Tietokilpailukysymyksiä Rallista

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15996
Sijainti
Tampereen lenkki
Pakkohan nuo on hyväksyä, kun kysymystäni en tarkemmin asetellut :)

Mielessä oli paikka vuoden 2000 lauantailta. Huolto oli Hallin lentokentällä. Aamun ensimmäinen erikoiskoe oli Juupajoki, joka alkoi heti huollon eteläpuolelta Haukilahdentieltä ja jatkui edelleen Riukusalmentielle. Kun iltapäivän huollosta startattiin etelään kohti Ouninpohjaa, ajettiin koko Haukilahdentie – myös aiemmin päivällä pätkänä ajettu usuus – aina ysitielle asti ja Länkipohjan kautta Ounin starttiin.

Vuoden 2000 tiekirjoista löytyy myös knoppitieto, että koko Kuukanpään erikoiskoe siltapaikkoineen on ajettu siirtymätaipaleena perjantaina.
 

franz galle

Well-known member
Liittynyt
22.4.2008
Viestit
237
Mielessä oli paikka vuoden 2000 lauantailta. Huolto oli Hallin lentokentällä. Aamun ensimmäinen erikoiskoe oli Juupajoki, joka alkoi heti huollon eteläpuolelta Haukilahdentieltä ja jatkui edelleen Riukusalmentielle.
Kun ei voi kerrata Makan kirjasta, niin eipä voi muistaa.
Vaikka 2000 olin iltapäivän huollossa Hallin kentällä, ja sitä ennen penkalla juuri Riukusalmen sillan tienoilla. Myös 01.
Tuo paikka aamun usvassa järvimaisemineen 'Suomen kaunein rallin katselupaikka', ajattelin tuolloin.

01 muuten Riukusalmen kuusikossa vilahteli taajaan ranskalaisia Citroen-takkisia miehiä. Ennusti tulevaa...
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15996
Sijainti
Tampereen lenkki
On olemassa kahdeksan maata, joissa on järjestetty MM-ralli, mutta suomalainen kuljettaja ei ole voittoa juhlinut. Mitkä ne maat ovat? Koittakaapa ensin arvata ilman lunttaamista.
 

Kagg

Well-known member
Liittynyt
19.8.2012
Viestit
1018
Tämmöiset tulee äkkiseltään mieleen: Kiina, Indonesia, Kypros, Bulgaria, Brasilia, Saksa, Turkki ja Norsunluurannikko. Ainakin muutama pitäis olla oikein.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1546
Sijainti
Porvoo
Irlanti, Turkki, Belgia, Saksa, Chile, Espanja, Japani, Bulgaria (en edes muistanu et sielläkin on ajettu)
 
Viimeksi muokattu:

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
917
Indonesia, Saksa, Chile, Belgia, Irlanti, Kiina, Bulgaria, Itävalta?
 

Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
765
Tämmöiset tulee äkkiseltään mieleen: Kiina, Indonesia, Kypros, Bulgaria, Brasilia, Saksa, Turkki ja Norsunluurannikko. Ainakin muutama pitäis olla oikein.
Lunttaamatta muistan, että Norsunluurannikolla Mikkola voitti Mersulla 1979, Salonen Datsunilla 1980 ja Kankkunen Toyotalla 1986. Vatanen vei ensimmäisen Brasilian MM-rallin 1981. Kyproksella Grönholm juhli 2002. Turkissa on ainakin Grönholm ja muistaakseni Hirvonenkin voittajana Fordeilla.

Kiina, pelkästään ranskalaiset eli Auriol 1999 ovat juhlineet Kiinassa.
Saksa todettiin täällä jo aiemmin vaikeaksi paikaksi suomalaisille.
Indonesia oli Sainzin valtakunta. Kankkunen tosin joutui 1997 päästämään Sainzin edelle.
Eliminointiperiaatteella Bulgarian on pakko osua voittamattomiin, kun kerran puolet meni oikein.

Lisäksi Belgia ja Irlanti aiemmin mainituista
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15996
Sijainti
Tampereen lenkki
Indonesia, Saksa, Chile, Belgia, Irlanti, Kiina, Bulgaria, Itävalta?
Tässä on oikea rivi. Kova suoritus jos et luntannut. Oletin että tuo listan viimeinen olisi vaikein muistaa.

Tsekkasin myös montako maata on jossa ranskalainen ei olisi voittanut, ja niitä on vain kuusi (jos nyt bongasin kaikki). Saa myös koittaa listata
 

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
917

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
917
Ilman erästä aikanaan tehtyä sääntömuutosta Elfyn Evansilla olisi tilillään seitsemän MM-rallin voittoa. Nyt niitä löytyy kuitenkin vain viisi kappaletta. Mikä oli tämä sääntömuutos ja mitkä ovat nämä kaksi "puuttuvaa" voittoa?
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15996
Sijainti
Tampereen lenkki
Ilman erästä aikanaan tehtyä sääntömuutosta Elfyn Evansilla olisi tilillään seitsemän MM-rallin voittoa. Nyt niitä löytyy kuitenkin vain viisi kappaletta. Mikä oli tämä sääntömuutos ja mitkä ovat nämä kaksi "puuttuvaa" voittoa?
En keksi muuta kuin puhkeamattomat renkaat Korsikaan 2019, mutta mihin muuhun?

Ei ole vastaus kysymykseen, mutta aiheeseen liittyvää: Ypresissä 2022 Evans oli ajamalla nopein, mutta sai 10 sekunnin aikasakon myöhästymisestä ja hävisi siinä voiton Tänakille.

Nyt Meksiko 2023 oli jo ainakin kolmas kerta, kun Evans menettää sijoituksensa Neuvillelle powerilla, aiemmat siis Argentiina 2017 ja Korsika 2019. Myös Kroatia 2021, tosin Ogierille.

Tähän vielä päälle mestaruuden menettäminen Monzassa 2020 kauden viimeisessä osakilpailussa pistejohdosta, niin on kyllä melkoisen karvaita pettymyksiä ollut saarivaltakunnan rallifaneilla viime vuosina.
 
Ylös