Erinäisten kysymysten tojck.

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Sori. :(

Mutta olihan mulla erinäinen kysymyskin: olenkohan oikeassa jos väitän että hahmo ITG on alkanut viime aikoina kiroilemaan enämpi?
Ilpiksen lukumieltymykset tuntien on vain luonnollista, että välillä taitavasti noituu.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
No tuosta sodanjumala Thorin valjakosta varmaankin on johdettu tämän suositun, väkevän oluen nimi: tuplapukki.
Ei ole. Tuplapukki on käännös sanasta doppelbock ja bock taas on oluttyyppi (ja doppelbock sen vahvempi variaatio). Nimi on alunperin juontunut Einbeckin kaupungin nimestä. Siellä siis tuota bock-olutta alunperin valmistettiin, muttei vielä sillä nimellä. Baijerilaisten alettua valmistaa sitä Einbeckin olut muuttui heidän murteellaan lausuttuna ein Bock-olueksi, eli kuulosti samalta kuin pukki.

Nimi siis tavallaan kyllä merkitsee pukkia, mutta tuolla patsaalla ei ainakaan noin päin ole asian kanssa tekemistä. Toisinpäin saattaa toki olla, eli että siinä on ne kaksi pukkia tuon oluen takia. Epäilen.
 

Jellinek

Banned
Liittynyt
27.1.2010
Viestit
6719
Sijainti
Tiimarin tasavalta

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Kysymys foorumin airodynamiikkaguruille:
Paljonko tämän sportin marssivauhti muuttuu kun ko. spoileri avataan moottoriradalla auton huippunopeudessa?








LUOKKANSA PRIIMUKSET LÄHTÖRUUDUKOSSA SPOILERIT VALMIINA TARJOAMAAN LÄHDÖSSÄ TARVITTAVAA LISÄPITOA VETÄVILLE PYÖRILLE:

 
Viimeksi muokattu:

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Kysymys foorumin airodynamiikkaguruille:
Paljonko tämän sportin marssivauhti muuttuu kun ko. spoileri avataan moottoriradalla auton huippunopeudessa?
Pitkällisten tarkkaakin tarkempien laskutoimitusten jälkeen sanoisin, että paljon. Jättäen muotoiluvarauksen.
 

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Kysymys foorumin airodynamiikkaguruille:
Paljonko tämän sportin marssivauhti muuttuu kun ko. spoileri avataan moottoriradalla auton huippunopeudessa?








LUOKKANSA PRIIMUKSET LÄHTÖRUUDUKOSSA SPOILERIT VALMIINA TARJOAMAAN LÄHDÖSSÄ TARVITTAVAA LISÄPITOA VETÄVILLE PYÖRILLE:

http://www.imperialcar.co.uk/images
/we_buy_mazda_bongos.jpg
42
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Pyryfoin ja Toxicoin auttava kuumalinja. Kysy mitä vaan, me vastaamme mitä vaan. Olkaatten hyvä.
 

Jellinek

Banned
Liittynyt
27.1.2010
Viestit
6719
Sijainti
Tiimarin tasavalta
Saksalaisetkin pakuvalmistajat ovat pohtineet tuota aerodynamiikka-asiaa näiden Marco Polo -malliensa kanssa:

ja päätyneet tulokseen Cd = ^∞
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Taannoin työmatkalla Kokkolassa paikalliset olivat suorastaan tohkeissaan ko. Kaikurannasta. Muuten en miehestä oikeastaan tietäisikään.
Elisa-Viihteestä tuli ukkelin levynjulkistus suorana!
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Muistan kuulleeni tästä Raikukankaasta jossakin, muttei kyllä mitään käsitystä ole tuotannostaan.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös