Jos tälläinen idea pitää toteutaa niin miksi se ei voisi toimia esim. niin, että eniten voittoja saavuttanut kaveri saisi kymmenen lisäpistettä tjsp. Mielestäni olisi ainoa tapa miten saataisiin tämä uudistus toimimaan.
Kuten itsekin toteat, dominointia ei pistesysteemeillä voida estää. Eikä pisteuudistus sitä vastaan oltukaan suunnattu, vaan estämään MM:n ratkeaminen liian aikaisin.Äkkiseltään ajateltuna,tuossa on ihan hyvä idea.
Formula ykkösissä tehdään minun mielestä hätäisiä päätöksiä,jos Shumi ja Ferrari dominoi,muutetaan pistelaskua sueraavalle kaudelle,kun aika olisi tehnyt tehtävänsä.Jos olisi maltettu odottaa vuosi,niin olisi ollut taas tasaisempaa taistelua.Sellaista dominointia ei mikään systeemi muuksi muuta.
En usko, että voitoista taisteltaisiin "veren maku suussa" edes mitali-idean toteutuessa. Riski on silti liian suuri verrattuna palkintoon, lukuunottamatta viimeisiä kisoja. Eniten voittoja haalinut kävisi silti puolustustaistelua. Kakkossija olisi silti tärkeämpi kuin keskeytys, joten älyttömiä riskejä ei voi ottaa kuin tietyissä tapauksissa. Eikä niitä tapauksia tulisi joka vuosi, saati joka kilpailu.Äänestin kyllä vaihtoehtoa "Ei" Ecclestonen mitali-idealle, mutta toisaalta olisihan se aika ihanteellinen tilanne jos kärkikuskit taistelisivat joka kisassa verenmaku suussa voitosta.
Tämä tietysti on se isompi ongelma. Podiumin ulkopuoliset sijat olisivat jokseenkin yhdentekeviä katsojille. Siis niille ei-friikeille.Voiton arvostuksen kannalta mitali-idea ei olisi yhtään pöhkömpi, mutta kuskit ja tallit jotka eivät taistele kisojen voitosta olisivat kyllä vähän turhassa asemassa kun kuljettajien pisteillä olisi käytännössä väliä vain tallimestaruuden kannalta.
F1-kisassa on itse asiassa ainakin kerran jaettu mitalit palkinnoksi. Tämä tapahtui Phoenixissa 1991.Tuli tässä ajateltua, että miten tuo mitalisysteemi konkreettisesti näkyisi kilpailuissa? Kisan päätteeksi podiumilla kärkikolmikolle ei jaeta mitään hopealautasia, vaan pujotetaan mitalit kaulaan ja kuunnellaan kansallishymnit perään?
Kuivahkoa voisi olla se podiumille kiipeilykin. Glamour ainakin on tietty karannut jos mitalleja nöyrästi miljoonamiesten nyökkääviin kauloihin ripustellaan.Tämä tietysti on se isompi ongelma. Podiumin ulkopuoliset sijat olisivat jokseenkin yhdentekeviä katsojille. Siis niille ei-friikeille.
Moni tuntuu konkretisoivan tätä mitaliehdotusta ihan liikaa. Se, että Ecce toisi "mitalit", ei välttämättä käytännössä näkyisi podiumilla mitenkään, vaan olisi ainoastaan pisteidenlaskutekninen asia, jossa laskettaisiin ykkössijoja pisteiden sijasta. Niin, ja itsehän en mitaliehdotusta kannata millään tavalla.Tuli tässä ajateltua, että miten tuo mitalisysteemi konkreettisesti näkyisi kilpailuissa? Kisan päätteeksi podiumilla kärkikolmikolle ei jaeta mitään hopealautasia, vaan pujotetaan mitalit kaulaan ja kuunnellaan kansallishymnit perään?
Kyllä Bernie tarkoitaa niillä mitaleilla ihan konkreettisia mitaleja. Mitalit eivät suoranaisesti edes liity pisteidenlaskusysteemiin (ei missään muussakaan lajissa taideta jakaaa "pisteitä" Ecclestonen ehdotuksen tavalla - mitaleiden kanssa eikä ilman). Ovatpahan vain niputettu jostain syystä yhteen.Moni tuntuu konkretisoivan tätä mitaliehdotusta ihan liikaa. Se, että Ecce toisi "mitalit", ei välttämättä käytännössä näkyisi podiumilla mitenkään, vaan olisi ainoastaan pisteidenlaskutekninen asia, jossa laskettaisiin ykkössijoja pisteiden sijasta.
No tässä on just se mistä jupistaan.Moni tuntuu konkretisoivan tätä mitaliehdotusta ihan liikaa. Se, että Ecce toisi "mitalit", ei välttämättä käytännössä näkyisi podiumilla mitenkään, vaan olisi ainoastaan pisteidenlaskutekninen asia, jossa laskettaisiin ykkössijoja pisteiden sijasta. Niin, ja itsehän en mitaliehdotusta kannata millään tavalla.
