Peter Crissin "Kissin kissamiehen elämä".
Eipä nuo musiikkimaailman "paljastuskirjat" koskaan mitään raikkaita, reippaita ja urheiluhenkisiä lukemisia ole mutta tuota luettuani tuntuu että onkohan tuo Criss koskaan ajatellut kasvaa jossain mielessä edes vähän aikuiseksi.
Aikamoista tuubaa koko sen "elämänfilosofia".
Eka bänditoilailukirja laatuaan, jossa jutut ei ole vielä aiheuttaneet edes yhtä hekoheko -tapausta. No, kirja on vasta puolivälissä, ehkä lopussa on joku hauskakin juttu.
Bändin historia on sen verran tuttu ja nyt siltä viimeiseltäkin kantilta tulee luettua (olen lukenut kaikki "viralliset" kirjat sekä Acen Frehleyn oman kirjan), joten ehkä siksikään mitään uutta ja yllättävää ei ole tullut tuossa vastaan.
Se että joku känniääliökitaristi runkkas keikkabussissa takapenkillä ei ole nyt sitä järisyttävää paljastusta, jota piti kirjassa oleman. Lähinnä noloa luettavaa.
Kokkelin, muun moskan vetäminen ja viinanhuuruinen elämä on just yhtä tylsää kirjassa kuin kirjassa, koska nämä muistelijat eivät niistä juuripa mitään itse muista.
Hyi hyi siis, elkää siis lukeko, menkää vaikka partioon sen sijaan :ahem:
1/10 pistettä tälle opukselle. Yksi piste tulee siitä että tunnustaa itsekin olevansa vähän yksinkertainen.
