Eilen kun kartingista kotiin palaudun ja järjestelin kamojani snooker-iltaa varten. Ulko-ovi oli auki, kun siinä skootterin ja sisätilan välillä hääräsin. Odottelin samalla Charlie-hahmoa saapuvaksi lounastauoltaan, notta päästäisiin lähtemään pelikentille.
Sieltähä sitten vaappuikin jokin hahmo hitaanoloisesti pihakäytävää pitkin ovea kohti. Ensin ajattelin että Charliehan siellä, mutta onpas sillä hidas ja EPÄVARMA tahti kulussaan. Olin paketoimassa ajohaalaria muistaakseni, niin näkymä ovelle oli vähän heikohko. Nousin ylös, niin kas vain, sieltähän saapuihin naapurimme Kari ovelle. Leevihän tässä vaiheessa juoksi luonollisesti täysiä päin muniaan. Jolle viden minuutin kuluttua röhönauroimme kaulakkain suurieleisesti mahoistamme pidellen. Hoh, hoh, hoo! Karilla itselläänkin on kultainen noutaja, joten munille juoksu on piireissämme ihan tuttu vapaa-ajan harrastus.
Tämä Kari on muuten se sama heppu, jonka oven takana olin jokunen kuukausi sitten munasillaan kera lapion. Jos jollekin ei TÄMÄ tarina ole tuttu, niin ostakoot vaikka Terijoki-sarjan ihan vaan huvin vuoksil
Niin, mutta Karilla oli kuulemma suuri hätä, aivan kuten minullakin silloin kun olin munasillaan. Karilta olivat tupakit päässeet loppumaan ja hän tiedusteli ettei mulla mahtaisi olla yhtään savuketta antaa. Hieman oli minusta hassua, että taloyhtiön sisälläkin kiertää Kari pummaamassa tupakkaa, mutta koska on äärimmäisen hyväntahtoinen ja miellyttävä persoona, niin en katsonut asiaa lainkaan pahalla. Ikäväksi jouduin Karille kertomaan, etten minä polta eikä minulla VALITETTAVASTI ole yhtään tupakkaa.
Kari kertoi, ettei hän voinut ajaa autoa, koska *piip*. Oletin hengenhajuistaan, että jotain oli nautittu. Lisäksi vaimo tulisi AUTOLLA kotiin vasta 15 minuutin päästä, eikä millään jaksaisi odottaa. Mielessäni tässä vaiheessa heräsi kaksi sanaa: Mitä ja Vittua. Kari kysyi vielä että olisiko tyttöystävälläni tupakkaa. No ei hänkään polta eikä ollut paikallakaan. Kari oli varsin pettynyt tilanteeseen ja sanoi kiertävänsä pihalla ympyrää ja odottelevan vaimoa. Sanoi myös, että se on aika paha tilanne kun hirveet nikkikset iskee. Sanoin ymmärtäväni tilanteen ja kerroin että olisin mielelläni auttanut miestä, jos vaan siihen mahdollisuuksia olisi ollut.
Kari lähti vaappumaan kohti parkkipaikkoja ja itse jatkoin pakkailua ja safkaamita meetvurstijuustovoileivällä.
Hetken kuluttua saapuikin hahmo Charlie paikalla ja kertoi tavanneensa parkkipaikalla hassun hahmon, joka kertoi hänelle käyneen minun luonani ja pyytäneen tupakkaa. Pyysi Charleiltakin, mutta eipä hänelläkään antaa ollut.
Poistuimme taksilla paikalta, koska tämä tarina on saatava päätökseen.
Semmonen juttu vielä homman pisteeksi, että tajusin tätä postausta kirjoittaessani, että mulla olisi ollut sikareja tuolla kaapissa. Kari ei saa koskaan tietää! Ei koskaan!
