Kriisin puhkeaminen
Pankkien tilanne kävi ilmeiseksi SKOPin joutuessa likviditeettikriisiin.
SKOPin ja säästöpankkiryhmän strategiaksi oli muodostunut hoitaa varainhankinta lyhytaikaisella markkinarahalla, mutta pitää sijoitukset pitkäaikaisina (kuten osakemarkkinoilla ja yritysluotoissa). Strategia johti suuriin tappioihin, kun toisaalta sijoitusten arvot laskivat ja toisaalta helibor-korko nousi, ajoittain jopa noin 16 prosenttiin. Strategia oli myös riippuvainen markkinarahan saatavuudesta. Vuonna 1990 SKOP joutui usein turvautumaan viimesijaiseen rahoitukseen, Suomen Pankin päiväluottoon, kun se ei saanut riittävästi luottoa interbank-markkinoilta. Markkinoilla ei enää luotettu SKOPin kykyyn vastata sitoumuksistaan.[5]
Syyskuussa 1990 Suomen Pankki teki SKOPille vakautusohjelman ja merkitsi pankin osakepääoman korotuksen. Keväällä 1991 SKOPille laadittiin tervehdyttämisohjelma, joka ei kuitenkaan riittänyt pankin nostamiseen jaloilleen.[1] Syyskuussa 1991 koko pankkijärjestelmän tila oli huono. Säästöpankkiryhmällä oli järjestämättömiä luottoja 7 miljardia markkaa, muilla pankeilla 25 miljardia.[5]
Lopullisesti SKOPin maksuvalmius romahti 19. syyskuuta 1991, kun muut pankit eivät enää ostaneet sen sijoitustodistuksia. Jotta koko pankkijärjestelmä ei sortuisi, Suomen Pankki otti SKOPin haltuunsa. Osake-enemmistö ja määräysvalta SKOPissa siirtyivät Suomen Pankille. Siinä vaiheessa SKOPille oli annettu tukea jo 16,2 miljardia markkaa.[1]
Kriisin hoito ja pankkituki
Kriisin laajuus alkoi paljastua. Pankit ilmoittivat julkisuudessa miltei päivittäin uusista luottotappioista. Pankkien vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden turvaamiseksi valtio antoi vuonna 1992 kaikille pankeille pääomalainaa yhteensä 7,9 miljardia markkaa. Pääomalaina oli aluksi korotonta, mutta myöhemmin sen korko alkoi nopeasti nousta. Korkoa sai maksaa ainoastaan voitonjakokelpoisista varoista, ja jos pankit eivät olisi pystyneet maksamaan korkoa, valtio olisi voinut muuttaa lainan osakeomistukseksi. SKOPia lukuun ottamatta pankit maksoivat pääomalainan takaisin 1990-luvun loppuun mennessä.[3][6]
Säästöpankkiryhmä tarvitsi mittavampaa tukea. Keväällä 1992 perustettiin Valtion vakuusrahasto pankkituen hallinnointia varten. Vuonna 1992 perustettiin myös Suomen Säästöpankki – SSP Oy, johon sulautui 43 vaikeuksissa olevaa säästöpankkia. Suomen Säästöpankin terveet osat myytiin lokakuussa 1993 muille pankeille. Ongelmaluottoja hoitamaan perustettiin 18. marraskuuta 1993 valtion omistama roskapankki, Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal.
Marraskuussa 1992 Kansallispankki osti STS-Pankin osake-enemmistön. STS-Pankin talletukset ja terve luottokanta siirrettiin Kansallispankille ja ongelmaluotot Arsenaliin.
Ongelmaluottojen selvittely ja luottojen vakuuksina olleiden kiinteistöjen realisointi jatkui Arsenalissa vuosikausia. Arsenal työllisti 1990-luvun puolivälissä noin 700 henkilöä. Vuonna 2003 työ oli saatu siinä määrin päätökseen, että henkilöstöä oli enää 10 ja yhtiö voitiin asettaa selvitystilaan lopettamista varten.[3]
Varsinaisen pankkituen pääasialliset saajat olivat SKOP, STS-Pankki, Suomen Säästöpankki ja Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal. Tukea annettiin rahallisesti 61 miljardia markkaa ja takauksina 28,3 miljardia. Vuoteen 2004 mennessä takaukset olivat palautuneet kokonaan, mutta rahallista tukea oli takaisin saamatta noin 37,3 miljardia markkaa.[3] Veronmaksajien lopulliseksi kokonaistappioksi pankkikriisistä on arvioitu noin 50 miljardia markkaa.[1][4] Luvussa eivät ole mukana liikepankkien omistajille koituneet tappiot eivätkä välilliset kansantaloudelliset vaikutukset.