Andrea KIMI Antonelli- Saapasmaan lahjakas Kimi totisen paikan edessä. 👢🏁

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dieselmoottori
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tuossa vielä TÄ tiivistelmä. Eli saat vain käyttää kahta yksikköä. Muut luovutetaan pois.

Et voi kerätä moottoreita varastoon vaihtamalla niitä joka harjoitukseen. Säännöt kieltävät tämän taktiikan nykyään kokonaan. [1]
Aiemmin tallit pystyivät hyödyntämään sääntöporsaanreikää ja ottamaan useita uusia osia saman viikonlopun aikana kärsien rangaistukset vain kerran (esimerkiksi Lewis Hamilton teki näin Belgian GP:ssä 2016). Tämä "moottoreiden hamstraus" on estetty seuraavilla tavoilla: [1]

1. Vain viimeisin osa jää uusiokäyttöön
Jos tiimi vaihtaa saman kisaviikonlopun aikana useamman kuin yhden uuden osan samasta kategoriaan (esimerkiksi kaksi uutta polttomoottoria):
  • Kuljettaja saa rangaistuksen kaikista otetuista osista.
  • Vain viimeisimpänä autoon asennettu osa saa jäädä kuljettajan moottoripooliin tulevia kisoja varten.
  • Kaikki muut kyseisenä viikonloppuna käyttöönotetut ylimääräiset osat "menetetään" – niitä ei saa enää käyttää myöhemmin ilman uutta rangaistusta. [1, 2]

2. Osan on poistuttava varikkosuoralta
Osa katsotaan virallisesti "käytetyksi" vasta silloin, kun auto ajaa kyseinen osa asennettuna ulos varikkosuoralta virallisessa istunnossa (vapaat harjoitukset, aika-ajot tai kisa). Moottoria ei voi siis vain käynnistää varikkopilttuussa ja siirtää sitä suoraan kierrätykseen. [1, 2]

3. Parc fermé -säännöt lukitsevat auton
Auto siirtyy Parc fermé -tilaan heti, kun se ajaa radalle aika-ajojen ensimmäisessä osiossa (Q1). Tämän jälkeen autoon ei saa enää vaihtaa erilaista moottoria tai tehdä suuria muutoksia ilman, että rangaistukseksi määrätään lähtö varikkosuoralta. [1, 2, 3]
Rangaistuksia itsessään saa periaatteessa ottaa kauden aikana rajattomasti. Jos tiimillä on varaa ja halua lähteä jokaiseen kilpailuun ruudukon perältä, he voivat ottaa uuden moottorin jokaiseen viikonloppuun. Tästä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, sillä yhteen viikonloppuun rajattu "hamstraus" on tehty mahdottomaksi. [1]
 
Saa nähdä, kumpi Kimi on italialaisten edessä se suositumpi nyt, kun Antonelli johtaa MM-sarjaa ylivoimaisesti, ja on tuomassa Italiaan pitkästä aikaa kuljettajien MM-titteliä.


Saatika jos ja kun voittaa sen tämän kauden päätteeksi mitä todennäköisimmin.

Saattaa Monzassa Antonellin kannustus olla melkoista, vaikka Mercedeksellä ajaakin.

Räikkönen kuitenkin Ferrarin viimeisin kuljettajien maailmanmestari edelleen kohta 20 vuoden jälkeenkin.
 
Saa nähdä, kumpi Kimi on italialaisten edessä se suositumpi nyt, kun Antonelli johtaa MM-sarjaa ylivoimaisesti, ja on tuomassa Italiaan pitkästä aikaa kuljettajien MM-titteliä.


Saatika jos ja kun voittaa sen tämän kauden päätteeksi mitä todennäköisimmin.
Eipäs nuolaista, ennen kuin tipahtaa.
 
Kimi Antonelli kävi näyttämässä vauhtiaan kartingissa kesätauon aikana.




Mercedeksen Kimi Antonelli palasi takaisin kisoihin muiden F1-kuskien tavoin Hollannin GP:ssä. Kakkoseksi Hollannissa ajanut Antonelli ehti kuitenkin kilpailla myös kesätauon aikana.

Antonelli ajoi nimittäin Formula Kart -sisäradalla Saksan Nürnbergissä elokuun puolivälissä. Kyse oli Mersun yhteistyökumppanin tapahtumasta.











Antonelli päätti keksiä luovan lempinimen itselleen. Hän löytyi tuloslistalta nimellä ”Franz Antonelli”.

– Varastin nimen Maxilta, veisteli Antonelli Hollannin GP:n yhteydessä.

Max Verstappen käytti viime vuonna Nürburgringillä GT3-testissä peitenimeä ”Franz Hermann”. Antonelli ja Verstappen ovat hyviä ystäviä.


