Ulkoistaminen nousi Zumban kaltaiseksi villitykseksi
Jossain vaiheessa 1990-luvulla erilaisissa firmoissa ruvettiin ajattelemaan, että hetkinen, meidän ydinbisnes on keittää sellua eikä soppaa. Eikö työmaaruokalan voisi hoitaa joku, joka osaa homman paremmin?
Toimintojen ulkoistamisella oli tässä mielessä vissi logiikka. Ulkoistaminen nousikin Zumban kaltaiseksi villitykseksi, johon ryhtyivät isot ja pienet.
Ulkoistamisella oli muitakin hyviä puolia kuin tuo julkilausuttu omaan osaamiseen keskittyminen. Mitä järkeä maksaa sosiaalikuluja, eläkkeitä, äitiyspäivärahoja ja lomakorvauksia, kun yhtä hyvin voi tilata pöperöt Maijan Sopalta & Muusilta ja tehdä portsareista eteispalveluyrittäjiä, jotka tulevat töihin kun kutsutaan ja vain silloin?
Ulkoistamalla saattoi lisäksi välttää sellaisen ikävän tilanteen, että työntekijät vaatisivat yhdessä jotain, kuten esimerkiksi työlainsäädännön mukaisia työehtoja. Ulkoistetut työntekijät ovat näet toistensa kilpailijoita, jotka tyrkyttävät valmiuksiaan työskennellä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Kuu on pienyrittäjän aurinko.
Samalla tilaajaksi muuttunut entinen työnantaja voi valita halvimman tarjouksen ja maksaa sitten laskun kun jaksaa. On näet noita muitakin tyrkyttäjiä jonossa.
Työntekijän näkökulmasta ulkoistaminen merkitsee yrittäjän riskin ulkoistamista työnantajalta sen tekijälle. Henkilöstö on usemmissa firmoissa suurin kiinteä kulu. Henkilöstön osittainen ulkoistaminen mahdollistaa sen, että firma pystyy tekemään tyydyttävää tulosta myös huonoina aikoina. Omistajat saavat voittonsa silloinkin, kun ulkoistettujen työntekijöiden lapsilla on nälkä.
Ulkoistaminen osoittautui niin edulliseksi, että kustannuskriisin kourissa kamppaillut ja edelleen kamppaileva julkinen sektorikin tarttui siihen. Kaupunkien toimintoja yhtiöitettiin, osastot muuttuivat firmoiksi - tai sisäisen laskutuksen perverssillä logiikalla ne joutuivat tarjouskilpailuihin ulkopuolisten firmojen kanssa, jotka usein voittivat sekä urakan että rahat.
Koomisin esimerkki on taannoinen Yleisradio, jolla ei ollut sisäisen laskutuksen ylihintojen takia varaa käyttää omia studioitaan.
Ikäänkuin sillä jotain säästäisi, että pidetään henkilökunta töissä ilman työtä ja tilat tyhjinä, samalla kun ulkopuolinen toimija kuittaa rahat.
Oma surullinen esimerkkinsä on uudistuva ja vakaasti kehittyvä Helsingin kaupungin liikelaitos Palmia, jonne on lapioitu erilaisia koulujen, päviäkotien ja muiden kaupungin laitosten tukipalveluita.
Paperilla Palmian toiminta saattaa näyttää ihan hyvältä. Liikelaitos tuottaa palvelut keskitetymmin ja tehokkaammin kuin lukuisat pienet yksiköt. Ruokaa tulee ja lattiat pysyvät puhtaina.
Aika toisenlaisen kuvan liikelaitoksen toiminnasta sain, kun rupattelin poikani esikoulun opettajien kanssa. Eskarissa oli pidetty ruuanlaittopäivä. Oli käyty yhdessä kaupassa, raastettu porkkanaa ja lanttua ja keitetty keittoa. Poika tuli innosta hehkuen kotiin ja oli vielä viikonloppunakin korkealla sykkeellä kauppa-apulaisena ja kertoi sosekeiton reseptiä ulkomuistista vihannesosastolla.
Kiitin opettajaa kovasti ja kerroin, että harvasta asiasta poikani oli ollut yhtä innostunut. Eskarin opettaja oli toki iloinen palautteesta, mutta kertoi samalla että ei ollut helppoa. Lasten kanssa meni kyllä hyvin, mutta kun Palmia hallitsee keittiötä, kattilat piti tuoda kotoa.
Siis kuvitelkaa: eskarin opettaja raahaa bussilla leegiota kattiloita, raastimia ja vihannesveitsiä oman keittiönsä kaapista, samalla kun Palmian keittovehkeet kolisevat orpoina tyhjyyttään lastenhoitolaitoksen keittiössä. Ennen yhdistetyn päiväkodin ja eskarin keittiö oli osa lapsia virikkeellistävää kokonaisuutta. Itsenäinen tulosyksikkö toimii toisin.
Ihan samasta ongelmasta on kyse myös Nokialla, entisessä kruununjalokivessämme ja nykyisessä kriisiyhtiössä. Uuden kapitalismin henki siivitti yhtiön nousua, mutta katastrofaaliset optiojärjestelyt pirstoivat hnekilökunnan leireiksi, samalla kun osa ulkoistettiin jättiläistä ruokkiviksi kääpiöiksi Firman ympärille.
Kun ulkoistetaan, hommaa ei enää tehdäkään yhdessä. Toiminnan pirstoutuessa kukin säätää omiaan, henki menee ja yhteinen hiili hiipuu. Eri yksiköt tekevät työtään toisistaan poikkeavin motiivein.
Ulkoistetun pikkufirman porukka saattaa käyttää vanhoja työpöytiään, mutta he palvelevat eri herraa. Aina moista porukkaa ei edes moikata firman käytävällä.
Samoin kävi eskarissamme: opettajia ja muuta henkilökuntaa ei enää yhdistä lasten paras, vaan oma homma yritetään hoitaa mahdollisimman hyvin. Keittiöporukalla on aivan toinen tavoite kuin salin puolella.
Ja se näkyy.
Ylen uusi johtaja Lauri Kivinen linjasi hiljattain, että yhtiön oma henkilökunta alkaisi jatkossa tekemään yhä enemmän ohjelmia, tilaamisen ja hallinnoinnin sijasta. Toimintaahan ehdittiin takavuosina ulkoistaa aika lailla, firma on täynnä väliporrasta vaikka tekijääkin olisi tarjolla. Linjaus tuntuu viisaimmalta pitkään aikaan.
Siitä voisivat ottaa oppia niin Nokia kuin kuntasektorikin: asetetaan yhteinen päämäärä, ja pyritään siihen oman väen voimin. Ja jaetaan kannustimina oikeus sairaslomaan, äitiysrahaan ja eläkkeeseen. Tuosta vain.