Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Jahas. Osuus se joskus demarikin oikeaan, minkä todisti nimenomaan Kataisen hermostuminen. Kokoomuksen toteutunut tavoitehan oli leikata resursseja työsuojeluviranomaisilta. Muun muassa.

Erityisen mielenkiintoisen asiasta tekee se, että Kokoomus on kieltämässä kerjäämisen, mutta suosii rikollisen työvoiman käyttämistä, erityisesti rakennusmarkkinoilla. Hyvin on lobattu isoilta rakennusliikkeiltä.

Jyrki Katainen raivostui kansanedustajalle kyselytunnilla

Helsingin Sanomat

Kataisen mukaan Rajamäen väite tietoisesta kaksien työmarkkinoiden luomisesta tarkoittaa sitä, että Rajamäki syyttää samalla kokoomusta tietoisesta rikollisuuden tukemisesta.

Kataisen mukaan Rajamäen väite tietoisesta kaksien työmarkkinoiden luomisesta tarkoittaa sitä, että Rajamäki syyttää samalla kokoomusta tietoisesta rikollisuuden tukemisesta.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) hermostui perin pohjin kansanedustaja Kari Rajamäen (sd) syytöksestä eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Rajamäen mukaan kokoomukselta on tietoinen poliittinen valinta luoda maahan kahdet työmarkkinat, kun hallitus yrittää poistaa työlupien niin sanotun saatavuusharkinnan ja työehtojen valvonta ontuu. "Suomessa on jo nyt orjatyösuhteita", Rajamäki sanoi.

Rajamäki on entinen sisäministeri, joka ottaa usein kantaa rikollisuuteen ja maahanmuuttoon liittyviin asioihin.

Kataisen mukaan Rajamäen väite tietoisesta kaksien työmarkkinoiden luomisesta tarkoittaa sitä, että Rajamäki syyttää samalla kokoomusta tietoisesta rikollisuuden tukemisesta.

"Tuo on niin pöyristyttävä väite, että ei uskoisi, että niin kokenut kansanedustaja kuin edustaja Rajamäki viitsii tulla tämän seurakunnan eteen väittämään jotakin noin pöyristyttävää", Katainen sanoi.

Rajamäki jatkoi luettelemalla hallituksen tekoja, jotka hänen mielestään tukevat halpatyömarkkinoiden luomista. Katainen hermostui lopullisesti ja ilmoitti puhemiehelle, ettei hyväksy puheenvuoroja, joissa vihjaillaan kokoomuksen tukevan rikollisuutta.

"Markkinatalouden toimivuuden ja yrittäjyyden kannalta yhdet ja samat säännöt ovat elämän tärkein periaate. Jos on kahdet pelisäännöt, se on rikollista ja tuomittavaa, ja sen estämiseksi pitää tehdä kaikki mahdollinen", Katainen vastasi.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Tuossa ulkoistamiskirjoituksessa oli hyvä pointti sen suhteen, että ulkoistus voi johtaa tilanteeseen, jossa eri tahojen päämäärät poikkeavat toisistaan.

Vaikka nyt tuo koulun keittiö. Voisi kuvitella, että sen oikea tehtävä olisi tehdä lapsille ravitsevaa ja hyvää ruokaa riittävästi. Todellinen tehtävä lienee tehdä minimivaatimuksin halvinta mahdollista sapuskaa, jota lapset vähän välttelevätkin. Olisi masentavaa olla töissä tuollaisessa paikassa.
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Erinomainen pisto Rajamäeltä, joka osui ja upposi. Valvonta ei toimi, eivätkä kokoomusministerit ole olleet kiinnostuneita ongelmia korjaamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Lipposen oikeistopolitiikka ja sen jälkeiset porvarihallitukset lienevät tyytyväisiä. Saadaan tähänkin maahan kahden kerroksen väkeä, pienestä pitäen.

Sadattuhannet suomalaislapset elävät köyhyydessä


Lapsiköyhyys on lähes kolminkertaistunut 1990-luvun lamasta.

Kelan erikoistutkijan Mikko Niemelän mukaan sadat tuhannet suomalaislapset elävät köyhyydessä. Köyhyys koettelee erityisesti yksinhuoltajaperheitä.

