Entäs Grahamin ja Nelsonin pojat?Mielenkiintosta nähä mihin MotoGP-legenda Mick Doohanin poika Jack pystyy..
Carlos Sainzin poika on ollu kohtalainen,Schumin poika Mick ei juuri vakuuttanu..
Katsotaan nyt että kestääkö edes sitä yhtä. Tuntuu että Flavio valmistelee jo potkuja huhujen mukaan.Olisin yllättynyt mikäli Doohanin F1-ura kestäisi paria kautta enemmän.
Briatore on Doohanin manageri. Hänen tehtävänsä on puhua suojatilleen töitä eikä jakaa potkuja. Ne mediahuhut olivat sellaisia, että Doohanille olisi annettu vain viiden ensimmäisen kisan mittainen sopimus ja että tilanne olisi sen jälkeen auki. Jos näin on, niin sitten se on Flavion ansiota, että Doohan varasti Bottasin istuimen alkujaankaan.Katsotaan nyt että kestääkö edes sitä yhtä. Tuntuu että Flavio valmistelee jo potkuja huhujen mukaan.
Mahtavaa että Fredi saa tallissa aikaan jotain. Binochion aikainen toisten virheiden kyttäily ja selkäänpuukottaminen loppunut?Yllättäen Ferkun auto ensi kaudella on suunnieltu käytännössä kokonaan uusiksi, vaikka nyt pääsivät suht hyvin juonen päästä kiinni. Toivottavasti ei menisi metsään. Joka tapauksessa lienee odotettavissa taas auton opettelua hieman pidempään
https://f1chronicle.com/99-percent-of-ferraris-2025-car-is-new-vasseur/
Auton opettelua varten sinne onkin pestattu sarjan kallein testikuski.Yllättäen Ferkun auto ensi kaudella on suunnieltu käytännössä kokonaan uusiksi, vaikka nyt pääsivät suht hyvin juonen päästä kiinni. Toivottavasti ei menisi metsään. Joka tapauksessa lienee odotettavissa taas auton opettelua hieman pidempään
https://f1chronicle.com/99-percent-of-ferraris-2025-car-is-new-vasseur/
Ja paras Mersulle! Piti heittää jopa mestari-kandidaatti Mini-Schumi pois tieltä.Auton opettelua varten sinne onkin pestattu sarjan kallein testikuski.
Bottaksella on oma kahvibrändi niin kahvitarjoilut Russellille ja Antonellille nousevat uudelle levelille ja takana on asiantuntevuutta.Ja paras Mersulle! Piti heittää jopa mestari-kandidaatti Mini-Schumi pois tieltä.
Nyt kansa ympäri maailman puree kynnet nileelle, saako mulletti ja viikset jäädä?Bottaksella on oma kahvibrändi niin kahvitarjoilut Russellille ja Antonellille nousevat uudelle levelille ja takana on asiantuntevuutta.
Voi olla että penkin/istuinrenkaanlämmittäjille/kahvinkeittäjille sallitaan spedempi habitus kun ei olla parrasvaloissa.Nyt kansa ympäri maailman puree kynnet nileelle, saako mulletti ja viikset jäädä?
Kyllä sille Hamiltonillekin sallittiin aikas spede habitus. Lävistyksiä, rastoja, homovaatteita jne.Voi olla että penkin/istuinrenkaanlämmittäjille/kahvinkeittäjille sallitaan spedempi habitus kun ei olla parrasvaloissa.
Hamilton olikin testikuski, ainakin juttujen mukaan.Kyllä sille Hamiltonillekin sallittiin aikas spede habitus. Lävistyksiä, rastoja, homovaatteita jne.
Mikä on homovaate? Meinaan kun Sebastian Tynkkyläinen on aina flanellipaidassa, ja sehän on äijävaate.Kyllä sille Hamiltonillekin sallittiin aikas spede habitus. Lävistyksiä, rastoja, homovaatteita jne.
Kyllä kai homo voi pukeutua heteropaitaan halutessaan.Mikä on homovaate? Meinaan kun Sebastian Tynkkyläinen on aina flanellipaidassa, ja sehän on äijävaate.