Kai Sporden mielestä Anssin olisi pitänyt hypätä 120metriä Kyllä se äijä on levon tarpeessa.Katsokaa vaikka sen silmäpusseja:yuck:Porttila puhui taas kauheen outoja juttuja. Sanoi, että yhdistetyn normaalitilanne on se, että Koivuranta lähtee ensin ja muut minuutin perässä. Haluaisin kyllä kysyä herralta, että mitenköhän saa minuutin eron, kun muut hypää lähes 100 metriä.
ps. En ole Porttila ja se vitsi on jo kulunut puhki.
Oikea asenne.Taisi jäädä Harrille hampaankoloon pikkumäestä.Olli hukuttaa pettymyksen harjoitteluun
22.02.2009 19:41
Normaalimäen toisella kierroksella lauantaina pahasti epäonnistunut Harri Olli jättää mäkimaajoukkueen Prahaan suuntautuvan virkistysreissun väliin ja palaa sen sijaan mäkeen niin pian kuin mahdollista.
- Harri halusi itse toimia näin. Hän ei halunnut lähteä Prahaan vaan halusi mennä mäkeen hyppäämään, kertoi Hiihtoliiton varapuheenjohtaja Ilkka Tiilikainen.
Olli osallistuu ainoana suomalaisena mäkimiehenä Liberecissä suurmäen ensimmäisiin harjoituksiin maanantaina kello 17. Suomen muut hyppääjät viettävät maanantaina vapaapäivää Prahassa ja palaavat kisakaupunkiin tiistai-illaksi.
HS134-mäen MM-kilpailu hypätään perjantaina.
Teksti: Jani Merimaa ja Jari Porttila, Liberec
(MTV3)
Viimeksi muokattu: