Minä olin aivan saatanan paha ihminen. Samaan aikaan tuommoinen turpiinmättö menköön ohi seulan tosta noin vaan.
Eli siis muutaman äärikonservatiivisen moraalinvartijan naiivi älämölö edusti F1-Forumin virallista linjaa, jonka mukaisesti mitään eikä ketään koskaan millään tavalla ahdisttavaa tai ilahduttavaa kuvaa ei saa julkaista eikä varsinkaan sellaisessa ketjussa, jonka nimi on "Hauskat F1-aiheiset kuvat"? Tässä tapauksessa pitäisi kyllä antaa jonkinlainen Tipper Gore -mitalli sekä tämän räikeän häväistysteon tapetille nostaneille kansalaisaktivisteille että suoraselkäiselle moderaattorille, joka toimi F1-Forumin virallisen linjan mukaisesti. :thumbup:
Ja vastaavasti siis TIETENKIN muutaman äärikonservatiivisen moraalinvartijan naiiviin älämölö-lobbaukseen narahtamisen seurauksena tehdyn hauskojen F1-kuvien deletoinnin kritisointi huonoksi moderoinniksi on "tuommoista turpiinmättöä", jonka päästäminen seulan ohi on suuri ja maininnan arvoinen teko? :thumbup:
(Yleisesti ottaen F1-Forumilla on hyvää moderointia, mutta nyt mopo karkasi arvoisilta lainvartijoilta ja harkintakyky petti. Se olisi ihan hyvä pystyä itsekin tunnustamaan sen sijaan että heti heittäydytään martyyriksi.)