Reiluun kolmeen kilometriin sauvojen kanssa
julkaistu 29.07.2009 klo 08.31
Suomi on kaunis maa, mutta niin on kuulkaa Sveitsikin. Olen nyt ollut täällä St. Moritzissa leirillä viisi päivää, ja paikka on tarjonnut hyvien harjoitusolosuhteiden ja henkeäsalpaavien maisemien lisäksi myös ainutlaatuisen mahdollisuuden nähdä eri maiden yleisurheilijoiden valmistautumista omiin kauden pääkoitoksiinsa. Kun yleisurheilukentällä päivän päätteeksi venyttelin harjoittelusta kuormittuneita lihaksiani, Keskisalon (Jukka) kilpakumppani veti ratakierrosta jalat maantiekiitäjän lailla lantion alla pyörien ja aitojen yli kauriin lailla loikkien (todellakin; esteiden tilalla olivat aidat). Oli vaikuttavaa nähdä livenä senkaltaista vauhtia - harjoituksessa.
Oma kauden päätavoitteeni on vielä kuukausien päässä, ja harjoitteluni on siis aivan eri vaiheessa yleisurheilijoihin nähden. Kun he herkistelevät täällä kilpailukuntoaan, minä vahvistan perustaa ja nostan sen tasoa. Siksi on inspiroivaa nähdä urheilijoita, joiden viretila lähenee kauden kohokohtaa; se tuo mieleen oman olotilan pari viikkoa ennen arvokisoja ja tuo harjoitteluun mukavan kutinan.
Sveitsiin tulon syy oli halu saada vaihtelua ja haastetta leiritykseen. Aiempina vuosina en ole ollut kesällä korkeanpaikan leirillä enkä koskaan myöskään Keski-Euroopassa ennen Ramsaun tai Val Senaleksen syksyn leirejä. Niinpä valmentajan kanssa pohdimme sopivaa ajankohtaa sovittaa ohjelmaan tällainen uusi leiri, ja heinä-elokuun vaihde istui kalenteriin parhaiten. Valitsin paikaksi St. Moritzin, koska se on minulle uusi tuttavuus.
Tällä leirillä toistaiseksi korkein piste merenpinnan tasosta tuli saavutettua tänään, kun kiipesin 3 086 metrin korkeuteen sauvojen kanssa. Aiemmin noihin korkeuksiin en ole omin jaloin kiivennytkään; osa matkasta on aina taittunut hissillä. Niin taittui tänäänkin, mutta alaspäin. Aikaa St. Moritzin kylästä ylös Piz Noirin huipulle meni pari tuntia, ja korkeusmetrejä kertyi siis noin 1 300. Reitti oli upea ja harjoitus täydellinen. Harvoin sitä saa kaksi tuntia paukuttaa ylämäkeä yhtä soittoa!
Jäljellä on vielä viisi päivää, monta rinnettä kiipeämättä ja huippua valloittamatta. Kiitollisena tästä kaikesta aion nauttia jokaisesta askeleesta ja jok’ikisestä vähähappisesta hengähdyksestä. Tässä ympäristössä, näissä näkymissä on helppo allekirjoittaa se totuus, että kauneus tekee ihmisen elämästä iloisempaa.
Virpi Kuitunen