Pietari
HarjunHerra
Maikkarin uutistenlukija selitti just, että mitalitili kasvoi kahdella, kun Saarinen ja Kuitunen hiihti kullalle. Luuli kai oikeesti, että ne kaksi tuli noin.
Niin ja tais laskee tohon lukuun pelkästään naisten mitalit... :doubtful:eheei.. se oli nimenomaan 10 maastohiihdosta!
Taitaa tulla varoittava esimerkki siitä,kun vanhemmat puuttuu liikaa lapsensa harrastuksiin:nope:Oikku-Ollin taustapiru selvisi
Julkaistu 25.02.2009 13:46 (päivitetty 19:00)
Harri Olli. Kuva: Matti Björkman/LEHTIKUVA.
MTV3 Urheilun tietojen mukaan yksi merkittävä syy kohuhyppääjä Harri Ollin oikkuiluun on hänen isänsä Pentti Olli. Asia on vahvistettu MTV3:lle useista lähteistä.
Lähteiden mukaan isän puuttuminen poikansa tekemisiin ja usein joukkueen sisäistä harmoniaa hajottavat neuvot ovat häirinneet Suomen mäkimaajoukkuetta jo pitkään.
Maajoukkuevalmentajia vastaan sotivat ohjeet ja neuvot ovat olleet muhiva paise jo useita vuosia, mutta varsinkin tällä kaudella.
- Kyllä se näin on. Harrin isä on ohjaillut poikaansa voimakkaasti jo pidemmän aikaa. Harri kuuntelee liian monia tahoja ja on varmasti johdateltavissa. Se syö joukkueen energiaa valtavasti. Osaan kuvitella, kuinka paljon muuta joukkuetta korpeaa yhden ja saman henkilön jatkuva temppuilu ja erityisvapaudet, jyrisee nimettömänä pysyttelevä mäkiammattilainen.
Oikkuilevan Ollin viimeisin tempaus on Liberecin MM-kisojen mediapakoilu. Karkuun luikkiminen alkoi normaalimäen epäonnistumisesta ja huipentui eilen, kun hän jätti joukkueen tiedotustilaisuuden väliin.
Syyksi vaivautunut päävalmentaja Janne Väätäinen ilmoitti ”Ollin tuntevan olonsa epämukavaksi median edessä”.
Samassa yhteydessä Väätäinen totesi arvoituksellisesti, ettei tiedä ”onko tämä Harrin itsensä mielipide vai jonkun muun.” Olli kun oli todennut, ettei mediasta ole muuta, kuin haittaa.
- Isä on jo pitkään neuvonut poikaansa, ettei medialle tarvitse puhua mitään. Niin ei ammattilaisurheilussa voi kuitenkaan olla. Harrin on ymmärrettävä mistä rahat huippu-urheiluun tulevat ja miksi? Median kanssa on hommat hoidettava kunnolla , eräs toinen mäkihypyn sisäpiiriläinen totesi MTV3:lle.
Syitä kohuhyppääjän isän innokkuudelle ei tiedetä. Looginen side on tietenkin se, että hän on Harri Ollin henkilökohtainen valmentaja.
Henkilökohtaisia valmentajia on tosin muillakin hyppääjillä ollut ammoisista ajoista lähtien ja maajoukkuetoimintaa tuollaisen suhteen ei pidä sekoittaa.
- En tiedä tarkalleen kaikkia motiiveja, mutta asialle on tehtävä nopeasti jotakin. Se on Harrin ja koko joukkueen kannalta ainoa järkevä ratkaisu, paaluttaa eräs sisäpiiriläinen.
Suomen mäkimaajoukkueen johto on ilmoittanut puuttuvansa Ollin oikkuiluun tiukalla kädellä heti MM-kisojen jälkeen.
MTV3.fi ei tavoittanut Pentti Ollia kommentoimaan kohua.
Muistakaa siis kahtoo 45 minuuttia Maikkarilla kello 20:00. :ahem:MM-hiihdot jännittävät Äiteetä
Siiri "Äitee" Rantanen Lahdessa
Hiihtäjälegenda Siiri "Äitee" Rantanen on viime päivinä istunut tiiviisti television ääressä. Hiihdon MM-kilpailut Tshekin Liberecissä ovat sujuneet suomalaisilta mukavasti - voittoakin on päästy jo juhlimaan.
