maradona
Resistive User
Mutta saako kolmannen kolmasosatunnin olla?
Mie ootan yhä järkyttyneenä modearmeijan toimintaa!
Mutta saako kolmannen kolmasosatunnin olla?
Aikana, jolloin oli vain tuo yksi keltainen, eräs sankari lähti ohittamaan samaan aikaan kuin minä. Ei ollut nokkakolari kovin kaukana ja jäi minulta tuon seurauksena ohituskaista hyödyttämättä, kun oli pakko vetää jarrut pohjaan ja takaisin oikealle kaistalle hitaamman ajelijan perään. Mutuna väittäisin, että laillista mahdollisuutta ohittaa vastaantulevien ohituskaistalla ei ollut kuin vuoden verran.Jep. Näissä paikoissahan ei (ainakaan useimmissa) ollut ennen kuin yksi keltainen... eli sinne ohituskaistalle sai mennä vastapalloonkin, mutta kolmatta kaistaa ei sentään saanut käyttää samaan suuntaan.
Moon sitä mieltä, näissä paikoissa tuplakeltaiset ja etenkin kaiteet on ihan hanurista. Muutamaan kertaan oon jumittanut sinne kaiteitten väliin traktorin perään tyhjällä tiellä... Tuplakeltasella sentään (joku ihan muu kuin minä, joka noudatan lakia) voi käyttää omaa järkeä ja ohittaa silti, mutta kaiteiden välissä ei mahdu.
Aikana, jolloin oli vain tuo yksi keltainen, eräs sankari lähti ohittamaan samaan aikaan kuin minä. Ei ollut nokkakolari kovin kaukana ja jäi minulta tuon seurauksena ohituskaista hyödyttämättä, kun oli pakko vetää jarrut pohjaan ja takaisin oikealle kaistalle hitaamman ajelijan perään. Mutuna väittäisin, että laillista mahdollisuutta ohittaa vastaantulevien ohituskaistalla ei ollut kuin vuoden verran.
Onko tuollainen mahdollisuus oikeasti olemassa?
Oli 90-luvun puolivälin paikkeilla, kun ensimmäiset ohituskaistat tulivat. Minun kokemukseni on 5-tieltä.
Ainakin kasitiellä Mynämäen ohituskaistalla taitaa vieläkin olla paikka, jossa vasemmalle talon pihaan käännyttäessä pitää ryhmittyä ohituskaistalle, vaikka siinä on kuolonkolariakin harrastettu.
Saako keltaisen viivan kohdalla ohittaa?
On tuota vastaantulevien ohituskaistaa saanut hyödyntää kauemmin kuin vuoden pari, väittäsin että johonkin 2002-2003 saakka.
Itsekin ehdin hyödyntää...
Saako keltaisen viivan kohdalla ohittaa?
Saa, mutta viivaa ei saa ylittää.
Juu, muuten mulla olis mukavat pyörälenkit..
Edit: pyöräilijän näkökulmasta onneksi osa autoilijoista kuitenkin ylittää sen keltaisen viivan ohittaessaan, vaikka ei lain mukaan saisi. Tietysti oikein tapa ohittaa tuplakeltaisilla olisi hidastaa pyöräilijän vauhtiin, ja ohittaa vain hieman pyöräilijää kovemmalla vauhdilla. Niin ei kuitenkaan kukaan tee, ja ymmärrän sen toki ihan hyvin.
Juu, muuten mulla olis mukavat pyörälenkit..![]()
Polkupyörän saa sentään ohittaa, vaikka olisi ohittaminen olisi kielletty merkillä, koska se ei ole ajoneuvo.