Aiemmin mainostit että annetaan Taposen kasvaa rauhassa kun homma menee perseelleen kisasta toiseen, mutta 17v junnu joka vetelee jo top5 tuloksia tasaisesti F2-luokassa on ylihypetetty? Kehuttu varmasti joo, mutta en kyllä mistään varainaisesti mitään Antonellimaista hypeä ole Arvista liikoja lukenut…F2:ssa ajettiin sentään 21 kierroksen kilpailu kokonaismäärän ollessa 25, joka riitti täysien pisteiden jakamiseen. Mäkkijunnu Dunne voitti, ylihypetetty Lindblad toinen ja tšekki Stanek oli kolmas.
Ainakin RB haluaa Arvidin nopeasti F1:siin. Näin sanoi myös YLE:n Joel Sippola mielipidekirjoituksessaan. Brittimedia taitaa enemmän hypettää.Aiemmin mainostit että annetaan Taposen kasvaa rauhassa kun homma menee perseelleen kisasta toiseen, mutta 17v junnu joka vetelee jo top5 tuloksia tasaisesti F2-luokassa on ylihypetetty? Kehuttu varmasti joo, mutta en kyllä mistään varainaisesti mitään Antonellimaista hypeä ole Arvista liikoja lukenut…
Vuotta nuorempi Lindblad ei ole voittanut formulaurallaan yhtään mitään. Silti häntä viedään tämän tästä entistä kovempiin paikkoihin.
Viime vuonna hän oli F3:ssa viides. Tällä hetkellä hän on F2:ssa kuudentena. Lindbladin kannattaisi kasvaa vielä korkoa ja jatkaa F2:ssa toinen vuosi.
Lindbladin taustalla naruista vetää Helmut Marko. Hän haluaa saada Lindbladin jo ensi vuodeksi formula ykkösiin.
On suomalaisittain onni, ettei Tuukka Taponen kuulu Red Bullin nuorten kuljettajien akatemiaan.
Katoin aika-ajotuloksen nähtyäni sprinttikisan, kun en tiennyt että gridi on käännetty tai mitä lie. Taponen oli vain pujottelukeppinä muille, jos nyt ei menettänyt kuin kai noin viisi sijaa, joista sai osan takaisin kavereiden kolaroitua edellä.Hyvä Tuukka! Hieno aika-ajo nyt pitkästä aikaa. Tätä on odotettu. Kisoissa nyt sitten pisteitä yrittämään.
Joo, eipä hänellä sprinttikisassa ollut vauhtia kyllä ollenkaan. Ei nyt kovin hyvää lupaa pääkisaankaan.Katoin aika-ajotuloksen nähtyäni sprinttikisan, kun en tiennyt että gridi on käännetty tai mitä lie. Taponen oli vain pujottelukeppinä muille, jos nyt ei menettänyt kuin kai noin viisi sijaa, joista sai osan takaisin kavereiden kolaroitua edellä.