Mielenkiintoinen pari on RB:llä kuskeina. Webber on useasti todistanut olevansa yksi parhaista yhden kierroksen miehistä. Kisassa ei sitten ole enää pystynyt venymään parempien autojen vauhtiin. Oikeastaan vain kaudella 2005 ollut mahdollista näyttää osaamistaan. Aika tasaista Heideldin kanssa oli. Tiukassa paikassa aussia ei ole oikeastaan koskaan nähty koska niin harvoin on kalusto antanut mahdollisuuden kärkikahinoihin. Usein ajellut kärkitallien perässä keräten muilta jääneitä muruja, ja myös liian usein tuntuu hiipuvan kisan edetessä.
Vettel on jo lahjakkuutensa todistanut, eikä mielestäni olisi mikään tahra hänen kilpeensä vaikka Webber hänet tiukalle pistäisi. Saksalainen on kyllä yksi parhaimmista sateella ajettaessa. Jos vain RB on yhtä hyvässä vauhdissa kuin testit antavat odottaa, niin tällä kuskikaksikolla tallilla olisi kyllä mahdollista saavuttaa useampikin podiumsija. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.