Kouvon sanojen mukaanhan tämä oli ennalta odotetunlainen junakisailu. Yritetään nyt Vicen mieliksi kuitenkin vääntää jotkut Ruupenit.
1) Norbert Haug. Odotti Kimin ajavan reilusti, mutta mitä vielä. Kimihän osui ekassa kurvissa molempiin McLareneihin. On se vaan härski jätkä. Ei ihme että huhut ajavat Kimiä jo eläkkeelle.
2) Felipe Massa. Sössö-Nipalla paineet päässä kasvavat mutta silti pitää saman kokoista kypärää kuin alkukaudesta. Ei siinä enää paljoa ajatus liiku päässä, kun kypärä on kokoa 57 ja pää 62. Nyt sitten meni aika-ajo HUOMATTAVASTI Kimiä raskaammalla autolla (= 1 krs.) penkin alle. Sen jälkeen kisassa nukkui startin, ja kävi merkkaamassa kusipaikan Lewiksen auton kylkeen. Varmuuden vuoksi piti vielä käydä Purpeeta tökkimässä ja pyörimässä siellä ekassa mutkassa.
3) Heikki Kovalainen. Kakkoskuski. Tekee sen mitä ykköseltä jää puolitiehen eli ajaa Kimin kylkeen ja kiilaa ulos radalta. Sai ansionsa mukaan kisassa. Tommonen vilunkipeluri ei paljoa muuta ansaitse kuin voimasauhun karkaamisen moottorista. Toivottavasti oli pitkä kävelymatka varikolla. 'Lyyis sitä ja Lyyis tätä'. Ei se Lewis sun akkas ole, että sitä pitäis noin kehua. Mee ostamaan sille suklaatia ja kukkia, jos tolta tuntuu.
4) Lewis Hamilton. Kaveri ajaa reikä päässä Monzassa ja Spassa. Joskus saa takaisin ansionsa mukaan. Päälle vielä läpiajorangaistus, niin siinähää on osoitus siitä ETTEI KOTI-IKÄVÄ VAIVAA JA AJETAAN MESTARUUDESTA EIKÄ VOITOISTA TÄNÄ VUONNA. Jos siellä matkassa on mukana isä ja veli, niin mitä sille pitää vielä kotoa tuoda? Rumat englantilaiset akat ja Fish & Chips vai? Sateisen sään ja kalvakat ihmiset. Oh' dear, Lewis, would like to have a nice cup of tea??? Helppohan tuolla englannissa on tehdä Ashes to Ashes yms. menneisyyteen liittyviä sarjoja kun NE VIELÄ ELÄÄ SIINÄ AJASSA.
5) Nick Heidfeld. Sai sopimuksen Bemarille ensi kaudeksi ja Pa-Nick kiitti siitä hienolla ajolla aika-ajoissa. Jäi sinne taakse sentään 2 Hondaa ja 2 'May the Force be with you- Indiaa. Onneksi takataskussa on esisoppari George Lukaksen kanssa seuraavaan Star Wars-elokuvaan. Chewbaccan rooliihan hinttapuli-Nick on jo kauan valmistautunut.
6) Force India. Singaporessa saatiin törmäystestit tehtyä ensi vuoden autoon ja nyt on aerodynamiikka testitkin jo aika pitkälti tehtynä. Siankallo ajoi, ei reikä päässä, vaan nokassa pitkän pätkän. Lopulta oli pakko keskeyttää kun munat jääty viimassa, niin että ei kuseskelusta tule seisten mitään ainakaan viikkoon. Harvempi jätkä se on Viagraa vetänyt vain siksi että sais gustua. Sutil puolestaan kokeili miltä tuntuisi ajaa oikeaa junakisaa. Pelkillä vanteilla vaan huristelis. Vois toimia raiteilla ja James Bondilla muttei sentään Fujin radalla.
7) David Coulthard. Araldit liimatehtaan toiveasiakas. Jollei Cuutio ole Curcunleicccaaja-hommissa, niin sitten vedetään vain autoa atomeiksi. Tyyli sopisi paremmin rallicrossiin, joten Bosse, ole varuillasi. Täältä tulee kohta skotti hame korvissa.
8) Jyrki Järvilehto ja Timo Pulkkinen. Pelaa peliä fiksusti, ihan selkeesti on ..., Osku, mulla olis täällä Nico, Hau duju diskraip te reis, Tänks veri mats. Siinä oli yli 80% näiden herrojen sanavalikoimasta. Ihmettelen miten Osku selviää noista selostuksista noinkin pienillä mokilla, kun noita kahta aasia saa paimentaa. Kaipa sillä on siellä sekä keppi että porkkana.