1996 ajettu GP on jäänyt parhaiten mieleen. Villeneuve ensimmäisessä kisassaan heti Hilliä haastamassa. Häkkisen onnistunut paluu onnettomuuden jälkeen. Brundlen hurja ulosajo.
Alkaa vissiin olla ikää sen verran, että muistaa kaikki vanhat asiat parhaiten.
Olettaisin Neweyn työskentelytyylin perusteena olevan, että hänellä on täysin poikkeuksellinen kyky hahmottaa aerodynamiikkaa, jolloin ei ole tarpeen simuloida kaikkea.
Tokkopa vaikuttaa tekemiseen. Hamiltonilla on ollut näitä henkilöbrändiä kasvattavia pr-tyttöystäviä säännöllisesti uransa aikana, myös huippuvuosina, mutta onko koskaan ollut oikeaa tyttöystävää.
F1:n osalta grand slam on mielestäni aika keinotekoinen menestyksen mittari. Siinä on yhdistetty merkityksellisiä saavutuksia (voitot, paalupaikat) ja merkityksettömiä asioita (johdetut kierrokset, nopeimmat kierrokset) keskenään. Esim. Alain Prost ei saavuttanut urallaan yhtään grand slamia.
1. Solberg voittaa kaksi kauden neljästä ensimmäisestä rallista.
2. Ogier on maailmanmestari.
3. Pajari ei näe tarpeelliseksi ajaa kilpaa ainakaan sunnuntaisin.
4. Sordo voittaa Kanariansaarten rallin
5. Jyväskylässä yksi suomalainen kolmen joukossa.
Kai Valtteri Bottaksenkin voi laittaan samaan ”oikeaan aikaan oikeassa tiimissä” -kategoriaan.
Ajoi Williamsilla ne kaudet kun auto oli kovimmassa tikissä sitten 2000-luvun alkuvuosien. Sen jälkeen viisi kautta ylivoimaisen Mercedeksen puikoissa.