Tulipas pitkä tarina ja avautuminen, lukekaa vain vähän alusta
Taitaa olla niin, kuten olen jo aiemmin vihjaillut, etten minäkään pysty jatkossa Jonille työpaikkaa hommaamaan ja suosituksia antamaan
siellä missä olen tällä hetkellä.
Meitin taloon muualta ulkoistettujen vuoden irtisanomissuoja loppuu tässä kuussa. Talossa (Suomen/Tallinnan konttoreissa) on ollut yhdet yt:t tänä aikana ja toiset alkoi viime helmikuussa, joista siis olemme olleet vielä ulkona. Firmassahan on Suomen/Viron osalta n. 400 tyyppiä töissä, maailmanlaajuisesti n. 74 000. Mun saikku päättynee niin että kun lomat siihen päälle niin olen takaisin syyskuun ekalla viikolla. Olen tasan varma että meille ulkoistetuksen kautta tulleille alkaa yt:t jos ei jo heti toukuussa, niin ennen lomakautta kuitenkin. Lupaan ajaa ja syödä tulevat hiukseni jos näin ei käy.
Se että voiko mua irtisanoa kun olen saikulla, ei ole mulle ihan selvä. Todennäköisesti ei voi, koska ei ole katsottu että jos paranen, ettenkö olisi normaalissa työkunnossa sen jälkeen. Mutta kun pidän 6 vkoa lomia pois heinä/elokuussa, niin sinä aikana voi kutsu napsahtaa yt:hen ja jopa irtisanoa. Puhumattakaan kun olen konttuurilla takas ja pitäis alkaa jotain tekemään, luulis siinä vaiheessa jo työnantajaa kiinnostavan että mistä mulle maksetaan.
Kyselin jo taannoin ex-työnantajan taholta (joka työllisti siis uudessakin firmassa meidät) että miten menee, kerroin omista suunnitelmista ja aikatauluista ja kyselin kautta rantain että onko tsäänssiä/rahaa mulle samaan projektiin jossa olin, niin sanoivat vaan että katsotaan kun olet takaisin duunissa & terve. Faktahan on se, että vaikka siirtovaiheessa luvattiin uudessa paikassa koulutusta, uusia uramahdollisuuksia niin mistään niistä ei ole valitettavasti kuulunut. Mun pomokin on edelleen henkilö, jolle siirrettiin n. sata tyyppiä siinä vaiheessa eli ei ole henk.koht tasolla tietoinen että mitä kukin tekee tai teki. Hoitaa ainoastaan pakolliset kuviot eli tuntikirjaukset, wbs -koodit, kilsakorvaukset, lomien kuittaukset ym. yleisasiat.
Onneks tuli raavittua CVt kuntoon jo siirtyessä tuonne, kaikkien piti tehdä, mutta vähän jänskättää tulevaisuus. Puoli vuotta on irtisanomisaika ja tuskin työvelvoitetta sinä aikana, sitten liiton kassa maksaa sen aikaa mitä maksaa. Toivottavasti sais kuitenkin paluun jälkeen olla mahd. pitkää talossa ennen irtisanomista, jottei työttömyyskorvausta lasketa niin että nykyisiä sairaspäivärahoja lasketaan siihen mukaan. Se nimittäin rokottais pahasti.
Ja heti tietty alkais jo irtisanomisaikana työnhaku, mutta mitä todennäköisemmin koitan hakeutua sopivaan koulutukseen, jolla sitten ponnistaa vielä ainakin 12-13 vuoden työuralle ennen eläkepäiviä.
Kotiin en halua enää jäädä, tää aika viime marraskuusta alkaen on ollut kyllä "lomaa" enemmän kuin riittävästi, alkaa tulla jo mökkihöperöksi. Lisäksi on sellainen fiilis että tekis mieli opiskella vaikkapa puolen, vuoden jakso ihan täpömielellään. Olis ihan hinkua sellaiseen. Voisin jopa kuvitella kaksikin vuotta, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Se saattaisi olla mahdollista, sillä nyt päivärahalla ollessa huomannut että kyllä sitä pärjää kun vaimo on töissä ja itse laittaa kaikki menoerät jäihin niin saa laskut ja lainat maksettua. Auton vaihdot, pitkät lomamatkat ja muut kulutussuunnitelmat ovat automaattisesti jäissä. Mossestahan se on piheilyä, mutta ei kundi tajua että kun rahaa ei ole, ei makitoja ostella ja Stockan sijaan liha on ostettava Lidlistä
Mielenkiintoista katsoa vaikkapa syksyllä että miten omat ennustukset osui kohdalleen.