Rata-SM 2022

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4385
Sijainti
Salo
joo, kyllä se niin vaan on, että sport2000 aikaa osattiin tehdä jotain oikein. Toki paljon meni väärinkin ja homma pilattiin, mutta alku oli hyvä. Siihen tyyliin kun saisi kilpailijat innostumaan panostamaan toiminaan ja markkinoitua, niin kyllähän homma alkaisi pyörimään vähän kuin itsestään.
En tiedä mihin speedman viittasi vastustuksella, oliko taannoinen Risto Laineen haastattelu. Siinähän kerrottiin vain, että AKK:n lajityöryhmässä nyt oli muutama skeptikko-naljailija, muttei se sitä tarkoita että vastustajia on jonoksi asti.

Mitä tarkoitat tällä? Sport 2000 on ainoa luokka suomessa jolla ylipäänsä on ollut muitakin katsojia kuin kuskien puolisot ja naapurin Jarppa.
Suomalaiset mielellään tituleeraavat itseään urheiluhulluksi kansaksi, mutta niin urheiluhullua eivät ole että kävisivät katsomassa sitä tuotetta, mikä Rata-SM:nä on viime vuosina kulkenut.

Toki meillä ei oikein ole mahdollisuutta siihen että radoilla ajettaisiin täysiveristä ammattilaisluokkaa. En ole ammattiurheilun kulurakenteen asiantuntija, mutta mutu-pohjalta edes puoliammattilaisten sarja vaatisi yleisökeskiarvot reilusti nelinumeroisen puolelle (niin että luvun ensimmäinen numero ei ole ykkönen)
 
Viimeksi muokattu:

Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa

Ei enää vietetä perheen kanssa yhteistä aikaa ja lähdetä koko porukan voimin radalle. Muut viihdykkeet ovat houkuttelevampia kuin istua katsomossa ja syödä 2 euron makkaraa. Täytyy kyllä sanoa, ettei se tuotekaan ole kovin kummoinen ollut.

Suomessa ei oikein ole edes puoliammattilaista rata-autoilijaa ollut, joka olisi pelkästään Suomen ratoja ajellut. Eikä sellaista tule. Eikä ole kyllä niitä tiimejäkään joka palkan maksaisi. Väitän että aika kauan saadaan eu-maksuja maksella ennen kuin sellaisia edes tähän maahan syntyy, jos on siis syntyäkseen. Kyllä se vaan on niin, että täällä perämettässä rata-autoilu on harrastelijoiden touhua ja silloin on turha yrittää liian suuria unelmia rakennella. Ne eivät tule toteutumaan. Niitä riittävän varakkaita autourheiluharrastajia ei ole ruudukon täydeltä ja niistä vähäisistäkin osa on jo panostanut esim. Porschen ajattamiseen tai johonkin muuhun mielenkiintoisempaan automalliin.

Tuosta rata-sm tuotteesta vielä jotain ajatuksia. Mulla on sellainen tuntuma, että osa katsojista edelleenkin haikailee super saloonien perään. Ihan niin kuin rallissa haikaillaan b-ryhmäläisten perään. Kaippa se kansa kaipaa tehoa ja liekkejä ja rytinää ja pauketta sekä ennen kaikkea erilaisia autoja ja toteutuksia. Joo joo, merkkiluokissa tulee tiukkaa taistelua. Silti kovin moni merkkiluokka ei ole montaa vuotta voimissaan elänyt ja ovat lähteneet hiipumaan. Varmasti on niitäkin jotka sellaista yhden automallin kisailuista tykkää, mutta ei suinkaan kaikki. Siksi pitäisi olla tarjolla enemmän erilaisia luokkia.
 
