Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Fisichella ajoi suhteellisesti jopa huonommin kuin Badoer koska sai ajaa useampia kilpailuja kuin Badoer ja oli muutenkin tuoretta kokemusta alla. Maikkarilla vasta viimeisessä kisassa alettiin pilkata Fisicoa samalla lailla kuin oltiin pilkattu Badoeria koko ajan.

Lienee erään huippuveneilijänkin jutuissa ollut osuutta asiaan, mutta oli suorastaan naurettavaa edes verrata 10 vuoden tauolta palannutta ajajaa Fisichellaan. Toki Badoer oli ajanut testejä ja olisi jäljen pitänyt olla parempaa, mutta silti tilanne meni jo naurettavaksi.

Monzassa kenties vielä olisi voinut Badoerille antaa viimeisen tilaisuuden kun vauhti siellä oli ollut keskimäärin parempaa kuin muualla. Fisille ei Ferrari sopinut ollenkaan ja siinä hän kyllä nolasi itsensä.

Forcella ainakin tilanne olisi ollut ymmärrettävämpi ja kenties jotain menestystä olisi tullut. Spassa oli toinen ja voittokin olisi voinut tulla ilman Kimin omaa hienoa suoritusta. Force Indialla oli myös kauden loppupuolella hyvä auto aerodynaamisesti.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Ja Salosta puheenollen ajoi ainakin myös kerran kolmanneksi Monzassa Ferrarilla. Unkari meni huonosti ja yleensäkin Salo teki sen mitä vain voi vaikka vauhtia olisi ollut parempaankin Ferrarin aikana.

Kauden 99 jutuistani ainakin selviää varsin hyvin Salon asema Ferrarilla. Hockenheimissa jopa Eddie itse luovutti kisan voittopokaalin kisan jälkeen yksityisesti Salolle tietäen, että Salo oli oikea voittaja.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Fisicolla olisi voinut olla mahdollisuus taistella Kimiä vastaan tasapäisesti, mutta ajot menivät surkeasti ja ei siinä paljon muuta sanottavaa ole. Muuta kuin vain Maikkarin sokea luottamus ennen viimeistä kisaa vaikka ajot olivat mitä olivat.
 
JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24203
Sijainti
lappeen Ranta
http://www.iltasanomat.fi/formula1/kimin-pitaa-puhua-enemman/art-1288430581104.html

Moneskohan kerta kun Massa sanoo, että Räikkönen ei puhu. Kyllähän se varmaan ihan tarpeeks niille mekaanikoille on kertonut, että mitä autolle pitää tehdä kun mestaruudenkin voitti. Massa varmaan odotti, että Kimi tulee puhumaan jostain ihmissuhdemurheistaan heti ensimmäisenä päivänä.
Mutta varmaan Felipe viihtyy nyt Ferrarilla paljon paremmin kun ei tarvitse kärsiä Kimin puhumattomuudesta vaan voi jutella Fernandon kanssa. Sama homma koko tallin suhteen. Mitäpä sellaisesta pikkuseikasta, että menestys ei ihan samaa tasoa ole ollut.
 
Loko

Ajatusrikollinen
Liittynyt
27.5.2011
Viestit
1325
Sijainti
Tampere
Ja Salosta puheenollen ajoi ainakin myös kerran kolmanneksi Monzassa Ferrarilla. Unkari meni huonosti ja yleensäkin Salo teki sen mitä vain voi vaikka vauhtia olisi ollut parempaankin Ferrarin aikana.
Salon suoritukset oli kyllä jotain ihan katastrofaalista. Ylivoimaisesti kaameimpia suorituksia suomalaiselta F1-auton ratissa. Puolessa kisoista ulkona pisteiltä voittaja-autolla. Kaksi podiumia joo, mutta ne tuli Monzassa ja Hockenheimissa eli ei ole kuskilla paljoa brassailtavaa niissäkään.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380

Vähemmän mutkia, eli vähemmän mahdollisuuksia jäädä älyttömästi kärjestä voittaja-autolla? Itävaltakin olis voinut mennä ihan hyvin ellei olis taittanut etusiipeään. Mut surkeaa katseltavaahan se oli. Jopa surkeampaa kuin Heikin suhailut McLarenilla. Ja tuurikuskiksi ryhtymisen vaikeudesta, niin tuohon aikaan vielä sai testata ja harjoitella aika vapaasti. No tallimestaruus sentään tuli, ja Salolla oli siihen tietysti osuutensa kun jotain pistäitä onnistui rääppimään...

Sauberilla keräs kyllä pisteet puhtaasti Diniziä vastaan, mutta käytännön suorituskyvyssä ei ollut juuri mitään eroa. Eikä ollut Arrows-aikaankaan. Ei ihme että sai potkut Sauberiltakin.
 