- Kehitys alkoi vuodesta 1995 lähtien. Sekä köyhyys että tuloerot nousivat voimakkaasti (Paavo) Lipposen molempien hallitusten aikana. Nyt ne ovat hivenen tasaantuneet, mutta lapsiköyhyys ja tuloserot ovat meillä 1970-luvun tasolla.

Tilanteen korjaamiseksi pitäisi nostaa reilusti esimerkiksi minimi äitiyspäivärahoja ja työmarkkinatukea.

Lapsiperheiden etuuksia leikattiin rajusti 1990-luvulla, eikä noita leikkauksia ole vieläkään paikattu kokonaan.

- Jokaisella lapsella pitäisi olla suhteellisen tasavertaiset mahdollisuudet. Lapsiköyhyys on heikentämässä tätä. Ei kukaan meistä voi valita vanhempiaan.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Erinomainen pisto Rajamäeltä, joka osui ja upposi. Valvonta ei toimi, eivätkä kokoomusministerit ole olleet kiinnostuneita ongelmia korjaamaan.
Katajaisesta vois todeta että 'Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa'.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Esimerkillisiä johtajia. Hivenen on hankala tavallisen veronmaksajan ja eläkemaksujen maksajan hyväksyä omalle kohdalle tulevia kiristyksiä ja vaateita tällasen menon jälkeen.

Piiri pieni pyörii, herrat siinä hyörii.

HS

Eläkejohtajille supereläkkeet järjestelmän kustannuksella


Ilmarisen toimitusjohtajan Harri Sailaksen eläke nousee yli 300 000 euroon vuodessa. Se koostuu työeläkkeestä sekä Ilmarisen ottamasta lisäeläkevakuutuksesta, jonka senkin kustantaa käytännössä työeläkejärjestelmä.

Suomalaiset työeläkeyhtiöt ovat ostaneet toimitusjohtajilleen lisäeläkkeitä, joiden avulla he pääsevät tavallista aikaisemmin ja tavallista runsaammalle työeläkkeelle.

Helsingin Sanomien selvityksen mukaan neljä kuudesta eläkeyhtiön toimitusjohtajasta saa suhteellisestikin paremman eläkkeen kuin yhtiö myöntää omille vakuutetuilleen eli tavallisille työeläkkeen saajille.

Eläkeyhtiöiden johtajien lisäedut kustannetaan eläkejärjestelmästä. Maksajana ovat siis kaikki työeläkemaksujen maksajat toisin kuin pörssiyhtiöissä, joissa kustannus on pois osakkeenomistajien voitoista.


Koska eläkeyhtiöiden toimitusjohtajien palkatkin ovat 10–20 kertaa keskipalkkoja paremmat, työeläkkeet nousevat suuriksi. Esimerkiksi Suomen suurimman työeläkeyhtiön Varman toimitusjohtajan Matti Vuorian, 59, eläke on todennäköisesti yli 400 000 euroa vuodessa.

Ilmarisen toimitusjohtajan Harri Sailaksen, 58, työeläke taas noussee yli 300 000 euroon vuodessa.

Kummallakin on mahdollisuus jäädä eläkkeelle lähivuosina.

Eläke lasketaan pääasiassa toimitusjohtajien vuosipalkasta, joka Vuorialla on yli 700 000 euroa ja Sailaksella noin 500 000 euroa vuodessa.

Viime vuosina eräät eläkejohtajista ovat hankkineet työnsä oheen myös hyväpalkkaisia hallitusjäsenyyksiä pörssiyhtiöissä.

Palkkiot ovat niin korkeita, että Matti Vuorian pelkät 250 000 euron hallituspalkkiot nostaisivat hänet Suomen huipputuloisten joukkoon.


