Otto Hokkanen
Well-known member
Jos (kun?) Suomesta tuonne saadaan tiimi aikaiseksi, ei AKK:lla liene siinä osaa tahi arpaa, mut täähään ny ei liity tähän mitenkään.
Eikä kyllä ole JJ ratissa, mutta eipä liity millään lailla WTCC-sarjaan...Jos (kun?) Suomesta tuonne saadaan tiimi aikaiseksi, ei AKK:lla liene siinä osaa tahi arpaa
Takajuki Aokin lisäksi Monzassa oli toki mukana myös Jukinori Tanigutši ja Manabu Orido, joten se siitä edusta. Masaki Kano puolestaan osallistuu Japanin WTCC-kisaan samalla autolla, jolla on ajanut Aasian sarjassa.Aoki harjoitteli jo sarjan edellisessä osakilpailussa Monzassa BMW:nsä salaisuuksia, joten hänellä on pieni etu muihin japanilaiskuljettajiin nähden. Aokin lähtöpaikka ensimmäiseen kisaan on viidestoista.
Lisätään vielä tähän että tuolloin sarjan mestaruus ratkesi juuri Fujissa ja tittelin vei nyt tallipäällkön ominaisuudessa häärivä Roberto Ravaglia. Enteilisiköhän jotain huomiselle?Tilastonikkareille tiedoksi, että vuonna 1987 silloin vain yhden vuoden mittaiseksi jäänyt FIA:n World Touring Car Championship kilpaili Fujissa
Näitä vanhemman mallin bemuja saisi näkyä enemmänkin. Suora kutonen kun laulaa huomattavasti miellyttävämmällä äänellä kuin nelipyttyiset, dieseleiden pihinästä puhumattakaan.Takajuki Aokin lisäksi Monzassa oli toki mukana myös Jukinori Tanigutši ja Manabu Orido, joten se siitä edusta. Masaki Kano puolestaan osallistuu Japanin WTCC-kisaan samalla autolla, jolla on ajanut Aasian sarjassa.
No niinhän se tietenkin on. En Monzan kisassa vain kiinnittänyt Aokia lukuunottamatta muihin japanilaisiin huomiota. Sitten vielä olin tarkistavinani komeasti asian tuloksista, joista noteerasin vain Aokin kaksi pistettä yksityiskuljettajien luokassa.Takajuki Aokin lisäksi Monzassa oli toki mukana myös Jukinori Tanigutši ja Manabu Orido, joten se siitä edusta. Masaki Kano puolestaan osallistuu Japanin WTCC-kisaan samalla autolla, jolla on ajanut Aasian sarjassa.
Ensi yönä täytyy taas kelloja veivata sen verran, että ilmeisesti kisa alkaakin tuntia aiemmin eli 7.15. Tiedä sitten näistä Eurosportin aikatauluista kun telkku.comista tai telvis.fi:stä saa eri alkamisajat, mutta jos herää liian aikaisin, niin aina voi katsoa aamun lämmittelyajot, joten tuskin siinä mitään menettää.Minä itse sanoi:WTCC-kokoontuminen Eurosportilta huomenna 8.15 alkaen.
Heetkinen ja seis... Mistä olet tämän tiedon saanut?Macaossahan jaetaan tuplapisteet.
Minulla on ollut sellainen käsitys, että yksityiskuljettajien sarjassa Macaon molempien lähtöjen pisteet tuplataan. Ainakin viime vuonna niin tehtiin.Heetkinen ja seis... Mistä olet tämän tiedon saanut?
Aa ok... Voi olla että noin yksityisten puolella tehdäänkin. En ole sitä puolta niin aktiivisesti aikaisemmin seuraillut eikä tästä ollut säännöissä mitään mainintaa. Eikä kyllä ole yksityisistä muutenkaan joten ihmekkö tuo...Minulla on ollut sellainen käsitys, että yksityiskuljettajien sarjassa Macaon molempien lähtöjen pisteet tuplataan. Ainakin viime vuonna niin tehtiin.
Äkkiseltään löysin siitä tämän vuotisen maininnan Corthalsin sarjasta vetäytymisuutisen yhteydessä. Linkki
Itse asiassa minusta tuo on juuri passeli pituus tälle sarjalle, ei ehdi erot kasvaa liian suuriksi ja ohituksien siivittämässä tiiviissä rykelmässä saadaan ajaa kisat läpi :thumbup:kisojen pituus on liian lyhyt: 50 kilsaa.
On totta, että usein jäävät jännittävät mittelöt näkemättä juurikin takajoukoissa, mutta se nyt vaan sattuu olemaan niin.Katsoin toista kisaa ja minua harmittaa vietävästi kisojen huono televisiointi.