Saakura

Well-known member
Liittynyt
14.4.2010
Viestit
357

Niin kuka tahansa jopa paskakin kuski ajaa helposti podiumille parhaalla autolla Monzassa ja vanhalla Hockella.. juu-u jollei Salon tarvitse brassailla ajotaidoillaan, niin ei kyllä sinunkaan Formula tietämyksellä:thumbup:
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Itävallassa Salo ajoi seiskaruutuun ja kolari kisan alussa vei mahdollisuudet nousta parempiin sijoihin ja sijoitus oli 9:s. Saksassa kisa oli parasta mahdollista ja voiton vei tallimääräys. Lähtöruutu oli ollut neljäs. Unkarin kilpailu olikin katastrofi Salolle huonon aika-ajon jälkeen ja vaikeuksia täynnä ollut kilpailu tuotti sijan 12:sta.

Spassa aika-ajot tuottivat ysipaikan, mutta kisa meni muuten vain Irvinen selän varjelussa ja blokkaamisessa mikä vei paljon arvokasta aikaa ja samalla sotki oman kisan kokonaan. Autoa meni ohi ja lopussa Hillkin meni ohi Salosta. Pääkiistakumppani kisassa oli Ralf Schumacher.

Sija oli 7:s ja juuri ilman pisteitä. Ilman blokkaamista Salo olisi voinut olla viides tai kuudeskin. Kenties neljäskin minkä sijan Irvine sai. Monzassa aika-ajossa Salo oli nopeampi kuin Irvine ja kisassa oli myös. Se tuotti kolmannen sijan kisasta.

Alunperin Salo olisi saattanut saada jatkaa kauden loppuun asti Suzukaan saakka, mutta Schumin nopea toipuminen vei häneltä Nyrren jälkeen ajot pois. Nyrrellä sateessa ajettu aika-ajo vei Ferrarin vauhdin täysin ja Salo oli 12:sta. Irvine oli 9:s. Salolla ja Irvinella oli myös kuuluisa varikkosotku ja se pilasi kilpailun.

Lopulta tuli myös riippumaton keskeytys. Joten ainoa surkea kisa koko Salon lyhyeltä Ferrari-ajalta oli vain Unkarin kisa ja tietyllä varauksella Nyrren ja Span kisa. Spassa tosiaan oli tuo tallimääräys Salon kiusana. Eli ei Salo suinkaan surkeasti ajanut Ferrarilla vähiin kisoihin nähden.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kaudella 1999 Ferrari oli vasta sarjan toiseksi paras auto ja välillä ei ollut sitäkään kun Jordan haastoi myös McLarenin.
 
JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Salon suoritukset oli kyllä jotain ihan katastrofaalista. Ylivoimaisesti kaameimpia suorituksia suomalaiselta F1-auton ratissa. Puolessa kisoista ulkona pisteiltä voittaja-autolla. Kaksi podiumia joo, mutta ne tuli Monzassa ja Hockenheimissa eli ei ole kuskilla paljoa brassailtavaa niissäkään.
Badoerin suoritukset saavat uuden merkityksen
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Salo saavutti palkintoja ja myös auttoi Eddie Irvinea pysymään mukana mestaruustaistossa. Jälkikäteen olisi toki kannattanut voittaa Hockenheimissa ja antaa sen jälkeen Badoerin ajaa kisoja kun olisi rikkonut tallimääräystä ja pahimmassa tapauksessa menettänyt paikkansa.

Edit:
Ja mitä tulee kaameisiin suorituksiin suomalaiskuskien osalta niin jarnan voisi aloittaa myös JJ:n kaudesta 1994, mutta loukkaantuminen oli suurimmalti osin syynä JJ:n vaisuuteen. Olisi pitänyt olla myös kauden 1993 JJ:lle hyvä Sauberilla ja alkukaudesta näin olikin.

Loppukautta kohden ja jo Monacon aikoihin ongelmia oli tallissa ja vakaviakin sellaisia. Voisi jarnata myös Dallaran vuosistakin, mutta niissäkin oli monessa ulkopuoliset kuskista riippumattomat syyt mukana.

Edit 2:
Badoerin ajelut 10 vuoden jälkeen olivat kyllä sitä surkeaksi nimitettävää eikä myöskään Fisichellankaan ajot mitään kehumista olleet. Poislukien Maikkarin ennen Abu Dhabia ja vasta silloinkin viime kädessä alkoi haukkuminen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Loko

Ajatusrikollinen
Liittynyt
27.5.2011
Viestit
1325
Sijainti
Tampere
juu-u jollei Salon tarvitse brassailla ajotaidoillaan, niin ei kyllä sinunkaan Formula tietämyksellä:thumbup:
Opettele lukemaan, kirjoittamaan ja argumentoimaan. Sitä ennen voisit pysyä poissa "keskustelemasta". Jäi arvoitukseksi, tiedätkö edes mistä lajista palstalla puhutaan.