Osa hallituspalkkioista tuottaa jopa eläkettä: Vuorian eläke kasvaa Wärtsilän hallituspalkkioista ja Ilmarisen Harri Sailaksen eläke nousee Pohjola Pankin maksamista korvauksista.
 

mn97

Banned
Liittynyt
25.1.2004
Viestit
1707
Palvelut voidaan yksityistää ja samalla valtio voi valvoa niitä sillä tavalla, että sille epämieluisat epämääräiset tai epäeettisiä hoitomenetelmiä käyttäville yrityksille voidaan sanoa näkemiin!
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Palvelut voidaan yksityistää ja samalla valtio voi valvoa niitä sillä tavalla, että sille epämieluisat epämääräiset tai epäeettisiä hoitomenetelmiä käyttäville yrityksille voidaan sanoa näkemiin!
Samaan syssyyn valtio voisi hankkia työttömille töitä ja asunnottomille asuntoja.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Kauhajoen tragedia ei muuttanut juuri mitään

STT selvitti yhdeksän helmikuussa annetun suosituksen etenemistä ministeriöissä. Selvityksen perusteella vaikuttaa siltä, että erityisesti oleellisimmat aselakia ja mielenterveyspalveluja koskevat ideat etenevät nahkeasti jos ollenkaan.

Tutkintalautakunta piti tärkeimpänä uudistuksena puoliautomaattisten käsiaseiden täyskieltoa, joka ei toteudu ainakaan lähitulevaisuudessa. Sen sijaan rajoituksia aseiden saantiin on tulossa.

Nuorten mielenterveyspalveluiden kehittämistä käsiteltiin monessa suosituksessa, joista ensimmäinen koski alle 23-vuotiaiden lääkehoitoa. Lautakunnan mukaan lääkitystä ei pitäisi aloittaa ilman psykiatriaan ja nuorten psyykenlääkehoitoon perehtyneen lääkärin tutkimusta.

Lautakunta perusteli suositustaan sillä, että Kauhajoen 22-vuotias ampuja oli kärsinyt vaihtelevista mielenterveyden oireista kymmenisen vuotta ja saanut lääkitystä masennukseen ja ahdistukseen. Hän olisi voinut hyötyä psykiatriaan erikoistuneen lääkärin tutkimuksesta.

Muun muassa THL:ssa työskentelevän professori Mauri Marttusen mukaan suositus ei ole tuonut konkreettisia muutoksia. Tämä saattaa liittyä siihen, ettei se saa tarpeeksi tukea asiantuntijoilta. Marttusen mukaan suomalaiset ja kansainväliset suositukset tukevat ajatusta, että lääkärin tutkimus on välttämätön vain alle 18-vuotiaille psyykelääkkeiden käyttäjille.

Sauri: Ei liikahdustakaan

Tutkintalautakunta toivoi myös lisää resursseja opiskelijaterveydenhuoltoon, erityisesti mielenterveyden hoitoon. Se ehdotti säännöllisiä pakollisia terveystarkastuksia oppilaitoksiin. Lautakunnan puheenjohtaja Pekka Sauri katsoi hiljattain, ettei tämä osio ole liikahtanut lainkaan.

Lautakunnan mukaan opiskelijaterveydenhuollon parantaminen olisi sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetusministeriön tehtävä. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan asiaan liittyy lakihanke, jossa Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön palvelut ulotettaisiin ammattikorkeakouluihin. Tästä on suunnitteilla kokeilu. Työryhmä esitti ammattikorkeakoulujen terveyspalveluiden kehittämistä jo viime vuoden puolella ennen tutkintalautakunnan suosituksia.
Todella yllättävää, että aikaiseksi saatiin työryhmiä, mietintöjä ja ehdotuksia... mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Ilmeisesti tässä asiassa viranomaisilla ei ole syytä olla huolissaan.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Todella yllättävää, että aikaiseksi saatiin työryhmiä, mietintöjä ja ehdotuksia... mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Ilmeisesti tässä asiassa viranomaisilla ei ole syytä olla huolissaan.
No mutta saatiinpahan noitten toimintaa tutkimaan lautakunta ja heidät tekemään selvitys, josta selviää, ettei mitään tapahtunut:thumbup:
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Nuorten mielenterveyspalveluiden kehittämistä käsiteltiin monessa suosituksessa, joista ensimmäinen koski alle 23-vuotiaiden lääkehoitoa. Lautakunnan mukaan lääkitystä ei pitäisi aloittaa ilman psykiatriaan ja nuorten psyykenlääkehoitoon perehtyneen lääkärin tutkimusta.
Tuossa asiassahan pitkälle on kysymys valinnasta mihin rahat ohjataan. Nuorten terapian lisäämiseen vai lääketehtaiden tukemiseen. Päädyttiin nähtävästi jatkamaan lääketehtaiden tukemista. Hyvä Suvi-Anne!

