Ajatus siitä, että viattomia luontokappaleita kasvatetaan vangittuina ja tapetaan pelkästään sen vuoksi, että joillain ihmisillä olisi jotain "hienoa" yllään on vastenmielinen. Tietenkin muutos tulee toteuttaa siten, ettei turkistarhaajilta viedä leipää yhdessä yössä, vaan asiaan varataan siirtymäaika. Luonnonturkikset eivät kuitenkaan ole välttämättömiä, joten niiden perusteella harjoitettu eläinrääkkäys tulee ajan myötä kieltää.
Samaa mieltä. Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Eikä keinot edes edistä asiaa.Turkistarhaterroristien toimet ovat vain kääntyneet heitä itseään vastaan, ja itse ainakin näen punaista heti kun nämä - ihan oikealla asialla olevat - henkilöt toteuttavat missiotaan karkeasti pelisääntöjä rikkoen - Hyökäten suoraan laillisesti ammattiaan harjoittavien ykityishenkilöiden elannon ja tilipussin kimppuun. Päämäärä on oikea - keinot vääriä.
Uskonkin laajempaan kieltämiseen. Ensin esim. EU:ssa. Ja yleisen mielialan kääntyessä yhä enemmän luonnonturkiksia vastaan laajemminkin.Toisaalta turkismarkkinat ovat maailmanlaajuiset ja jos tarhaus lopetetaan suomessa - korvataan turkismarkkinoiden nahkatuotannon tarve jossain muualla (esim. kiinassa), jossa eläinten kasvuolosuhteet ovat todennäköisesti paljon huonommat kuin täällä. Eli kärsimyksen lopettaminen yhdessä paikassa johtaisi suurella todennäköisyydellä suurempaan kärsimykseen toisaalla.
Joo, mulla on ollut tapana "palstoittaa" teksti kapeammaksi kuin mitä näytön leveys sallisi. Tarkoitus on ollut nimenomaan tuottaa selkeitä kappaleita ja mukavan kapeita palstoja, jotta leveällä näytöllä ei tarvitsisi lukea useampikymmensanaisia rivejä. Laitanpa vinkkisi korvan taakse ja lopetan sen, mikäli teksti onkin heikkolukuisempaa. :thumbup:PS. Yritätkö rivittää käsin viestejäsi? Se ei nimittäin toimi, vaan rivinvaihdot tekevät tekstistäsi vain hankalammin luettavaa ja quotattavaa.
Ajatellaan, että joku on alkanut nyt tarhaajaksi. Tyyppi on investoinut turkistarhan perustamiseen vaikkapa 1000000 euroa velkarahaa. Muu on tullut omasta pussista. Huomenna tuleekin lainsäätäjä ja sanoo "pillit pussiin ja sassiin!". Ammatinharjoittajalle jää millin laina ja lainsäädännöllä viety toimeentulo. Tyhjät rautalankahäkit piharakennuksissa ei paljon naurata siinä vaiheessa.Hieman jaksan ihmetellä (joskaan en tietenkään täysin väheksyä) ketjussa esitettya huolta työttömiksi jääneiden turkistarhaajien toimeentulosta mahdollisen kiellon jälkeen. Vertailun vuoksi on hyvä muistuttaa, että perusmaatiloja on Suomesta kuollut viime vuosina tuhansia ja taas tuhansia.
Jep. Tekstin toimivuus riippuu ikkunan leveydestä (ei näytön suuruudesta tai resoluutiosta). Itselläni on leveä näyttö ja suuri resoluutio, mutten juuri koskaan käytä täyttä ikkunaa. Lisäksi suurennan fonttia/sivua, koska katseluetäisyyteni on aika etäinen. Joten parempi jättää se luettavuuden säätö lukijalle, kun ei kirjoittaja kuitenkaan voi tietää millä asetuksilla kukakin lukee.Joo, mulla on ollut tapana "palstoittaa" teksti kapeammaksi kuin mitä näytön leveys sallisi. Tarkoitus on ollut nimenomaan tuottaa selkeitä kappaleita ja mukavan kapeita palstoja, jotta leveällä näytöllä ei tarvitsisi lukea useampikymmensanaisia rivejä. Laitanpa vinkkisi korvan taakse ja lopetan sen, mikäli teksti onkin heikkolukuisempaa. :thumbup:
Suomen huippuraskaaksi haukuttu hallintokoneisto on ilmeisesti tehostunut huippuunsa suoranaisella valonnopeudella. Lait uusiksi ja käytäntöön päivissä tai edes viikoissa? :eek!:Ajatellaan, että joku on alkanut nyt tarhaajaksi. Tyyppi on investoinut turkistarhan perustamiseen vaikkapa 1000000 euroa velkarahaa. Muu on tullut omasta pussista. Huomenna tuleekin lainsäätäjä ja sanoo "pillit pussiin ja sassiin!". Ammatinharjoittajalle jää millin laina ja lainsäädännöllä viety toimeentulo. Tyhjät rautalankahäkit piharakennuksissa ei paljon naurata siinä vaiheessa.
Valtion olisikin aloitettava viipymättä tukien hiljalleen tapahtuva vähentäminen ja lopulta täydellinen lakkauttaminen.Siksi on mielestäni tärkeää, että tarhaajien toimeentuloa ei viedä "yhdessä yössä" vaan kunnon siirtymäajalla jotta tulevaan muutokseen ehtii varautua. Tuollaiset investoinnit tehdään yleensä vuosikymmeniksi, joten joku 15 vuotta voisi olla kohtuullinen siirtymäaika jollei ammatinharjoittajan menetystä korvattaisi muulla tavoin. Tämä olisi tietysti eläinten kannalta paras vaihtoehto.
Eiku turkistarhaus pitäis kieltää, mutta jakkeusta saa jatkossakin nylkeä.Tarkoittaako vaihtoehto "Jacques" sitä, että turkistarhaus kielletään, mutta jakkuesta saa edelleen tarhata?![]()
Kerrankin voi peesata Zaikomia.Mun mielestä eläinten nahkojen käyttäminen ihmisen vaatettamiseen on hyväksyttävää siinä missä lihan käyttäminen ihmisen ravinnoksikin.
Sama.Kerrankin voi peesata Zaikomia.![]()