Hyvin onnistunut poikaystävänvalinta sinulla sitten.Juu mun poikaystävä on minusta väkivaltainen ja herkkänahkainen siksi otin noi.
Toisaalta tässä on varmasti sitä perinteistä opiskelijan uskoa oman alan ja koulutuksen paremmuuteen.
Joo eiköhän nuo mene jossain määrin ohi, kun opiskeluista siirrytään työelämään. Työelämässä ne "kastit" helposti sekoittuu. Korkeakoulusta mennään legendan mukaan kaupan kassalle ja toisaalta, kuten olen aiemminkin kirjoittanut, minun tuntemani ja tietämäni oikeasti varakkaat ihmiset ei ole käyneet kuin korkeintaan ammattikoulun. Josta muistuikin mieleen, että ~35-vuotias sukulaiseni erosi juuri. Mihin kastiin hän mahtaa "sinkkumarkkinoilla" sijoittua, kun takana on vain ammattikoulu, mutta toisaalta omistuksessaan on perimänsä menestyvä firma ja miljoonaomaisuus? Eipäs taidakkaan enää koulutuksella olla merkitystä.Yliopistopiireistä löytyy kaikki pahimmat snobit. Siellä on oikeasti ihan hitosti sellasta porukkaa jotka ovat aloittaneet yliopiston heti lukion jälkeen ja heillä ei ole mitään hajua oikeasta elämästä ja työstä. Sitten yliopistoissa on usein sellanen "olette parhaita" ilmapiiri jota pönkitetään kaikkien toimesta. Tolla tyylillä kasvatetaan vaan ihan hirveitä ylimielisiä kusipäitä, jotka luulevat tietävänsä kaiken. Se on taas ihan helvetin paska juttu varsinkin lääkärien kohdalla. Kaikenlainen nöyryys puuttuu täysin.
Jep :thumbup: Se oli jossain kohtaa kiva, mut se muuttu.Hyvin onnistunut poikaystävänvalinta sinulla sitten.
Ei.Selailin toikin alkua ja huomasin, ettei Ässämieheltä ole tullut kysyttyä meneeko nainen piloille, jos on masturboinut mutta yhä neitsyt.
Täysin samaa mieltä. Monestakin syystä nyt ajankohtainen. :thumbdownYliopistopiireistä löytyy kaikki pahimmat snobit. Siellä on oikeasti ihan hitosti sellasta porukkaa jotka ovat aloittaneet yliopiston heti lukion jälkeen ja heillä ei ole mitään hajua oikeasta elämästä ja työstä. Sitten yliopistoissa on usein sellanen "olette parhaita" ilmapiiri jota pönkitetään kaikkien toimesta. Tolla tyylillä kasvatetaan vaan ihan hirveitä ylimielisiä kusipäitä, jotka luulevat tietävänsä kaiken. Se on taas ihan helvetin paska juttu varsinkin lääkärien kohdalla. Kaikenlainen nöyryys puuttuu täysin.
Joo osalla menee nopeastikin ohi, mutta osalla ei mene koskaan ohi... Valitettavasti. Eero Lehti kauppalehdessä just kertoi siitä että koulutukselle laitetaan nykyään liian suuri painoarvo.Joo eiköhän nuo mene jossain määrin ohi, kun opiskeluista siirrytään työelämään. Työelämässä ne "kastit" helposti sekoittuu.
Mun mielestä näille kaikenmaailman eerolehdille laitetaan aivan liian suuri painoarvo.Joo osalla menee nopeastikin ohi, mutta osalla ei mene koskaan ohi... Valitettavasti. Eero Lehti kauppalehdessä just kertoi siitä että koulutukselle laitetaan nykyään liian suuri painoarvo.
Missäköhän se huippupalkattu duuni muakin odottaa, jos koulutuksella on niin suuri painoarvo.Eero Lehti kauppalehdessä just kertoi siitä että koulutukselle laitetaan nykyään liian suuri painoarvo.
Eniten naiset vierastaa sellasta miestä, jolla ei oo kriteereitä ollenkaan. Siinä kaupassa nainen ei saa itelleen mitään arvoa ja sitä se ei siedä. Tilannetajuinen jannu, joka ymmärtää nostaa riman just sopivasti naisen omaa käsitystään korkeemmalle pääsee aina alkuun. Mutta siitä alkaakin toinen peli, jossa onkin sit ihan omat sääntönsä. Naista hankkiessa on sellanen epäsuhta, että siinä voi onnistua vain yhdellä tavalla, mutta epäonnistua kymmenillä. Yritä siinä sitten.Se on hyvä keksiä kriteereitä millainen ei saa olla, ellei ole edes vakavia ehdokkaita ollut. Voi pönkittää itseään esittämällä vaativaa, vaikka tosiasiassa on ATM/N.
Niinpä varmaan, tuskin se ketään hirveästi sytyttää ellei suhtaudu tunteella mihinkään ja suvaitsee mitä tahansa.Eniten naiset vierastaa sellasta miestä, jolla ei oo kriteereitä ollenkaan. Siinä kaupassa nainen ei saa itelleen mitään arvoa ja sitä se ei siedä. Tilannetajuinen jannu, joka ymmärtää nostaa riman just sopivasti naisen omaa käsitystään korkeemmalle pääsee aina alkuun. Mutta siitä alkaakin toinen peli, jossa onkin sit ihan omat sääntönsä. Naista hankkiessa on sellanen epäsuhta, että siinä voi onnistua vain yhdellä tavalla, mutta epäonnistua kymmenillä. Yritä siinä sitten.
Saahan sitä haluta.Mä haluaisin että mun puoliso ei ois homo. Eikä kovin isomunainen.
:doubtful: :idea: Osoittiko tämä toinen kerta, että ette olekaan sopivia puolisoita toisillenne?Eipä ole ensimmäinen kerta, kun Racerilta palaa överisti pinna. Muistan kerrankin kun hahmo lähetti täyslaidallisen vittuilupostia privaan kun en ollut tietoinen karting-hemmojen omista sisäisistä säännöistä.
Sellainen kuin Racer X on kyllä ihan pätevä vastaus tämän ketjun perimmäiseen kysymykseen.:doubtful: :idea: Osoittiko tämä toinen kerta, että ette olekaan sopivia puolisoita toisillenne?
Pulssi ois kiva.Minusta hyvä puoliso ei saisi olla väkivaltainen tai liian herkkänahkainen.