Nuo Marttusen mainitsemat kansainväliset suositukset lääkityksen suhteen ovat vain erinomaisen hyvin onnistuneen lobbauksen tulos.

Muistutus. Vähän vanhaa tietoa, mutta tilanne sama edelleen.

Suomen eniten myyty lääke oli psykoosilääke Zyprexa, jonka tukkuhintainen myynti oli 33,7 miljoonaa euroa. Toiseksi myydyin lääke oli astmalääke Seretide (25,6 milj. euroa) ja kolmanneksi myydyin psykoosilääke Seroquel (22,3 milj. euroa).
http://www.laaketietokeskus.fi/page.php?page_id=99&news_id=237
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Psyykelääkeittähän tarvitaan usein, kun ongelmia ei muuten onnistuta ratkaisemaan. Eli huumataan ihminen tuntemaan olonsa vähän siedettävämmäksi.

Uskallan väittää, että psykiatriatkaan eivät tässä asiassa usein mitään experttejä ole. Heidät koulutetaan tekemään diagnooseja ja antamaan lääkkeitä - ei hoitamaan potilaan (oikeita) ongelmia.

On toki mielisairauksia, joihin lääkkeet ovat ainoa toimiva ratkaisu, mutta ei suomessa sentään niin paljon 'hulluja' ole... kuin mitä voisi psykolääkkeiden myynnistä päätellä.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Tuossa asiassahan pitkälle on kysymys valinnasta mihin rahat ohjataan. Nuorten terapian lisäämiseen vai lääketehtaiden tukemiseen. Päädyttiin nähtävästi jatkamaan lääketehtaiden tukemista. Hyvä Suvi-Anne!

Nuo Marttusen mainitsemat kansainväliset suositukset lääkityksen suhteen ovat vain erinomaisen hyvin onnistuneen lobbauksen tulos.
]
Peesaus. Noin asioiden käsittely pääpiirteissään meni.
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Lipposen oikeistopolitiikka ja sen jälkeiset porvarihallitukset lienevät tyytyväisiä. Saadaan tähänkin maahan kahden kerroksen väkeä, pienestä pitäen.
Hesarin keskustelusivuilla kommentoitiin tuota uutista näin:


Köyhyys on yhteiskunnallinen välttämättömyys
Kaksinhuoltaja | 8.10.2010 7:33
Haluaisimpa nähdä sellaisen yhteiskunnan jossa ei ole köyhiä. Sellaista ei olekaan, koska köyhyys on jonkinlainen luonnonlakiin verrattavissa oleva ilmiö eli jonkin verran sitä aina esiintyy yhteiskunnissa.

Mikäli köyhyys poistetaan sosiaalitukia nostamalla, ollaan tilanteessa että työllistyminen ei kannata. Tämä tulee/tulisi yhteiskunnalle niin kalliiksi, että moista tukitasoa ei pitkään voida ylläpitää.

Mielestäni ei ole oikeudenmukaista jos työmarkkinatuella olevalle yksinhuoltajalle taataan tukien kautta niin hyvä elintaso että se vastaa kahden keskipalkkaisen vanhemman perheen elintasoa. Mielestäni on siis selvää että työmarkkinatuella pitkään olevalla yksinhuoltajalla on ja tulee ollakin selvästi niukempi elintaso.

Jo tällä hetkellä yksinhuoltajan tuet kaikkineen ovat niin mittavat, että hänen on saatava lähes 3000e/kk palkkaa, jotta saa sellaiset nettotulot, joita erilaiset tuet hänelle tuottavat. Jokainen tajuaa että tuo 3000e/kk palkka on aika tiukassa, jos työtön ei omaa jotain erityisiä taitoja ja koulutusta.

Haluammeko siis yhteiskunnan, että työmarkkinatuella voi elellä huoletta hyvällä elintasolla vuosia ja jopa vuosikymmeniä. Periaatteessahan 2000e/kk työmarkkinatukikaan ei riitä kovin hyvään elintasoon jos vuokrakustannukset ovat vaikkapa 800e/kk.

