Tyhmiä kysymyksiä aiheesta kuin aiheesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AJ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Vieras esine poistetaan peräsuolesta tehokkaimmin wc-jaggerilla pumppaamalla. Potilaan tulee muistaa taaksepäin nojautuessaan varoa esim. verhoja naamansa edessä. Alipaineen tiedetään imaisseen kardiinit nenän kautta ihan peräaukolle asti, kun on oikein kumitutilla pumpattu.
 
Jos tossa kortonki hanurissa -propleemassa ei olis hoppu, niin ainahan vois opettaa vaikka jonkun sisiliskon kortonkia noutaan. Täytyis vaan komennon jälkeen kattoo, ettei se saatana lähde kioskilta niitä hoitamaan.
 
Ei tuokaan ihan tavanomaista liene, vaikka lähes samanlaisen viime kesänä näinkin - valitettavasti.
 
Haa

Ei tuokaan ihan tavanomaista liene, vaikka lähes samanlaisen viime kesänä näinkin - valitettavasti.

Olen ollut todistamassa samanmoista tapahtumaa Lembitu Kaubamajassa, Tallinnassa joskus 1990-luvulla. Olin liikkeellä työkaverin kanssa ja kiipesimme ajankuluksi rappuja pitkin kaubamajan katolle, josta piti lähtiä hissillä alas. Hissin ovet aukesivat automaattisesti ja menivät myös kiinni. Vaan ei lähtenyt hissi liikkeelle, vaikka miten painelimme nappulaa numero 1. Eivätkä ovetkaan enää avautuneet mistään namiskasta... Kyrillisiä symboleja oli nuissa nappuloissa. Eipä me niistä mitään ymmärretty.

Onneksi hissiin syöksi tovin kuluttua eräs paikallinen, joka painalsi kahta eri nappia ja sen sen jälkeen ykköstä. Ja katso. Hissi lähti liikkeelle.

Mutta asiaan. Hissin saavuttua kaubamajan ala-aulaan havaitsin alulassa olevan vanhahkon naispuolisen henkilön, joka kaupusteli matalalta pöydältä jotakin tavarata. Maatuskaksin häntä voisi luonnehtia.

Otimma kaverin kanssa aikalisän ja jäimme istuksimaan kaubamajan aulassa olevalle penkille. Hetken kuluttua tämä em. kaupusteleva maatuska käveli kohti hissin ovisyvennystä, kääntyi 180º, kyykkäsi, nosti hameet korviin ja lirautti.

Poistuimma paikalta reippain askelin.
 
Miten voidaan yks kaikkien aikojen parhaista biiseista ja toisaalta idioottimaisimmista musavideoista sisällyttää yhteen ja samaan otokseen? Tämä on ennätys. Maailman huonoin musavideo!

http://www.youtube.com/watch?v=zPwMdZOlPo8&ob=av2n

Loppuiko rahat kesken? Tämä on rikos ihmiskuntaa vastaan raiskata biisi näin!
Biisi-idea on aivan mahtava. Vuorokeskustelu on ennenkuuulumatonta tuohon maailman aikaan: basso, rummut - kitaran pyhä yksinkertaisuus!

Olin itse ihan polvillani Policen kanssa tuolloin. Silloin tajusin taukojen merkityksen, kiitos Andy Summersin.
 
Ketä kiinnostaa onko Webslave kirjoittanut autosenterin vai minkälie forumille ja millä nimimerkillä?

Ja jatkokysymksenä, että pitäisikö sen kiinnostaa myös minua?

Sen jatkokysymyksenä, että olenko viallinen ihminen jos ei silti kiinnosta?

Sen jatkokysymyksenä, että miten tilanne korjataan?
 
Toi on muuten hyvä biisi! Kun se on tosi vaikee soittaa kitaralla katsos.
 
Ketä kiinnostaa onko Webslave kirjoittanut autosenterin vai minkälie forumille ja millä nimimerkillä?

Ja jatkokysymksenä, että pitäisikö sen kiinnostaa myös minua?

Sen jatkokysymyksenä, että olenko viallinen ihminen jos ei silti kiinnosta?

Sen jatkokysymyksenä, että miten tilanne korjataan?

Anuspuukko + polta metsä.
 
Mistähän vois ostaa (f1-)auton separointivaiheessa syntyvää vahaa?
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös