Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Ensin Kokoomus ottaa vaalivoiton lupaamalla sairaanhoitajille 500 euron palkankorotuksen. Nyt sitten ei uskalleta kertoa, että pienituloisia meinataan rankaista lisää, ettei vaan kannatus laskisi. Suoraselkäistä toimintaa!:rolleyes:
Mutta eihän sairaanhoitajat enää ole pienituloisimpia, kun saavat saman verran tukea kuin kaikkein heikoimmat:frank: Miksi siis julkistaa?
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Mutta eihän sairaanhoitajat enää ole pienituloisimpia, kun saavat saman verran tukea kuin kaikkein heikoimmat:frank: Miksi siis julkistaa?
Vaimo om sairanhoitajana ihan tavallisessa hospitaariossa, bruttotulot on karvan alle 40.000,_/v. Tulot tietysti sisältävät ikälisät, vuorolisät yms. Kuitenkin koulutus ja vastuu vaatimimuksiin nähden pidän palkkaa turhan vaatimattomona. Esimerkiski yliyökkönä vastuulla on koko sairaala ja korvaus vastuusta ja velvollisuuksista on luokkaa 10,-/yö.
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Vaimo om sairanhoitajana ihan tavallisessa hospitaariossa, bruttotulot on karvan alle 40.000,_/v. Tulot tietysti sisältävät ikälisät, vuorolisät yms. Kuitenkin koulutus ja vastuu vaatimimuksiin nähden pidän palkkaa turhan vaatimattomona. Esimerkiski yliyökkönä vastuulla on koko sairaala ja korvaus vastuusta ja velvollisuuksista on luokkaa 10,-/yö.
Mutta ei todellakaan heikkotuloinen, vaikka työajoista ja vastuusta voisi moista ynnäilläkin.. Tuo äskösen kommenttini jaskasin..saavat siis saman verran palkankorotusta kuin heikoimmat saavat tukia.
 
Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Tuosta mitä kokoomus lupasi ja mitä sen luultiin lupaavan on kyllä käyty debattia. Samoin siitä mitä ne hoitsut sillä lakollaan lopulta saavuttivat.

Mutta palkkansa he luonnollisesti ovat ansainneet ja aloja, joilla palkka on suhteessa vastuuseen pienempi on paaaaaljon. Hyvin monet nimenomaan hoiva-alalla. (kun vertaa esim. ...ainakin taanoin...paperiteollisuuden palkkoihin yms. lähinnä kuitenkin siis miehisiin entisaikojen määrittelyillä "tuottavampiin töihin")
 
jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Moen tekemä lainaus nyt oli puhasta politikointia ja pelottelua että "Ei voida leikata, kun hyvinvointiyhteiskunta hajoaa." Moista ei ole enää olemassakaan ja jos nyt ei toimita, niin kohta vasta leikataan ja sitten ne pientuloset kärsii vielä enemmän. Kaikki tietää tämän, mutta sanomalla sen ei saa äänestäjiä - pelottelemalla kylläkin.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth

Ja sun lainaukset tulee suoraan EK:n Leif Fagernäsin suusta.:eek:
 
jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Ja sun lainaukset tulee suoraan EK:n Leif Fagernäsin suusta.:eek:
Väännätkö rautalangasta mihin tällä viittaat? Tai oikeastaan, onko sinusta Suomen valtion tilanne sellainen että voidaan jatkaa nykyisellä linjalla koskematta mihinkään? Ja tämä siis pitkällä tähtäimellä?

Pään voi tunkea pensaaseen, mutta se ei kauaa auta. Mieluummin tehdään ne kipeet ratkaisut nyt, eikä jätetä v(vielä kipeämpiä) ratkaisuja tulevaisuuteen!
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Väännätkö rautalangasta mihin tällä viittaat? Tai oikeastaan, onko sinusta Suomen valtion tilanne sellainen että voidaan jatkaa nykyisellä linjalla koskematta mihinkään? Ja tämä siis pitkällä tähtäimellä?

