Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Helppo. Jos ovi kävi pian uudestaan, oli kyse roskapussista.

Ehkä molempia, kun kertoman mukaan jokin aikaisti hääsuunnitelmia. :doubtful:

Tais olla työkuviot, jotka pääs sotkemaan... Kunhan arvailen.

Juu, siis aikeissa oli elokuussa naimisiinmeno, mutta sain työpaikan, josta syystä ei olla Suomessa suunniteltuna ajankohtana, joten kaikkia sidosryhmiä tasapuolisesti kohdelleen luikahdettiin jo nyt salanaimisiin. Ei sen suurempaa draamaa, ei lapsia, vain este suunniteltuun aikatauluun.
 
Onnea valitemallasi tiellä. Muista kuitenkin, että miehen kuuluu olla perhen pää. Muuten asiat menee mitä todennäköisimmin päin persettä. Eikä tällä asialla ole mitään tekemistä raamatun tai muiden henkevien kirjojen kanssa.
 
Muista kuitenkin, että miehen kuuluu olla perhen pää. Muuten asiat menee mitä todennäköisimmin päin persettä. Eikä tällä asialla ole mitään tekemistä raamatun tai muiden henkevien kirjojen kanssa.

Paitsi Pohjanmaalla.
 
Huomenta vaan. Nyt on hääyö onnellisesti takana :):) ja olo on mitä mainioin. Nyt kelpaa lähteä ensimmäiselle yhteiselle matkalla avioparina, aina Vantaan Hakunilaan asti.

Isot kiitokset kaikille onnittelijoille! Kyllä mä sen itsekin tiesin, että olen onnekas ja huikee tuuri on nyt kyllä käynyt :thumbup:
 
Saitko?
 
Viime yönä huomasin notta Venäjän tullissa oleva hoono soomella kirjoitettu kieltolappu (eläinten ja kasvien roudaamisesta) puhui lain koskevan myös neuvostoliittolaisia:) Niin ja rahaa kävin vaihtamassa tällä kertaa semmosen puljun takahuoneessa, jonka nimi "Kalastustarvikkeita".
 
Ylös