Antonelli esitti sitten radalla älytöntä ylivoimaa. Hän kellotti ajan 25,4. Toiseksi nopein Jonas Jakubek taipui miehelle lyhyellä radalla peräti 1,613 sekuntia.

Antonelli ajoi myös Englannissa yhden kartingkisan jo viime vuonna. Hän tykitti siellä kolme sekuntia muita nopeammin märällä radalla.


https://sporttiuutiset.fi/formula-1/f1n-supertahti-hyppasi-kartingkisaan-ero-oli-aivan-jarjeton/
 
Missä viipyy Mersun sopimusuutiset Antonellin kanssa. Varmasti pitkää pahvia tiedossa vai onko Ferrari ehtinyt lyömään jo jalkaa oven väliin esisopimuksilla!?
 
Option luulisi olevan Mersulla. Haluaako Toto optiota pidemmän sopimuksen ja Kimi enemmän liksaa?
Luulisi Mersulla olevan langat käsissä Antonelliin ainakin seuraavat pari vuotta, mutta mitä sen jälkeen. Jotenkin tuntuu että siirto Ferrarille on väistämätöntä ennenmin tai myöhemmin, ottaen huomioon Ferrarin kiiman omaan kansalaisuutensa.

Nyt kun Antonelli on todistanut olevansa real deal niin tässä kohtaa yleensä ollaan lyöty ainakin kolmen vuoden pahvi kouraan jos peilataan, Verstappeniin, Leclerciin, Norrikseen, Piastriin, Vetteliin jne jne. Jos sieltä tulee alle kolmen vuoden pahvi niin hieman käryäisi että Ferrarilla on jo sormensa pelissä, koska miksi Toto ei lukitsisi samantien paljon pidemmäksi aikaa.
 
Olihan se vähän koomista, kun kymmenet tuhannet Ferrari-trikoisiin pukeutuneet hurrasi, kun Mersu voitti Italian maaperällä.😇
 
En nyt Antonellina ihan heti lähtisi kuitenkaan Ferrarille jos tavoitteena on voittaa.
Mercedes on tällä hetkellä selvästi vahvin talli.
 
Kimi Antonelli ajoi kyllä mahtavan kilpailun tänään kotiradallaan kotiyleisönsä edessä. Viimeksi italialainen kuljettaja voittanut Monzassa 60 vuotta sitten.

Nousu takarivistä kilpailun voittoon toi itselleni vahvasti mieleen toisen Kimin, eli Räikkösen, voiton Suzukassa 2005.


George Russell näytti maansa myyneeltä kilpailun jälkeen. Ei vain mahda mitään nuoremmalle tallikaverilleen.

Nyt tuntuu siltä, ettei kyllä kukaan voi estää Antonellin maailmanmestaruutta tänä vuonna. Niin vahvaa tekemistä koko ajan.

Kyllä Toto Wolff tiesi, kenet palkkasi Hamiltonin tilalle.

Se on kuulkaas nyt italialaisilla kaksi Kimiä sankarinaan. Kimi Räikkönen Ferrarin viimeisimpänä maailmanmestarina, ja oman maan maan poika Kimi Antonelli kansallissankarin asemassa.

Jopa tifosit näyttivät ottaneen Antonellin omakseen tänään.🏁🏆
 
Juu. Kaksi kolme mestaruutta kannattaa ensin vähintään ajaa, jotta pääsee lajilegendojen joukkoon.
Kyllähän esim. Kimi Räikkönen ja Nigel Mansell lasketaan F1-legendoiksi, vaikka heillä onkin "vain" yksi mestaruus. Vaikuttaakohan siihen heidän persoonansa vai se, että he olivat lähellä mestaruutta useampana muunakin vuotena? Ja Räikkösen kohdalla ehkä hänen harvinaisen pitkä uransa ja kykynsä voittaa eri talleissa ja eri rengasmerkeillä?
 
Kyllähän esim. Kimi Räikkönen ja Nigel Mansell lasketaan F1-legendoiksi, vaikka heillä onkin "vain" yksi mestaruus. Vaikuttaakohan siihen heidän persoonansa vai se, että he olivat lähellä mestaruutta useampana muunakin vuotena? Ja Räikkösen kohdalla ehkä hänen harvinaisen pitkä uransa ja kykynsä voittaa eri talleissa ja eri rengasmerkeillä?

Molemmat varmastikin. Olihan Mansellillakin hyvin pitkä ura ja vielä mikäli testikuljettajavuodet laskisi päälle miten uran alusta ja lopusta laskien niin oli aikansa viimeinen 1970-luvun kuskikin lajissa sitä kautta. Ja oli olla ajomahdollisuudet tai sanomiset huomioiden todella lähellä 2000-lukuakin.

