Runar ja Kyllikki
Next door to Alice
Jep, jenkithän ne siellä takana sitten tosiaan olivat.
Ihme touhua. Kun toisen maan lainsäädäntö ei vastaa omaa, aletaan uhkailla.
Joskus aiemmin, mitä itsekin olen määrätyssä jutuss joutunut kohteeksi, on riittänyt kun selventää että lakimme on erilainen kuin heillä ja että koko maailma ei todellakaan noudata heidän lakejaan. Näemmä ei enää riitä.
Ihme touhua. Kun toisen maan lainsäädäntö ei vastaa omaa, aletaan uhkailla.
Joskus aiemmin, mitä itsekin olen määrätyssä jutuss joutunut kohteeksi, on riittänyt kun selventää että lakimme on erilainen kuin heillä ja että koko maailma ei todellakaan noudata heidän lakejaan. Näemmä ei enää riitä.
Yhdysvallat uhkasi Ruotsia kauppapakotteilla Pirate Bayn vuoksi
Yhdysvaltain hallituksen virkamies uhkasi Ruotsia kauppapakotteilla, jollei tiedostonvaihtoon puututa. Ruotsin valtiosihteerin mukaan tälläinen menettely ei ole kuitenkaan epätavallista.
- Kevään aikana on käyty useita keskusteluja yhdysvaltalaisten ja ruotsalaisten virkamiesten välillä, oikeusministeriön valtiosihteeri Dan Eliasson totesi Dagens Nyheterille.
Eliassonin mukaan keskustelussa on tullut esille se, että yhdysvaltalaiset voivat vaatia Ruotsia kauppajärjestö WTOn tarkkailulistalle, jollei tekijänoikeuslakien valvontaa tehosteta.
WTO pystyy asettamaan kauppapakotteita, jollei velvoitteita noudateta.
Eliassonin mukaan vastaava uhkailu on normaalia WTOssa.
Maaliskuun 3. päivänä Ruotsin hallitus käski poliisin ja syyttäjälaitoksen puuttua tekijänoikeusrikkomuksiin internetissä. Pääsyyttäjä Sven-Erik Alhem, joka vastaa muun muassa tekijänoikeuskysymyksistä, kehotti valtionsyyttäjää määräämään syyttäjä Håkan Roswallia paneutumaan tiedostonvaihtoon.
Alhem oli yksi osanottajista huhtikuisella matkalla Yhdysvaltoihin. Alhem muistutti, että Roswall on päättänyt asioista itse.
Roswall kertoi television Rapport-ohjelmassa, että ruotsalaiset virkamiehet olisivat maininneet Ruotsin voivan joutua WTOn mustalle listalle.