Tanssii tähtien kanssa 2009

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

72

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
16061
Viime vuonna tanssiparketilla pyörähdellyt Vappu Pimiä siirtyy tänä keväänä Marco Bjurströmin juontajapariksi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Big Brotherissa tiukkaa kuria pitänyt Vappu aikoo ottaa juontajana nyt rennomman linjan.

Vappu uskoo yhteistyön sujuvan moitteetta, sillä parivaljakolla on samanlainen tapa tehdä töitä, sillä molemmat heittäytyvät juontamiseen eivätkä luntaa tekstejä ruudulta.

– Olemme tunteneet pitkään, sillä olen käynyt jo 15-vuotiaana Marcon tanssitunneilla. On hienoa päästä tekemään töitä yhden tämän maan lahjakkaimman miesjuontajan kanssa, Vappu hehkuttaa uutta pestiään.

Myös ohjelmaa jo neljättä kautta juontava Marco on innoissaan uudesta naisvahvistuksesta.

– Vappu on kokenut juontaja ja esiintyjä. Hän on tehnyt mielettömän määrän suoria lähetyksiä ja lisäksi hän on ollut itse myös mukana tanssimassa. Täydennämme toisiamme ja luulen, että meillä tulee olemaan ihan hysteeristä sopivassa mittakaavassa, Marco hymyilee.
 
Jaahas, eikö Suomessa ole muita juontajia kuin Vappu, Janne, Heikki ja Jaana?:thumbfh:
 

Tuo nimi aiheuttaa meikäläisessä suurenmoisen oksennusreaktion. :yuck:


Toisaalta, eipä se Vanessakaan mikään maailman paras juontaja ollut, mutta ärsyttävyydessään Vappu Pimiä on omaa luokkaansa.
 
Mun mielestä pitäisi tuota formaattia jo uudistaa. Vaikka aikoinaan päähäni pälkähtäneen idean mukaan "Tanssii homon kanssa" -nimiseksi. Esimerkiksi Jari sillanpää ja Juha Mieto vääntämään poskivalssia niin vot, jopa olisi viihdettä!
 
BB Niko ja Minna juontajiksi.

Alkuun ne voisi juottaa känniin, jotta juontaminen olisi sutjakkaa.
 
Jaahas, eikö Suomessa ole muita juontajia kuin Vappu, Janne, Heikki ja Jaana?:thumbfh:
Joo! Munkin mielestä on tosi harmi että Petteri Ahomaa on viime aikoina ollut enemmän kameran toisella puolella!

Toisin sanoen: Ainahan suomessa samat tyypit hurraa jonkin aikaa kunnes tulee aika vaihtaa samoja tyyppejä..
 
Ylös