Vuosi 1997 sitten jäi lopulliseksi kun silloisten lähivuosien Jordanilla toistettujen testien jälkeen päätti olla tulematta lajiin. Vähän samalla tapaa kuin miten Martin Brundle tuolloin ihan tuoreempana kisakuljettajana jäi testaamaan ja eläkkeelle sitten selvästi nuorempana vaikka Martinille tosiaan toivoi sitä Jordan-paikkaa vielä vuoden 1997 ajaksi tai etenkin ajatuksella vaikka 'välivuoden' jälkeen vuotta 1998.

Hieman toisessa hienossa historiassa Brundlelle olisi sen vuoden 1998 Span voiton voinut suoda samalla tapaa tai ehkä ihan vähäisesti aavistuksella mieluummin kuin Damon Hillille.

Hillille hieno voitto oli, mutta toisaalta Hill oli jo maailmanmestari ja Brundlelle se olisi ollut kauan kaivattu, lopullinen ensivoitto.

Sehän olisi kuitannut Span 1992 kisavoiton menettämisen kun vähemmän yllättäen tiimiradiossa eräälle tunnetulle herralle se ei käynyt siinä tärkeässä pysähdyskierrospaikassa missä kumma kyllä tallikaveri Michael Schumacherin vastaava muka Brundlelle liian 'vaarallinen' tai 'turha riskinotto' muka kannatti ja siten Schumi sitten voitti!

Sitähän ei koskaan tullut ja mikäli koskaan olisi tullutkin ehkä Detroitissa 1984 ihan vähänkin toisella tuurilla niin...

Sehän olisi häneltä viety Tyrrell-tallin kausihylkäyksen takia kuitenkin kuten vietiin palkintoajokin siihen päälle hirvittävällä syyllisyydellä kuten osin samaan kohuun joutui Stefan Bellofkin!
 
Andrea Antonelliin palatakseni...

Tämän kaverin edesottamuksia seuratessa joskus ei voi välttyä eräältä asialta ikään kuin hieman toisin:

Antonelli aikaa muistuttaa ikään kuin italialaista painosta Saksan Michael Schumacherista samalla tapaa tai lähes samalla tapaa:

Hirveän nuorena tai aika nuorena heti F1:siin kuitenkin tai tietenkin oli alempia luokkia, mutta myös melko kovaa luottoa ja suitsutusta turvalliseen ympäristöön heti tai lähes heti huipputalliin tai nousevaan sellaiseen ja siinä sitten on menestystä!

Toki Antonelli oli erona avauskaudellaan lähinnä vielä nk. Keskikastin Perintöprinssi siinä missä vielä nk. Keskikastin Kuningas oli Alexander Alex Albon jonka loppukausi ei sujunut enää kovin hyvin tai ei ainakaan kauden toinen puoliskokaan.

Sittemmin Antonellin piti olla tällä kaudella nk. Keskikastin Kuningas ja George Russellin aseenkantaja tulevaisuuden maailmanmestarina 2027 tai 2028, mutta nyt voi hyvinkin tulla mestaruus toisena lajivuotena.

Kunhan tietysti Italian harmiksi ei kävisi kuten Kanadan harmiksi kävi Jacques Villeneuven kanssa!

Eli toisena vuotena mestaruus ja sen jälkeen kaikki meni uralla toki ennen pitkää olleen tallivaihdon ja monien muiden asioiden johdosta perin hukkaan parempikin F1-ura sellaisenaan.

Schumiin vielä verratessa Schumi sai aikansa mittakaavassa perin nopeasti uran ensivoittonsa omalla tapaa, mutta sitten voittoputkessa kesti sitä aloitella kun muutenkin oli ensin satunnaisvoitto Estoriliin 1993 ja kaikki se vaati tietysti huomattavan radikaalit sääntömuutokset vuodeksi 1994 kuten tuhoisia tapahtumia muille kuljettajille voidakseen Schumille tulla maailmanmestaruushaaste ja maailmanmestaruus ilman tunnettua kohusyyllisyyttä mitä Benetton harrasti tai mistä ei vain sitä uskallettu tuomita todella kovasti!

Onkohan sama juttu toistumassa Antonellin kohdalla?

Tänä vuonnahan autot osin muuttuivat omalla tavallaan perin paljon ja erilaisia energiatehojakaumia ollaan perin vaihtelevasti muuttamassa ihan jo ensi vuodeksi kuten sitä seuraavalle vuodelle. Tämä siis vaikka perusratkaisut pysyisivät samana ja Antonellin osalta hänellä vielä näytti totutteluvuoden perusteella olevan vaikeampaa ajaa sen tason autolla mitä oli käytössä toisin kuin Russell ajoi niillä paremmin kuin nyt.
 
Ylös