Joten ainoa surkea kisa koko Salon lyhyeltä Ferrari-ajalta oli vain Unkarin kisa ja tietyllä varauksella Nyrren ja Span kisa. Spassa tosiaan oli tuo tallimääräys Salon kiusana. Eli ei Salo suinkaan surkeasti ajanut Ferrarilla vähiin kisoihin nähden.
Minä lasken tuon Span - Unkarin ohella - kyllä katastrofiksi ja nimenomaan aika-ajosijoituksen takia. Nyrren aika-ajo oli ehkä ihan ok. Toki Monzassa ja Hockessa kulki, mutta noiden kisojen suorituksia on aika vaikea arvostaa. Varsinkin kun vauhti oli totaalisen hukassa vähänkään haastavammilla radoilla.

Edit:
Badoerin suoritukset saavat uuden merkityksen
Latinot saa suhata mitä suhaa... Salo ja Heikki on olleet pahasta suomalaisen autourheilun maineelle ;-(
 
Viimeksi muokattu:

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Toinoinii, voi editoida yhteen viestiin sen sijaan, että postaa kolme peräkkäin. Teen sulle malliksi.
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3489
Vähemmän mutkia, eli vähemmän mahdollisuuksia jäädä älyttömästi kärjestä voittaja-autolla? Itävaltakin olis voinut mennä ihan hyvin ellei olis taittanut etusiipeään. Mut surkeaa katseltavaahan se oli. Jopa surkeampaa kuin Heikin suhailut McLarenilla. Ja tuurikuskiksi ryhtymisen vaikeudesta, niin tuohon aikaan vielä sai testata ja harjoitella aika vapaasti. No tallimestaruus sentään tuli, ja Salolla oli siihen tietysti osuutensa kun jotain pistäitä onnistui rääppimään...

Sauberilla keräs kyllä pisteet puhtaasti Diniziä vastaan, mutta käytännön suorituskyvyssä ei ollut juuri mitään eroa. Eikä ollut Arrows-aikaankaan. Ei ihme että sai potkut Sauberiltakin.
Ihan hyvinhän se ajoi Spassakin, joutui hidastelemaan reilusti että onnistui Irvinen taktiikka.

Unkari olikin surkea kisa ja Nurburgringista voi Ferrarin varikkotiimiä syyttää.

Itävallassa Salo tosin mokasi itse kun ajoi Stewartin?? perään ja siipi rikki ja kisa piloilla.
 
Nurtsi

Registered Loser
Liittynyt
9.8.2011
Viestit
5615
Toinoinii, voi editoida yhteen viestiin sen sijaan, että postaa kolme peräkkäin. Teen sulle malliksi.
No jos tota periaatetta noudattaa niin olis tullu pari aika pirun pitkää postia vaikka tuonne F1-kuljettajien palkkakehitys-tuikkiin:D

Ja jos nyt palataan aiheeseen niin en henkkoht usko Kimin Williams-sopimukseen.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Ja ennen toikin aiheeseen palaamista Salon varsinaista ongelmaa eivät haastavemmilla radoilla helpottaneet kolarit ja huonot lähtöruudut. Olisi niillä voinut tulla menestystäkin.

Spassa tallimääräyksen lisäksi Salon kisaa vaikeutti myös jo mainittu Irvinelle räätälöity kilpailutaktiikka jota olisi luultavammin käytetty joka tapauksessa myös ilman tallimääräysehtoa.

Ja aiheeseen palatakseni voisin sanoa jännityksen kohoavan kattoon asti. Viimeistään maanantaina tai tiistaina näkee päätökset Williamsin kuskeista. Mahdollisesti jo viikonloppuna.

Mikäli tämän jälkeen komeilee Räikkösen nimi kuljettajana ensi kaudella niin on ainakin perisuomalainen toivon pitäminen lopultakin saanut vastinetta koko rahalla.:alppu:

Muussa tapauksessa loppuu kyllä viimeinenkin pieni usko Kimin paluulle ja ainakin toistaiseksi muullekin suomalaisen huippukuskin ympärille rakennetusta hypetyksestä. Jo Keken ja Mikan lopettaessa se kohu nousi välillä jo naurettavuuksiin.

Häkkisen välivuosi jäi jo alkujaankin lopulliseksi omasta mielestäni ja kauden 2003 haastattelu lopetti turhat elättelyt. Kimin palaamisen hypetys menisi sen jälkeen jo naurettavuuksiin.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös