Kuten varmaan muutkin, olen F3 Euroseries vuodesta hyvin innoissani. Ensinäkin F3 kisat (etenkin muualla kuin Eurosarjassa) ovat olleet menneinäkin vuosina hyvin jännittäviä, toisin kuin monet muuta rata/ralli sarjat. Toiseksi kolmen suomalaisen ajaminen sarjassa on luonnollisesti loistava bonus.
Näkisin tilanteen niin, että Mäellä oli teoreettiset mahdollisuudet nopeuden puolesta sarjan voittoon jo viime vuonna, vaikka Hülkenberg näyttää nyt loppupisteiden valossa ylivoimaiselta. Hyvän kauden saaminen F3ssa on vaikeaa, kuten tapaus Mustonen osoittaa, joten siinä mielessä mielestäni on Mäeltä virhe jäädä polkemaan paikoilleen sarjaan, jossa on jo näyttänyt nopeutensa ja saavuttanut hyvät tulokset. Tällä kaudella ei siten ole median kannalta hyväksyttävää saavuttaa mitään vähempää. Ilmeisesti rahoitus ei kuitenkaan antanut myöden seuraaviin luokkiin siirtymiseen.
Bottaksen kohdalle asetan vähintään yhtä kovat odotukset. Hyvä draivi päällä, hyvä talli. Mäki osoitti viime vuonna, että uusi kuljettaja voi tehdä tuloksia heti ensimmäisestä kisasta lähtien. Siten näkisin, että niin Mäellä kuin Bottaksella on mahdollisuudet mestaruuteen mikäli tekniikka pelaa ja kuskit ei sähellä.
Surullisinta on Case-Mustonen. En tiedä mitä RRR:n ja Mustosen välillä on tapahtunut ja mikä on johtanut siihen, että Mustonen on päätynyt Eurosarjaan Motoparkille? Räksä ja Lukoil eivät ilmeisesti ole enää kuvioissa mukana? Mielestäni Mustonen olisi voinut kuskina suoriutua paremmin muutamissa kilpailuissa ensimmäisenä BF3 vuotena. Viime vuonna taas Atte ajoi hyvin, mutta auto ei kulkenut. Toisaalta ainoastaan asianomaiset tietävät todellisuudessa missä mennään, itse katson vain kisalähetyksiä ja päättelen niistä
Näyttää kuitenkin siltä, että vaikka vika olisi kalustossa, ei sitä sponsorit, media, ym ymmärrä. Pikkuformuloissa etenevät ne jotka voittavat ja "pärjäsin hyvin suhteessa kalustooni" kategoriaa ei suuri yleisö tunne. Vaikuttaisi siltä, että Mustoselle tämä on kausi, jolloin pitää todella loistaa pitääkseen ura hengissä. Kaluston puolesta Mustosen on vaikeaa odottaa pärjäävän Mäelle ja Bottakselle.