F1-uutisia 2025 & 2026

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
16488
Niin sitä pessimistisimmät vuodesta toiseen sanoo, mutta kuitenkin ajetaan kuten viime vuonna Melbournessa ja Silverstonessa. Kaikista pessimistisimmät sanoivat tämän vuoden Miamissakin ettei ajeta metriäkään, koska ukkonen eikä pisaraakaan nähty. FIA kyllä välillä paskoo housuihin näissä tilanteissa.
Miamin tapauksessa tosin kisaa taidettiin aikaistaa sen verran reippaasti, että koko ukkosen ja sateen mahdollisuus jäikin olemattomaksi. Aivan kisan lopulla saattoi jokunen pisara vettä tulla, mutta pitänee tuokin ehkä tarkistaa jälkikäteen kävikö sitten noin.

Paljoakaan kisan lopun jälkeen ja muuten aika ajallaan Miamissa kyllä alkoi melkoinen myrsky kyllä. Aikataulussa pitäytymällä tai sadeodotuksella olisi sitten kisa peruutettu tai ajettu maanantaikisana mitä tuskin tietenkin juuri mitenkään olisi haluttu tehdä.

Paitsi vuoden päätteeksi ja muutoin kai tuossakin lähinnä mikäli vielä maailmanmestaruus olisi pelissä. Noin varhaisella puolen kautta ei olisi ollut.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
7020
Nämä FIA:n / FOM:n diilit rättipäiden kanssa menevät aina vaan naurettavammaksi: Malesia isännöi tämän vuoden "Bahrainin GP:tä" siitä huolimatta, että Malesia on maantieteellisesti 6000 kilometrin päässä, ja että siinä välissä on mm. Intian pieni valtiomuodostelma ja 5000 km pelkkää aavaa sinistä.

https://www.motorsport.com/f1/news/f1-will-race-malaysia-again-two-months-from-now/10841999/

Sepang will host the Bahrain Grand Prix from 2-4 October, as Formula 1 returns to Malaysia for the first time since 2017.
 
Viimeksi muokattu:

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
8323
Kiva, että Malesiassa ajetaan, mutta typerää että kilpailun nimi ei ole Malesian GP. Pyyhepäät tosiaan laittoivat kasan rahaa vai onko ne Trumpin taskuista peräisin?
Eiköhän sitä joka minaretissa ilolla huudella, kun kisa kuitenkin pysyy islamistisessa maassa?
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
8323
Kaikista pessimistisimmät sanoivat tämän vuoden Miamissakin ettei ajeta metriäkään, koska ukkonen eikä pisaraakaan nähty. FIA kyllä välillä paskoo housuihin näissä tilanteissa.
Itse ainakin viittasin siihen, että ukkosesta tulee Jenkeissä automaattisesti weather delay, joka kestää vähintään 30 min viimeisestä salamasta.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
8323
Kaikki kristityt eivät ole sionismin kannattajia. Sionisteja löytyy suomestakin, Leo Meller oli heistä tunnetuin ja sitten on helluntailaiset.
No ei sulle sitä pidä selittää, vaan tuonne islamistiseen maailmaan päin.
Itse en harjoita mitään uskontoa, enkä kuulu mihinkään yhteisöön.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
16488
Nämä FIA:n / FOM:n diilit rättipäiden kanssa menevät aina vaan naurettavammaksi: Malesia isännöi tämän vuoden "Bahrainin GP:tä" siitä huolimatta, että Malesia on maantieteellisesti 6000 kilometrin päässä, ja että siinä välissä on mm. Intian pieni valtiomuodostelma ja 5000 km pelkkää aavaa sinistä.

https://www.motorsport.com/f1/news/f1-will-race-malaysia-again-two-months-from-now/10841999/
Onhan noita ollut ennenkin, mutta ei välttämättä tosiaan noin pitkällä ja kaukaisella maantieteellisellä erolla. Joskus on kyllä ehdotettu hätätapauksessa sitä, mutta aina tuollaiset yleensä on hyvällä syyllä hylätty.
 
Ylös