Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIkausi '08-'09

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Sekö tuon huijauksen teki? Olisiko oikein, että kun henkilö A huijaa henkilö B:tä, niin henkilö C:tä rangaistaisiin huijauksesta?
Tai no, eihän tuossa olisi rangaistuksesta kyse, vaan oikaisusta. Rankaisu olisi vielä sitten erikseen tietty.
Elatusmaksut on elatusmaksuja ja yleensä biologisen isän velvollisuus maksaa, jos tilanne vaatii.
 
Elatusmaksut on elatusmaksuja ja yleensä biologisen isän velvollisuus maksaa, jos tilanne vaatii.

Jepjep. Mutta yleensä rikoksesta seuraa rangaistuskin, korvausvelvollisuuden lisäksi. Mun oikeustajun mukaan tuo korvausvelvollisuuskin on tuolla naisella, eikä sillä biologisella isällä. Biologinen isä joutunee maksamaan elatusmaksuja siitä hetkestä eteenpäin, kun joku sopiva päätös asiasta on tehty jossain oikeuselimessä. En tiedä, joutuuko niitä maksamaan takautuvasti missään tilanteessa.
 
Elatusmaksut on elatusmaksuja ja yleensä biologisen isän velvollisuus maksaa, jos tilanne vaatii.

Näin on ja näin pitää olla, mutta ilmeisesti korkeimman oikeuden mielestä sillä ei nyt juuri mitään väliä ole kuka se maksava mies sitten onkaan. Jos se on rikas niin ilman muuta vielä mieluummin. Biologisesta isyydestä viis.
 
Jepjep. Mutta yleensä rikoksesta seuraa rangaistuskin, korvausvelvollisuuden lisäksi. Mun oikeustajun mukaan tuo korvausvelvollisuuskin on tuolla naisella, eikä sillä biologisella isällä. Biologinen isä joutunee maksamaan elatusmaksuja siitä hetkestä eteenpäin, kun joku sopiva päätös asiasta on tehty jossain oikeuselimessä. En tiedä, joutuuko niitä maksamaan takautuvasti missään tilanteessa.
Toki. Naiselle jonkinlaista bannia vaan, mutta onhan tässä ajateltava myös lapsia. (klisee tähän väliin) Jostainhan niiden elatus on maksettava.
 
Jepjep. Mutta yleensä rikoksesta seuraa rangaistuskin, korvausvelvollisuuden lisäksi. Mun oikeustajun mukaan tuo korvausvelvollisuuskin on tuolla naisella, eikä sillä biologisella isällä. Biologinen isä joutunee maksamaan elatusmaksuja siitä hetkestä eteenpäin, kun joku sopiva päätös asiasta on tehty jossain oikeuselimessä. En tiedä, joutuuko niitä maksamaan takautuvasti missään tilanteessa.

Sikäli kun biologisen isän ei voida todistaa olleen tietoinen tästä 'huijauksesta' ei häneltäkään voi takautuvasti maksuja periä. Oli miten oli, väärälle isälle pitäisi ne 4:eljä donaa jostakin kaivaa takaisin, oli hahmo sitten vaikka Bill Gates tahi Bernie Ecclestone. Vaikka sitten valtion kassasta jos ei muuten onnistu. Näin sanoo miun oikeustajuni..
 
On varmaan mies ruvennut jossain vaiheessa ihmettelemään kun lapsi näyttää enemmän naapurin reiskalta kuin itseltään :alppu:

Ei oikein mahdu oikeustajuun miten mies voidaan tuomita maksamaan vieraan lapsen elatusmaksuja.... Olkoonkin pikkuraha hänelle, mutta itse ainakin vaatisin kaiken takaisin naiselta, joka pettämisen lisäksi tekee vielä petoksen.
 
.

OHO! :eek!: Härski häiskä.
Sviddu. Toi tekisi 10000 / suomalainen! WinCapitaali on nappikauppaa, tuhannesosa tuosta. Tsiisus


Madoff.jpg

50 000 000 000 dollarin mies

Wall Streetin pörssin ex-pomo huijasi 50 miljardia

Huijaus on Wall Streetin historian suurin.
Wall Streetin tunnetuimpiin nimiin kuuluva Bernard Madoff, 70, on pidätetty. Häntä epäillään peräti 50 miljardin dollarin pyramidihuijauksesta.

Laajalevikkiset New York Post, Wall Street Journal ja New York Times kertoivat Bernard Madoffin kohtalosta etusivun uutisissa perjantaina. Madoff on Nasdaq Stock Marketin entinen puheenjohtaja, ja se tekee huijauksesta vielä hämmästyttävämmän ilmiön.
Madoffin koko sijoitusbisnes on paljastunut kaikkien aikojen Ponzi-rakennelmaksi. FBI ja SEC kertovat, että Madoff on kerännyt rahaa etuovesta ja jakanut samaa rahaa ulos takaovesta.

Madoff on toiminut välittäjänä lähes viisi vuosikymmentä. Madoffin kaksi poikaa kertoi lopulta FBI:lle ja SEC:lle isän tekemisistä, media raportoi.
Kyseessä voi olla Enron-luokan skandaali, vaikka Madoffin huijauksen tarkka loppusumma ei ole vielä kenenkään tiedossa. Enronin tapauksessa hävitettiin kymmeniä miljardeja dollareita.

Madoffia odottaa pahimmillaan kymmenien vuosien vankeustuomio, New Yorkin media arvioi. Markkinavalvoja SEC:n lausunnon mukaan kyseessä on "hämmästyttävä, eeppiset mittasuhteet saavuttanut petos".
 
Viimeksi muokattu:
On tässäkin taas sankari oikein. Onko Mehe jo siellä tröpölistalla vai pitääkö tuupata provolla vauhtia?

Enpäs tiedä mikä sun persettä oikein kaivaa, mutta anna ihmeessä mennä iso mies. Mieluiten haluaisin sitten oikealle törppö-listalle, enkä vesitetylle pullahiiri-listalle.

Niin ja vittua käteen ja viikonloppuja!
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös