Optiot toivat kateuden Nokiaan
Milloin Nokia menetti pelin Applelle ja muille haastajilleen? Heti kun ensimmäiset optiomiljoonat laukesivat, nokialaiset kertovat. Luova hulluus loppui Nokian avainhenkilöiltä, kun osa alkoi saada liikaa rahaa. Tilalle tuli kateus. Jos yhtiön uusi johto jatkaa amerikkalaista rahapalkkioiden ihannointia, samat virheet voivat toistua, pelkää entinen Nokia-johtaja.
Moni Nokian menestystarinaa seurannut ihmettelee, milloin ja miksi yhtiö hukkasi upean kurssinsa ja ajautui nykyiseen tyveneen.
Selitys 1:
Optioraha jakoi
nokialaiset kahteen leiriin
1990-luvun lopulla nokialaiset kännykkäsuunnittelijat ja kehittäjät puhuivat paljon Keilaniemessä vallinneesta kekseliäisyyden ja työn ilon täyttämästä hengestä.
Nokia Mobile Phonesia johtaneen Pekka Ala-Pietilän luoma ihmisläheinen, yhteistyöhön ja luoviin ratkaisuihin kannustava työkulttuuri sai kehuja johtamiskoulutuksen ammattilaisilta.
Mihin se katosi? Ensimmäisiin jättioptioihin, sanovat monet entiset ja nykyiset nokialaiset.
Kun yhdessä yössä joistain samantasoisista työntekijöistä tuli miljonäärejä, mutta moni muu jäi ilman, keskeisiltä ihmisiltä katosi halu tai tarve luovaan hullutteluun ja poikkeukselliseen laiteideointiin.
– Epätasaisesti jakautuvat kannustinpalkkiot rikkoivat työyhteisön henkisen selkärangan. Jokaisen odotetaan antavan työssä kaikkensa, mutta toiset saivat siitä moninkertaisesti rahaa, kertoo entinen Nokian matkapuhelinyksikön johtoryhmän jäsen ja lakiasiainjohtaja Anne-Liisa Palmu-Joronen Taloussanomille.
Hän on kertonut aiemmin yhtiön nousuhuuman tunnelmista myös viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Nokia-vuodet – mitä johtamisesta voi oppia.
Ilman optioita jääneet nokialaiset katkeroituivat eivätkä enää halunneet painaa "sata lasissa". Miljonääreiksi muuttuneilta puolestaan katosi raatamisen tarve, kun talous oli turvattu loppuiäksi.
Ylenpalttinen rahakannustin
ei toimi Suomessa
Moni välijohdon ja asiantuntijatehtävien tärkeistä ihmisistä lähtikin 2000-luvun alussa pois Nokiasta, jos heistä tuntui, että miljoona tai pari riitti unelmien toteuttamiseen.
Tai jos tavallinen perhe-elämä alkoi tuntua enemmän oikealta kuin työnarkomaanijohtajiston mukana tullut connecting people–disconnecting families -malli.
Yhdysvaltalaisissa suuryrityksissä ensimmäinen kannustemiljoona nostattaa saajassaan nälän, ja saa hänet tavoittelemaan seuraavaa rikkausporrasta.
– Pohjoismaissa ihmisten käytös on erilaista, eivätkä tällaiset palkitsemismuodot toimi samalla tavalla, Palmu-Joronen sanoo.
Hänen mielestään Nokian uudella johdolla on nyt suuri vastuu palkitsemiskulttuurin oikeudenmukaistamisesta, ettei vanhoja motivointivirheitä toistettaisi ainakaan Suomessa.
– Kerran–pari vuodessa tapahtuvat, tavoitteisiin perustuvat palkitsemissysteemit vieraannuttavat sekä työntekijät että esimiehet arkipäiväisen työn huomioimisesta, Palmu-Joronen sanoo.