-Kyllä Maamme-laulu nostaa aina palan kurkkuun. Nyt kun Aino-Kaisa oli siellä korkeimmalla pallilla, niin kyllä se oli mahtavaa, iloitsee tänä vuonna 85 vuotta täyttävä Rantanen.
Rantanen itse kilpaili 50- ja 60-luvuilla. Menestystä tuli sekä MM- että olympiakisoissa. Cortinan vuoden 1956 talviolympialaisten kulta viestissä on yhä suomalaisnaisten ainoa viestikulta olympialaisissa. Ensi vuoden olympiakisoja Rantanen odottaakin jo innolla.
-Siitä on niin kauhean kauan aikaa, kun me saimme sen olympiakullan. Nyt kyllä tyttöjen pitäisi saada se, Rantanen pohtii.
Rantanen on yhä itsekin kovassa kunnossa. Hiihtokilometrejä kertyy tänäkin talvena useita satoja.
-Ei sitä enää paljon tule hiihdettyä. Ennen meni talvessa jopa kaksituhatta kilometriä, Rantanen vähättelee hymyssä suin.
Ei ehdi. Tulee dokumentti YLE 1:seltä.Muistakaa siis kahtoo 45 minuuttia Maikkarilla kello 20:00. :ahem:
No jos Justus on mukana, niin siihen vaan Pirjo peesiin! On meinaan aika varma että Justiina ei kyllä yhtään passaille vaan antaa mennä täysiä vaan.. Muistaakseni on tehnyt niin joskus ennenkin naisten viestissä.Joo jos Murasella on huomenna maitti päällä ja suksikin toimii niin voi päästäkin irti, tai ainakin tpistää porukkaa hajalle, vitonen sopii Muraselle erinomaisesti. Riippuu tietysti ketä muita siinä avausosuudella hiihtää, Puolakin on muka mukana ja Justiina ehkä avauksessa. Hiihtääkö sitten kaikki osuudet itse vai mistä ne on joukkueen kokoon saaneet?
Joo, Gössner hiihti ihan ok hiihdon eilen sprintissä, mutta taitaa viesti kaatua kyllä häneen sitten. Olikos siellä Böhler kipeänä, minkä takia Gössner on otettu mukaan?http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=CC&raceid=14509
Eiköhän Justyna yritä iskeä heti irti. Murasen pitäisi tulla toisena vaihtoon.
Saksa meinaa pistää tämän nuoren ampumahiihtäjän, Gössnerin, kolmososuudelle.
Joo, voi olla mahdollista. Etenkin jos ja kun Virpillä on jo lähdössä pieni kaula Longaan, niin silloinhan eroa tulee lisää. Ehkä enemmänkin kuin se 10s. Jos taas Confortola pystyy jotenkin ihmeellisesti roikkumaan Murasen perässä, niin silloin kyllä Longakin voi pysyä Virpin matkassa.. Toisaalta olet kyllä oikeassa siinä, että Virpi on nyt kiukkuinen menemään! Se nähtiin jo tänään. :ahem:Peesailen muuten Jakkeusta, mutta veikkaan että Kuitunen jättää Longaa yli kymmenen sekuntia. Sellanen kutina synty tänään, että Virpi on vihanen menemään nyt.
Jep näin on! Norja on se suurin uhka. Johaug on aika hyvä ja saattaa olla hyvä roikkumaan. Björgen saattaa vaan yllättäen olla heikoin lenkki tossa joukkueessa. Steira on kyllä parempi kuin Roponen, se on pakko myöntää.Nyt kun tuota viestilistaa katsoo niin kyllähän siinä olisi hyvä Justiinan kanssa tiputtaa muut edes jonkinlaisen hajuraon päähän niin ettei esim. Johaug pääse Kuitusen peesiin roikkumaan, jos siinä vauhdissa nyt edes pysyy. Steiraa silmällä pitäen saisi myös olla hyvä ero. Ja vaikka ankkuriosuudella joku Saarista haastaisi niin vahvasti luotan siihen että homma hoituu.
Häh?Sami ja Ville saivat naisten pokaalin
:ahem: :ahem:Niissä ..vehkeen muotoisissa pokaaleissa mitkä pojat sai niin niissä luki "ladies team sprint". Pitää Mustin ens kerralla kääntää loppukiri toisinpäin niin saavat miesten palkinnot.
Perhana.. Siihen meni sitten mitalimahdollisuus..Koivuranta sairastaa, ei ole mukana joukkuekisassa.