Pään voi tunkea pensaaseen, mutta se ei kauaa auta. Mieluummin tehdään ne kipeet ratkaisut nyt, eikä jätetä v(vielä kipeämpiä) ratkaisuja tulevaisuuteen!
Viittaan siihen että syytit mun lainauksia poliittiseksi ja totesin sun lainausten olevan EK-poliittisia. Kuten ovatkin.
 
jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Viittaan siihen että syytit mun lainauksia poliittiseksi ja totesin sun lainausten olevan EK-poliittisia. Kuten ovatkin.
Milläköhän lailla mun lainaukset on EK-poliittisia, kerro nyt vaikka noista kommenteista jotka tuli VM:stä tai Liikaselta ?

Vai onko kaikki kommentit, jotka on siihen suuntaan että "Näin ei voi jatkua" EK:sta?
 
jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Moelta voisin kysyä tämän uudelleen:
Tai oikeastaan, onko sinusta Suomen valtion tilanne sellainen että voidaan jatkaa nykyisellä linjalla koskematta mihinkään? Ja tämä siis pitkällä tähtäimellä?

Ja laittaa vielä lisää "hyviä" uutisia, nyt päivän IL:stä:
Matematiikka ei ole politiikkaa

Pääministeri Vanhanen on joka toinen viikko sitä mieltä, ettei julkisen sektorin menoja tarvitse leikata ja joka toinen viikko sitä mieltä, että ilman leikkauksia ei selvitä. Ehkä hän ei osaa matematiikka? Matematiikka kertoo mitä pitäisi tehdä, jotta valtio välttyisi velanotolta.

Pitäisi korottaa tulovero jokaisen kansalaisen kohdalla kaksinkertaiseksi, mikä tarkoittaisi ylimmissä veroluokissa sadan prosentin veroa. Tai korottaa arvonlisävero kaksinkertaiseksi, mikä tarkoittaisi 50 prosentin veroa suomalaiselle työlle. Poliittisissa puheissa esiintynyt energiaverotuksen korottamien ei sekään ole ihan pikkujuttu, se pitäisi korottaa kuusinkertaiseksi, jolloin bensalitra maksaisi kymmenen euroa.

Jotta kunnat selviäisivät tulevista vuosista ilman velanottoa, niissä pitäisi kiinteistövero korottaa nelinkertaiseksi tai nostaa kunnallisveroprosentti kolmeenkymmeneen. Valtionosuuksia niille ei voida korottaa, koska valtiolla ei ole rahaa. Jos kuntataloutta ryhdytään korjaamaan valtionosuuksia korottamalla, yllä esitettyihin valtion keräämiin veroihin pitäisi tehdä yllä esitettyä isommat korotukset.

Jos valitaan leikkauslinja, niiden rajutta kuvaa se, että kaikkien valtion virkamiesten irtisanominen ei riitä. Pitää myös irtisanoa puolet kuntien palveluksessa olevasta henkilökunnasta. Kunnat välttyvät velanotolta myös, jos ne lopettavat koulut eli perusopetuksen tai vaihtoehtoisesti luopuvat samanaikaisesti lasten päivähoidosta ja nuorten lukiokoulutuksesta. Jos kuntien tarvitsemia leikkauksia ei haluta kohdistaa lapsiin ja nuoriin, silloin pitää lopettaa kokonaan kunnallinen perusterveydenhuolto.

Ihmettelen, miksi eduskunta ei pakota hallitusta ryhtymään toimiin jo huomenna. Kyseessä on kansallinen katastrofi, johon pitää reagoida. Samoin ihmettelen kaupungin- ja kunnanjohtajia, jotka jatkavat pellossa elämistä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos kaikissa kunnissa hoidettaisiin asiat samalla tavalla millä ne hoidetaan parhaassa kunnassa, kuntien menot putoaisivat tehdyn tutkimuksen mukaan yli kymmenellä prosentilla. Se riittäisi siihen, ettei kuntatalous enää velkaantuisi.