Mielestäni tutkijoiden olisi lopetettava nuo köyhyyden poistavien sosiaalitukien haikailut. Yhteiskuntatieteisiin perehtyneen pitäisi olla perillä myös kansantaloudesta ja sieltä on aika helposti saatavissa tieto, että julkisen sektorin talous ei yksinkertaisesti kestä köyhyyden poistoa tukien avulla. Suomessa tämä pätee erityisesti, koska Suomella ei ole tällä hetkellä varaa nykyisen tasoisiinkaan sosiaalitukiin, koska valtio sekä kunnat velkaantuvat vauhdilla ja se ei voi jatkua montaa vuotta.

Kyllä parasta köyhyyden poistoa on edelleen työllistyminen ja sellaiset elintavat, ettei puolet tuloista mene tupakka- ja panimoteollisuuden tuotteisiin.
http://www.hs.fi/keskustelu/Lapsik%F6yhyys+Suomessa+l%E4hes+kolminkertaistunut+1990-luvulta/thread.jspa?threadID=262722&tstart=0
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Joustavasti toimivat työmarkkinat olisivat mitä parhain köyhyyden poistaja. Nyt tietysti joku ajattelee, joo.. että pätkätöitä ja huonolla palkalla lisää..

Mutta ei sen tarvitse niin olla. Pelkästään byrokratian purkaminen työllistymisen + erilaisten tukien ympäriltä olisi huomattava saavutus.

Ajatelkaapa tilannetta, jossa opiskelija tai työtön huomaa duunin, josta voi ansaita jotain ylimääräistä. Olisiko hienoa, että hän voisi mennä ja tehdä duunin... ilman helvetinmoista paperisotaa, laskelmia ja pelkoa tukien menettämisestä. Vastaavasti jonkun viranomaisen täytyy kytätä ko. henkilöä, jotta hän ei käytä järjestelmää väärin .. ja tietysti rankaista tarvittaessa.

Tässä ei vain ole mitään järkeä eikä kukaan merkittävämpi poliitikko näytä asiasta mitään ymmärtävän. Veronkiristykset ja säästöt menevät merkittävissä osin tuon idiootti-systeemin pyörittämiseen.
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Miten Suomalaiseen Byrokratiaan voitaisiin/uskallettaisiin kunnolla koskea? Kaikki suurimmat puolueethan elävät tuosta systeemistä.

Suomessa kansalaisia halutaan "työllistää" ja "aktivoida" pakolla, tukien alennuksilla sekä byrokratian kasvattamisella jo entisestään mielipuolisempiin mittoihin.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Nyt turhat byrokraati pitäisi saada tähdellisiin töihin. Vaikka tämän Uuden Suomen jutun mukaisiin. Jos ammattitaito siis riittäisi...

Mutta Suomessa tätä emme näe. Harmaa ja pimeä talous on poliittisen vallan suojeluksessa.

Vedätys jatkuu maailmalla – Suomella iso rooli

Tax Justice Networkin toiminnanjohtaja John Christensen on verotusasiantuntija, joka työskenteli 11 vuotta veroparatiisina tunnetun Jerseyn hallinnossa. "Mikään ei ole muuttunut", kertoo Christensen Jerseyn tuttujensa kommentoineen OECD:n mustan listan vaikutuksia.

Suomi menettää yli 3 miljardia vuodessa


Kansainvälinen yhteisö on finanssikriisin jälkeen pyrkinyt hillitsemään kansainvälistä veronkiertoa. Talousjärjestö OECD:n perustama musta lista on sittemmin tyhjentynyt, mutta ongelma ei Tax Justice Networkin mukaan ole ratkennut.

Veroparatiisitalletuksista aiheutuvat veromenetykset ovat maailmanlaajuisesti 190 miljardia euroa vuodessa. TJN:n mukaan vaikutukset ovat suurimmat kehitysmaissa.

Euroopan tasolla verojen kiertämisestä koituvat menetykset ovat noin 2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomessa tämä tarkoittaisi 3-4 miljardia, millä pyörittäisi esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriötä vuoden ajan.

