Olga
.
Tuskin uskotte forumhahmoni perusteella, että minä laulelen/hyräilen erittäin paljon. Kappalevalinta on usein sattumanvarainen, joku vaikkapa radiossa kuultu vain jää 'soimaan'.Laulaminen helpottaa surua ja depressiota
11.1.2009 7:37
Säännöllisistä kuoroharjoituksista voi olla apua masentuneelle tai lähiomaisen kuolemaa surevalle. Eri tutkimuksissa on todettu, että laulamisella on usein yhteys positiivisiin hormonaalisiin muutoksiin ja hyvinvoinnin kokemukseen, kertoivat tutkijat lauantaina Tieteen päivien paneelikeskustelussa Helsingissä.
Musiikkiterapian professori Jaakko Erkkilän mukaan musiikilla on jopa hämmästyttävän suuri fyysinen vaikutus muun muassa aivoihin.
Musiikkitieteen tohtori Ava Nummisen mukaan musiikki ja laulaminen parantaa esimerkiksi dementoituneiden vanhusten vuorovaikutusta hoitajien kanssa ja vähentää käyttäytymishäiriöitä.
Laulamisen myönteiset vaikutukset riippuvat kuitenkin siitä, kokeeko itse osaavansa laulaa. Nuotin vierestä laulajienkaan tilanne ei ole toivoton, sillä nykytiedon mukaan säveltarkkuutta voi kehittää vielä aikuisenakin.
Onko sinulla tapana lauleskella tai hyräillä kävellessäsi, puuhaillessasi?