Törmäyksiä forumhahmoihin ja nimimerkkeihin.

Käytiin Yrtsin kans kattoon Tie pohjoiseen, joka oli pienoinen pettymys. Ois ollu hyvän draaman ainekset, mutta pilattu pakkohuumorilla ja päälleliimatuilla sivuhahmoilla. Kaksi ja puoli tähteä. Sit törmäsin, tai geilis huomas, kun kävelin Midnightrunnereita kattoon. Oli kuin uitettu koira ja niin itsekin. Geilis on urhoollisesti juoksemassa ja itse pakenin kotiin ja kuivaan pyjamaan.
 
Ilpo pasteerasi tippi-astian kyljessä.

274C924C44EF66C277964E871EA197.jpg
 
Haaste on törmätä minun nimimerkkiin jossain tai vaikkapa edes minuun.
 
Olen vähän kofeiinikännissä. Odotettavissa hyvät vapinat.
 
Kävin kummitätiä moikkaamassa Vammalassa, vai mikä Sastamala se nykyään on, ja törmäsin tuollaiseen lievästi kierteiseen muotoon foorumihahmosta:
sanamuunnos.jpg

Tehkää sanamuunnos noista kahdesta isoimmalla fontilla kirjoitetusta sanasta.
 
IMG_2755.JPG


Taloyhtiön pihapuissa on bongattu menneenä kesänä ihka aito runkkari. Ulkoisesta olemuksestakin tuli jotenkin mieleen Domppari.
 
Naisten ampumohiihdossa on puolalainen nimeltään Bobak. Paulina on etunimeltään. Onkohan se vähän myös vajak?
 
Ylös