Toinen tutkimus kertoo, että kymmenessä vuodessa tuottavuus kunnissa on heikentynyt kymmenellä prosentilla. Jos palvelut tuotettaisiin kunnissa edes samalla tehokkuudella, jolla ne tuotettiin kymmenen vuotta sitten, sekin riittäisi siihen, ettei velkaa tarvitsisi ottaa. Kuntapuolella kysymys ei siis ole palveluiden leikkaamisesta, vaan niiden tuottamisesta järkevästi ja parhaalla mahdollisella tavalla.

Jos pääministeri, kansanedustajat tai kaupunginjohtajat epäilevät edellä esitettyjä tietoja, ne voi tarkistaa valtiovarainministeriöstä, Kuntaliitosta ja Tilastokeskuksesta, joista itse olen ne hankkinut.
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Mikäs on se paras kunta? Lapin kuntien tehokkuutta karsii ainakin hyvin nuo etäisyydet ja asukastiheys..
 
jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Mikäs on se paras kunta? Lapin kuntien tehokkuutta karsii ainakin hyvin nuo etäisyydet ja asukastiheys..
Empä tiedä! Tästä palataan muuten ekaan viestiin, jos haluaa Lapissa asua niin pitääkö koko maan maksaa lisäveroja sen takia. Kuitenkin esim. asumismenoissa säästää vaikka Helsinkiin nähden huimasti ja monien mielestä elämisen laatu on eri luokkaa - jolloin eikö silloin voisi maksaa myös kovempia kunnallisveroja siitä ilosta?
 
Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Moelta voisin kysyä tämän uudelleen:

....

Ja laittaa vielä lisää "hyviä" uutisia, nyt päivän IL:stä:
Tuo kirjoitus kuvasi hyvin tilannetta, jossa valtio ei enää saisi lainaa. Se ei juuri nyt ole ajankohtainen asia, mutta velan kasvaessa, väestön ikääntyessä... ja saman tapahtuessa n-maassa ympäri läntistä maailmaa.. siitä voi tulla relevantti vaihtoehto. Sitten ne rakenteet korjautuvat ikään kuin itsekseen.
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Empä tiedä! Tästä palataan muuten ekaan viestiin, jos haluaa Lapissa asua niin pitääkö koko maan maksaa lisäveroja sen takia. Kuitenkin esim. asumismenoissa säästää vaikka Helsinkiin nähden huimasti ja monien mielestä elämisen laatu on eri luokkaa - jolloin eikö silloin voisi maksaa myös kovempia kunnallisveroja siitä ilosta?
Minä muistelin ketjun olevan näitä kivikaudelta lähtöisin olevia jarnoja, mutta tämähän ei ole vuottakaan:eek: Kyllähän sitä jo maksetaan kovasti siitä ilosta, että asutaan muualla kuin Uudellamaalla tai Ahvenanmaalle.
pdf kuntien tulo- ja kiinteistöveroista
Keskimääräinen tulo+kiinteistövero omasta tönöstä:
Ahvenanmaa 17,05%
Uusimaa 18,50%
Varsinais-Suomi 19,04%
Satakunta 19,25%
Itä-Uusimaa 19,66%
Etelä-Karjala 19,71%
Kanta-Häme 19,73%
Kymenlaakso 19,76%
Pirkanmaa 19,82%
Keski-Suomi 19,87%
Päijät-Häme 19,97%
Pohjois-Savo 19,99%
Etelä-Pohjanmaa 20,01%
Pohjanmaa 20,02%
Pohjois-Pohjanmaa 20,03%
Pohjois-Karjala 20,06%
Keski-Pohjanmaa 20,17%
Etelä-Savo 20,24%
Lappi 20,43%
Kainuu 20,47%
 
Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso

Tähän on hyvä lisätä myös, että pk-seudulla on muuta maata paremmat palkat, joka kompensoi asumiskustannuksia. Syy vai seuraus?
 
jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Melko pienet erot, ottaen huomioon että asuntojen hinnoissa on jopa 100% erot.
 
Ylös