oli kyllä tähdet oikeassa asennossa esim auraamisen vaikutuksen osalta, puhumattakaan kuinka vähän tekniikka ja renkaat pettivät vs muilla kuskeilla, ihan jo tiimikavereihin nähden. Ja se tulee väkisin tasoittamaan pakkaa.

Ottin power stage oli minusta lupauksia herättävä, ja kun resursseja ohjataan enemmän yhteen autoon, niin eiköhän sieltä vielä vauhtia löydy Pumastakin. Otetaan myös se huomioon, että ensimmäistä kertaa kolmeen vai neljään kauteen Ottilla on eniten pisteitä lumikisaan mentäessään.
 
Nykypäivänä varsinkin huono tuuri korostuu kun huononkin kisan jälkeen usein pääsee sentään jämäpisteille, se ei tartte Kallelle tulla kun yksi nolla kisa niin mestaruustaistelu muuttuu selkeästi hankalammaksi, eikä nämä asiat läheskään aina ole omissa käsissä.
 
Minusta näyttää siltä, että M-Sportilla on enemmän ongelmia luotettavuudessa kuin suorituskyvyssä.

Toki se Tänakin powerikin tuli yhdellä varapyörällä kun muilla oli kaksi, ja armottomalla mummoilurenkaansäästämisellä.
 
Niinpä, tuosta mummoilurenkaansäästämisestä voidaan tietenkin olla montaa mieltä.
 
Nykypäivänä varsinkin huono tuuri korostuu kun huononkin kisan jälkeen usein pääsee sentään jämäpisteille, se ei tartte Kallelle tulla kun yksi nolla kisa niin mestaruustaistelu muuttuu selkeästi hankalammaksi, eikä nämä asiat läheskään aina ole omissa käsissä.

Juurikin. Helposti unohtuu, että ralli on yhä edelleen ja kaikista muutoksista huolimatta myös kestävyyslaji. Monta mutkaa ja nuottia on osuttava kohdalleen ja tekniikan pelattava hienosti ennen kuin paksu emäntä pääsee laulamaan. Eka kisa vasta. ps. Kalle jäi yllättävän vähän tälle Monte Carlon ihmemiehelle, mikä hänen nimensä nyt olikaan....?
 
Ei tainnut tänakki turhaan viime kaudella valitella. Tuli varmaan sillon koko ajan aivan maksimiriskillä ja sillä sai tuloksia aikaan. Toki varmaan korealaiset saivat vähän kiinni loppukaudesta, mutta nyt nuo hybridijäähdyttimien poistot toyotalla teki sen, että silläkin saralla he pääsivät hyundain ohi ja nyt kokonaisuudessa on taas ihan suvereeni. Thierry ei omalla parhaalla osaamisalueellaan päässyt millään toyotan vauhtiin ja muille se itse auto sopii vielä huonommin.

Ford on myös parhaimmillaankin sen "yksi varapyörä vähemmän + paremmat renkaat" - verran jäljessä muita tässä vaiheessa kautta ja luultavasti jää kauden aikana lisää.

Ei nyt välttämättä tylsä kausi luvassa, mutta ehkä kuitenkin yksitoikkoinen toyotojen kamppailu vaikuttaisi olevan edessä.
 
  • Like
Reaktiot: jjx
Mitä tarkoitat? Ajoi siis todella hitaasti aamun ekat pätkät ja meinasi vahingossa jäädä Katsutan taakse. Onnekseen Katsutalla hajosi auto powerilla.
Kyllä sä rallinörttinä osaat yhdistää asian käytyyn Poweri-keskusteluun. Mutta siitä sitten toisessa keskustelussa (tarpeen mukaan)
 
Powerin renkaidensäästelystä olen kirjoittanut vuosi sitten kokonaisen blogitekstin

https://itgetsfasternow.com/2022/02/28/what-should-be-done-for-the-tyre-saving-sundays/
mutta en edelleenkään ymmärrä mitä tarkoitat. Ilmaisin vain faktana että Tänak ajoi powerilla muita paremmin säästetyillä renkailla. Edellä mennyt nelikko, etenkin kärkikaksikko, ajoi sunnuntaiaamun pätkät ihan kunnon vauhtia.
 
Miten jos powerin sijaan olisi päiväkohtaiset pisteet, joko sunnuntaista tai kustakin päivästä. Okei, ei ehkä tvn kannalta ideaali, mutta päästäisiin eroon powerisäästelystä, ja ylipäätään sunnuntaille tulisi muutakin panosta kuin tuoda auto ehjänä maaliin.
 
Eli sitten jos spinnaat ekalla pätkällä niin voi körötellä loppupäivän rauhassa koska lisäpisteitä ei voi enää saada?

Omasta mielestä paras ratkaisu on seuraava: poistetaan muut pätkät sunnuntaista kuin power stagen kaksi vetoa, ja vaikka tehdään powerista vähän pidempi pätkä.
 
Powerille uudet renkaat ja sääntöihin että kaikki Sunnuntain pätkät ajetaan vaan kertaalleen, yhteen kertaan ajettaessa neljän pätkän aikanakin eroja saataisiin kurottua vähän enemmän kiinni ja Sunnuntaille jäisi kisattavaa.

Muistaako kukaan muuten yhtäkään kertaa että renkaiden säästelijä olisi ajanut muille jäljet selkään Powerilla?
 
Eli sitten jos spinnaat ekalla pätkällä niin voi körötellä loppupäivän rauhassa koska lisäpisteitä ei voi enää saada?
No joo, jos sulla ei ole kokonaiskisassa uhkaajaa, eikä mahdollisuuksia päiväpisteille, niin sitten saat körötellä rauhassa.
 
Miten jos powerin sijaan olisi päiväkohtaiset pisteet, joko sunnuntaista tai kustakin päivästä. Okei, ei ehkä tvn kannalta ideaali, mutta päästäisiin eroon powerisäästelystä, ja ylipäätään sunnuntaille tulisi muutakin panosta kuin tuoda auto ehjänä maaliin.
Jotain tämän suuntaista tuossa powerin kohdalla pohdiskelin (Kun mietin EK-kohtaisia pisteitä, muustakin kuin Powerista, paremmin samoista lähtökohdista kilpailtaessa) . Päiväkohtaiset pisteet kuulostaa (minusta) ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta. Miksei, jos pistejärjestelmää halutaan kehittää ja eiköhän tällä sitä yrkkää voisi joltakin löytyä enemmän (ei menisi ihan pelkäksi läpiajamiseksi, joka tuolla tasolla toki on valovuoden edellä normitallaajaa).
 
sääntöihin että kaikki Sunnuntain pätkät ajetaan vaan kertaalleen, yhteen kertaan ajettaessa neljän pätkän aikanakin eroja saataisiin kurottua vähän enemmän kiinni ja Sunnuntaille jäisi kisattavaa.
Tämä väite ehkä kaipaisi enemmän dataa tuekseen, että ekoilla vedoilla erot on isompia kuin toisilla vedoilla. Ja kuka nuo pätkät maksaisi kun sunnuntaina on muutenkin pulaa katsojista osan lähtiessä jo kotiin tai potiessa krapulaa?
 
Ylös