Jos katsot jonkun 90-luvun alun F1-nauhoitteen ja vertaat keskikastin saamaa TV-aikaa nykypäivään, saatat löytää syyn sille, miksi nykyinen pistesysteemi on ihan hyvä. Toisin kuin tuolloin, nyt huomioidaan myös kärjen ulkopuolella tapahtuvat taistelut sikäli kun niissä on jotain seurattavaa, minkä takia kisalähetyksistä saa nykyisin huomattavasti enemmän irti.Pääargumentointi sääntöä vastaan näyttäisi olevan keskikastintallien kilpailunpuute. Ehkä näin, mutta jos ajatellaan tilannetta puhtaasti esim. viihteelliseltä näkökulmalta, ketä oikeasti kiinnostaa keskikasti? 90% esim. kisojen kamera-ajasta keskittyy vain kärkeen ja voittotaisteluun. Tämä sääntö tekisi tuosta kilpaulusta huomattavasti mielenkiintoisempaa ja sitä paitsi jäähän vielä tallipisteet ja nuo tallipisteet ovat keskikastintalleille oikeasti se ainoa syy tavoitella niitä pisteitä, sillä ketään ei ole kiinnostuneita siitä kuka sijoittuu henkilökohtaisessa kisassa sijalle 10, vaan oikeasti kaikkia kiinnostaa vain se kuka on 1. Sen sijaan tallipisteissä asia on vähän toinen.
Mielestäni FIA:n johto voisi tehdä joskus itsenäisiä päätöksiä, sen sijaan, että se kuuntelee populistesti suuren kansan hölmöjä meilipiteitä. Rohkeasti vaan mitalit kehiin!
Olin jo kirjoittamassa samaa, kunnes huomasin kommenttisi.Yleisön mielipiteen kysyminen on ihan fiksua ottaen huomioon, että käytännössä se myös maksaa päättäjien palkat. Vähän kumma kommentti ottaen huomioon, että tähän asti yleisöä ei ole juuri kuunneltu.
Ihan totta. Katselin tuossa 1994 Aidaa. Loppukierroksilla Schummeli oli kierroksen edellä muita ja varmasti takana olisi ollut joku muukin jota katsella.Jos katsot jonkun 90-luvun alun F1-nauhoitteen ja vertaat keskikastin saamaa TV-aikaa nykypäivään, saatat löytää syyn sille, miksi nykyinen pistesysteemi on ihan hyvä.
Nyt vasta kerkisin... sanomaan, että asiaperusteita, yksityiskohtia, tyyliseikkoja ja oikeudenmukaisuusaspekteja kaikkia riittää kaatamaan "rupisen", mutta tärkeintä on periaate, jonka takia "rupinen" kaatuu: enemmän urheilua, vähemmän seremonioita.Noi voi morjens. :thumbfh: Juuri kun on nautittu kaksi kautta tiukasta MM-taistosta aina kauden viimeisen osakilpailun viime metreille saakka, Bernie keksii rupisen järjestelmän, jolla kuljettajien MM-taisto voi pahimmassa tapauksessa ratketa tulevaisuudessa paljon paljon aikaisemmin kuin tallien MM-taisto. Epäilen kyllä ovatko FIA ja kaikki tallit tosiaan tämän Bernien aivopierun takana.
Eiköhän se fiksumpi tapa olisi jakaa osakilpailun TOP3:lle ja varsinkin voittajalle suhteessa enemmän pisteitä kuin muille pistesijoille yltäneille. Ottaisivat itse asiassa saman tien käyttöön jenkkisarjojen tyyppisen järjestelmän, jossa pahnanpohjimmaisetkin saavat jämäpisteitä ja kärkikuskit huiketa pistekasoja. :thumbup:
Yleisöä ei pidä liikaa mielistellä ja mukailla. Tulevat vain liian kylläisiksi ja saattavat lopettaa koko lajin seuraamisen. No pitäisikö valta antaa joillekin itkeville amatööreille, jotka ei kyllä mistään mitään tiedä, mutta itkeä kyllä osaavat joka pikku asiasta. Ei suuri yleisö valittamista lopeta ihan sama mitä sitä tekisi. Aina itketään ja valitetaan kun se ja se asia on huonosti ja sitten sääntöjä muutellaan joka vuosi ja sama itkuvirsi jatkuu vuodesta toiseen aiheet vain vaihtuvat.Yleisön mielipiteen kysyminen on ihan fiksua ottaen huomioon, että käytännössä se myös maksaa päättäjien palkat. Vähän kumma kommentti ottaen huomioon, että tähän asti yleisöä ei ole juuri kuunneltu.