Pystyykö uusi toimitusjohtaja Stephen Elop luopumaan pohjoisamerikkalaisesta, vahvasti rahan voimaan luottavasta kannustepolitiikasta?
– Toivottavasti. Yritysjohtajien pitäisi vihdoin 2000-luvulla herätä huomioimaan, mikä todella motivoi ihmistä ja millä tavalla motivaatiota pidetään yllä, Palmu-Joronen sanoo.
Nyky-Nokiassa on hänen mukaansa valtava määrä osaavia, hyviä työntekijöitä, jotka odottavat pääsevänsä näyttämään taitojaan ja ideoitaan.
– Toivottavasti uusi johto antaa heille siihen hyvät mahdollisuudet, Palmu-Joronen sanoo.
Selitys 2:
Nokia hurahti
numero-uskovaisuuteen
Miljoonapalkintojen jako ei tietenkään ole kattava selitys Nokian sisäisen palon pysähtymiseen.
Toisten ex-nokialaisten mielestä yhtä iso syy on vuonna 2000 tehty päätös luopua arvojohtamisesta. Yhtiön virallisen historiikin mukaan tuolloin Nokia päätti keskittyä tiukasti faktajohtamiseen.
Päätökset esimerkiksi uuden mallin valmistuksen aloittamisesta tehdään numeroiden, ei käyttäjien toiveiden tai todistamattomien hiljaisten signaalien perusteella. Tavoitteena ovat suuret tuotantovolyymit ja katkeamaton logistiikkaketju.
– Perussuunnittelijalle riitti, kun loi yhtiön johdon haluamia, yksinkertaisia ja toimivia volyymipuhelimia, joita pystyttiin valmistamaan massatuotannossa valtavia määriä kerrallaan, sanoo eräs Nokian entinen tuotekehitysinsinööri.
Jos ehdotti erikoisempaa mallia, se tyrmättiin helposti sillä perusteella, ettei se sovellu nykyiseen tuotevalikoimaan tai sitä ei pysty myymään sadantuhannen kappaleen päivävauhdilla.
Ei siis ihme, että applemainen ironia, hauskuus ja irrottelu ovat niin kaukana nykyisistä Nokian puhelinmalleista.
Tuote-esittelijät selittivät kansainvälisillä kännykkämessuilla, miten teknisten speksien tai suorituskykymittausten perusteella iPhone on monessa mielessä kehnompi laite kuin joku Nokian lippulaivoista.
Sille, että iPhone on hauska vekotin, ei silloisessa ajattelutavassa annettu mitään merkitystä.
Nokia ei ole tässä faktauskossaan yksin, sanoo Helsingin yliopiston kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen.
– Monien yritysten on ollut vaikea ymmärtää, että kuluttaja on pohjimmiltaan leikkivä ihminen, eikä ajattele aikuisen rationaalisesti ja järkevästi kaikesta, Heinonen muistuttaa.
Yhdysvalloista ei saa
tulla pakkomiellettä
Länsimaisten analyytikkojen toitottama tarve Yhdysvaltain älypuhelinmarkkinoiden voittamisesta voi olla Nokialle kohtalokas, jos siitä tulee yhtiölle jonkinlainen 2010-luvun pakkomielle.
Vaikka jenkkikuluttaja fanittaisi mieluummin Android- tai Apple-laitteita kuin Nokiaa, yhtiön kannattaisi Visa Heinosen mielestä muistaa iloita siitä, että sen tuotteilla on parannettu kehitysmaissa satojen tuhansien ihmisten elämänlaatua.
Aasiassa ja Afrikassa kokonaiset kyläkunnat ovat saaneet yhdellä kännykällä yhteyden maailmalle; kalastajat ja maatyöläiset tavoittavat kauppiaansa, voivat kysyä lääkäripalveluita, saavat neuvoja ja apua. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.
– Tässä olisi Nokialle valtava imagovaltti: me olemme tehneet yhtiönä aidosti hyvää, sanoo professori Heinonen.