kouvotsvoni
Banjottu
Eipä ole Brawn saanut tarroja, vaikka niitähän piti olla jonoksi asti Australian GP:n jälkeen
Jep, itselläkin kyllä kaipaus tiettyjä merkkejä kohtaan. :frown:On kyllä itsekin myönnettävä, että nuo Rothmans-Williamsit olivat loppujen lopuksi aika hienoja, vaikka aikaisemmin pidinkin noita hyvin tylsänä verrattuna edeltäviin Canon-autoihin. Samalla on mukava muistella niitä aikoja, kun aloitti itse seuraamaan formuloita ja Williams-Renault sinisineen autoineen jyräsi. Ei tunnu nuo tämän päivän siniset Williamsit enää samalta.
Oli tupakoista mitä mieltä tahansa, mutta minun mielestä tupakkamerkit kuuluivat olennaisesti F1:iin. Ne toivat mukavasti väriä autoihin. Nykyisin kaikki autot tuntuvat hukkuvan tuonne hopea-musta-puna-valkopaskaan.
Minun mielestäni tuo kyseinen R. Schumacherin ohjastama Williams FW21 vuodelta 1999 on juurikin kaunein Williams-auto, mitä on ollut. Johtuuko sitten terävännäköisestä keulasta vai nokkaa pitkin kulkevan valkoisella maalatun "tason" tuomasta agressiivisesta lookista, en tiedä. Miellyin jostakin syystä noihin punaisiin Williams-autoihin, vaikka kyseisessä Winfield-värityksessähän ne eivät ajaneet kuin kahtena vuotena. Tuohon autoon vielä enemmän kuin edellisvuotiseen, koska tuossa punaisen sävy on pirteämpi kuin edellisvuoden FW20:ssä, ja mukaan on sekoitettu onnistuneesti keltaista, oranssia ja sinistäkin takaosaan. Osansa on varmasti silläkin, että noihin aikoihin aloitin F1:n seuraamisen eikä Rothmans-värityksiset autot jääneet vielä kovin selkeinä mieleen.
Hyi helvetti. :yuck:
Ne kyllä oli. Yksvärinen punanen on kans komee. :ahem::ahem: Hienoja noi 94-97 williamsit
Eiks noi ympyrät takasiives oo uudet? Etusiiven sivussakin sanotaan jotain.Eipä ole Brawn saanut tarroja, vaikka niitähän piti olla jonoksi asti Australian GP:n jälkeen
Ympyrät on uudet, mutta nekin on Virgin groupin mainokset.Eiks noi ympyrät takasiives oo uudet? Etusiiven sivussakin sanotaan jotain.
Veikkaan että toinen iso sponsori tulee Espanjaan mikäli Branson ei osta kaikkea mainostilaa autosta.Sanokaas vielä jotta tuo etusiiven "MIG" on Bransonin puljuun kuuluva, niin kyllä on nähty hurja ryntäys sponsorimarkkinoilla
Son sveitsiläinen sijoitusyhtiö tjsp. Ei yhteyttä Bransoniin, siis. Nettisivujen perusteella ovat ihan tohkeissaan sponsoroinnistaan.Sanokaas vielä jotta tuo etusiiven "MIG" on Bransonin puljuun kuuluva, niin kyllä on nähty hurja ryntäys sponsorimarkkinoilla
Hienoa, että joku jaksoi tutkia ja ovat (ainakin nyt) täysillä mukana:thumbup:Son sveitsiläinen sijoitusyhtiö tjsp. Ei yhteyttä Bransoniin, siis. Nettisivujen perusteella ovat ihan tohkeissaan sponsoroinnistaan.
http://www.migfx.com/
Hyvin noilla energiajuomillakin rahaa tehdään. Nehän on ottaneet ykkösissä jo tupakkasponssien paikan, paitsi että yhdelläkään röökilafkalla ei ole tainnut olla kahta omaa tallia ykkösissä. :thumbup:Williamsilla energiajuomasponsori vaihtunut Batterysta Unkarilaiseen Helliin. Linkkiä
McLaren ja Alfa Romeo ajoivat molemmat Marlboron väreissä 80-luvun alussa. Tosin aivan samasta lafkasta ei ollut kyse, sillä Alfaa sponsoroi Italian Marlboro (jonka johdossa hääri pappa-de Cesaris). Mutta omia talleja tosiaan ei.Hyvin noilla energiajuomillakin rahaa tehdään. Nehän on ottaneet ykkösissä jo tupakkasponssien paikan, paitsi että yhdelläkään röökilafkalla ei ole tainnut olla kahta omaa tallia ykkösissä. :thumbup:
Onhan se.Näinköhän oikein kun katselin Espanjan GP:n vapaita harjoituksia, että Brawnilla oli "Terminator: Salvation" -leffan mainos takasiipien sivuilla sen avaruusmainoksen paikalla.
Siltä tuo kyllä lähinnä näyttääkin. Surkea mainokseksi.Ymmärsinkö väärin vai luuleeko Saari että tuo on lärvi on ylikuumenemisesta johtuva palojälki?! :nope: