Aika-ajoon ajatellen näin muuten toki myös Red Bullin haasteet ja etenkin Yuki Tsunodan murheet nyt jarrujen kanssa ja ennen tätä nähtävästi taas tallin osalta päin mäntyä viritettyjen säätöjen kanssa muistaen Montrealissa on edelleen kaunis sää ja tasaista on.
Osinhan se hyvän sijan ja huonon sijan syy nyt tai viime kisoissa viime aikoina ovat olleet ne pienet erot.
Paljon ei tarvitse virhettä olla tai tulla niin hirveästi jo putoaa sijoitus. Sitten on taas ollut jotain tuomariston ohjelmaa ja muutakin kuin vain Derek Warwickin hyllyttäminen.
Jonkun oikomisen säännön tai vastaavan ajajan estelyn säännön tiukentaminen.
Tsunodaa ei pitänyt enää mainita, mutta aika-ajon alussa muuan Lewis Hamilton vähän turhan paljon löysäili Tsunodan edessä kun japanilainen oli nopealla kierroksella ja britti ei. Joutui sitten tulemaan varikolle Tsunoda mahdollisesti taas yhden sarjan renkaita pilalle menettäen ja jos ei niin ainakin kuluttaen sen sijaan, että olisi vielä voinut ajaa sen nopeamman aikakierroksensa ja tulla sitten varikolle!
Russell ajanut hieman paremmin ja muutama muu ajaja ollut vähän yössä, kuutamolla tai Strollin tapauksessa melko happamalla päällä vaikka ei Fernando Alonsokaan liian ilopilleri ole ollut. Tai sitten on vielä niin odottavalla kannalla, että aloittaisiko suuttumisen espanjalaiseen tapaan vai ei.
Onhan ehdottomasti Alonson mieltä ilahduttavasti Adrian Newey jo vähän tekemässä pelastustyötä Aston Martinilla mitä nyt suurempi työ näyttöineen on edessä joka tapauksessa ensi vuonna.