Talousjärjestö OECD:n johtama operaatio kansainvälisen veronkierron hillitsemiseksi on epäonnistunut ”katastrofaalisesti”, väittää veroasioihin keskittyvä kansalaisjärjestö Tax Justice Network. Järjestön mukaan etenkin Suomi ja muut Pohjoismaat antavat veroparatiiseille kyseenalaista apua – allekirjoittamalla innokkaasti sopimuksia.

OECD ylläpitää verotustietonsa muilta mailta salaavista valtioista mustaa listaa. Listalta pois pääsemiseen on kuitenkin riittänyt se, että veroparatiisi on tehnyt kahdenvälisen verotiedonvaihtosopimuksen 12 valtion kanssa. TJN:n mukaan Suomi on osaltaan tehnyt tämän tavoitteen saavuttamisen turhan helpoksi, koska Pohjoismaat sekä Färsaaret ja Grönlanti neuvottelevat sopimukset yhdessä.

–Veroparatiiseille on hyvin hyödyllistä neuvotella Pohjoismaiden kanssa, koska näin ne saavat tehtyä puolet sopimuksista samalla kertaa, sanoi TJN:n toiminnanjohtaja John Christensen tiedotustilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona.

–Pohjoismaat ovat tehneet elämän helpoksi veroparatiiseille.

Maailmanlaajuisesti sopimuksia on tehty yhteensä 370. Näistä peräti 167 on tehty Pohjoismaiden, Färsaarten ja Grönlannin kanssa. TJN:n palveluksessa työskentelevän tutkija Matti Kohosen mukaan Pohjoismaiden allekirjoitusinnon takana on hyvä tarkoitus: etenkin Ruotsin ja Tanskan veroviranomaiset ovat himoinneet sopimusten avulla lisätietoja verolintsareistaan.

Ongelma on se, että tietoa ei käytännössä saada.
”Odotamme Suomea”

–Tietopyynnön pitää olla niin eritelty, että sen tekeminen on hankalaa. Täytyy tietää, missä pankissa rahat ovat, kuka omistaa tilin ja niin edelleen, mikä on hankalaa kun tilit ovat salaisia, sanoo Kohonen Uudelle Suomelle.

Suomi sen sijaan ei ole tietoja edes halunnut. Suomi ei TJN:n mukaan ole tehnyt sopimustensa nojalla yhtään tietopyyntöä veroparatiiseihin – eikä luonnollisesti saanut takaisin senttiäkään menettämiään verorahoja.


Ruotsissa veroviranomaisilla on Kohosen mukaan noin 80 tarkastajaa kansainvälisen veronkierron kimpussa, Tanskassa tehtävään ollaan palkkaamassa jopa satoja tarkastajia. Suomessa kansainvälisen veronkierron parissa työskentelee tiedotustilaisuuden järjestäneen Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry:n mukaan alle kymmenen henkeä.

–Odotamme Suomea, kommentoi Matti Kohonen Suomen pientä panostusta.

Tax Justice Networkin mukaan todellinen alku veroparatiisi-ilmiön kitkemiseksi olisi EU:n säästödirektiivin laajentaminen globaaliksi säädökseksi. Ensin direktiiviä tosin pitäisi tiukentaa muun muassa niin, että se koskisi pelkkien yksityishenkilöiden sijasta myös yrityksiä ja säätiöitä.

Nykyisellään säästödirektiivi velvoittaa EU-maat muutamaa lähdeveroa käyttävää poikkeusta lukuunottamatta paljastamaan automaattisesti verotiedot muille jäsenvaltiolle. Direktiivin tavoite on, että EU-alueella rajat ylittävät yksityishenkilöiden korot saadaan verotettua maissa, joissa henkilöt asuvat.

TJN:n mukaan monikansallisilta yrityksiltä pitäisi myös vaatia maakohtaisen kirjanpidon julkistamista. Tämä tekisi näkyväksi monikansallisten yritysten sisäisen kaupan, jonka osuus maailmankaupasta on jo 60–70 prosenttia. Nykyään yritykset julkistavat kirjanpitonsa konsernitasolla, jolloin veroparatiiseihin suuntautuvat rahavirrat pysyvät piilossa.
 
Ylös