speedman

race is in my head
Liittynyt
26.10.2008
Viestit
1288
Mitä tarkoitat tällä? Sport 2000 on ainoa luokka suomessa jolla ylipäänsä on ollut muitakin katsojia kuin kuskien puolisot ja naapurin Jarppa.
Kirjoitin vähän huonosti.
Nurinaa ja vastustusta tuli hyvin paljon kilpailijoiden (siis muiden luokkien) puolelta. Mistäkö tiedän, olin itse silloin ajamassa muuta luokkaa.
Toivottavasti nyt ymmärretään puhaltaa yhteen hiileen. Silloin tuosta ei ollut tietoakaan.
Muiden kanssa samaa mieltä, että nykypäivänä on vaikea löytää rahasakkia, jotka tuota uutta sajaa lähtisivät ajamaan. Toivotaan kuitenkin, että löytyy.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Kirjoitin vähän huonosti.
Nurinaa ja vastustusta tuli hyvin paljon kilpailijoiden (siis muiden luokkien) puolelta. Mistäkö tiedän, olin itse silloin ajamassa muuta luokkaa.
Toivottavasti nyt ymmärretään puhaltaa yhteen hiileen. Silloin tuosta ei ollut tietoakaan.
Muiden kanssa samaa mieltä, että nykypäivänä on vaikea löytää rahasakkia, jotka tuota uutta sajaa lähtisivät ajamaan. Toivotaan kuitenkin, että löytyy.
Aivan aivan. Tämä on eräs niistä asioista jolla akk ryssi koko homman. Muistan tämän nurinan kyllä itsekin. Fiilis oli varikolla muilla luokilla, että he maksavat sport2000 luokan ajamiset. Sportit sai valtavasti tv-aikaa ja palstatilaa ja muut luokat kuitattiin vähän ohi mennen muutamalla sanalla. Silti maksut olivat kaikille samat.

Menikö homma näin vai oliko vielä jotain muutakin?
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4385
Sijainti
Salo
Toivottavasti nyt ymmärretään puhaltaa yhteen hiileen. Silloin tuosta ei ollut tietoakaan.
Tämä toisten muroihin kuseminen ja suoranainen rinkir----- tämän kokoisessa maassa jaksaa aina ihmetyttää. Sama juttu esim. jenkkiautoharrastajat vs. muut. Ei varmastikaan edistä autoharrastusta pitemmän päälle.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Tää muiden muroihin kuseminen on suomalaisissa autourheilupiireissä hallittu varmaan jo siitä lähtien kun ensimmäiset kisat olivat suunnitteluvaiheessa. Ei Sport2000 suinkaan ollut ensimmäinen laatuaan. Jo varhaisella ysärillä sai kuulla kuinka muuan Lappalainen aikoinaan suhmuroi muiden CC-kuskien selkien takana ja kanavoi sponsorituloja omaksi edukseen. Eikä suhmurointi ole edes suomalaisten yksinoikeus. A-ryhmän PM-sarja kaatui pitkälti siihen, että Ruotsissa vedettiin kotiinpäin niin että sen huomasi se kuuluisa sokea Reettakin. Ja toisaalta suomalaisilla ei liiemmin ollut mielenkiintoa/budjettia lähteä kisaamaan esim. Tanskaan eikä heillä myöskään tänne. Tuohon aikaan ei Baltiaan ollut mahdollista mennä kisaamaan (eikä siellä edes ollut mitään kisattavaa). Nyt Latvia olisi paljon lähempänä kuin Tanska/Norja, mutta balttien kilpailukalusto on ajanut vauhdilla ohi suomalaisista. Harvassa on suomalaiset GT3 Huracanit tai viimeistä huutoa olevat GT3 Porschet
 
Notmi

New member
Liittynyt
5.5.2022
Viestit
2
-snip-
Suomalaiset mielellään tituleeraavat itseään urheiluhulluksi kansaksi, mutta niin urheiluhullua eivät ole että kävisivät katsomassa sitä tuotetta, mikä Rata-SM:nä on viime vuosina kulkenut.
-snip-
Ehkä yhtenä syynä siihen, miksi katsojat eivät löydä paikalle katsomaan Rata-SM:ää, on tiedotus/mainostus. Taikka pikemminkin sen puute. Taustaa: En ole ikinä käynyt katsomassa Rata-SM:ää (muuta moottoriurheilua kylläkin) ja ajattelin korjata tilanteen. Lähin osakilpailu on reilun viikon kuluttua ajettava Kemoran osakilpailu, joten sinne olisi tarkoitus ehkä mennä. Ongelmana on se, että järjestäjät ovat tehneet todella vaikeaksi satunnaiselle kiinnostuneelle ylittää lähtökynnystä. Mistään en ole löytänyt tarkempaa aikataulua, lippujen hintoja enkä mitään muutakaan yleisölle tarkoitettua tiedotusta. Näillä eväillä on kyllä hankala tehdä päätöstä ajaa satoja kilometrejä katsomaan jotain itselle uutta lajia.
Valitettavasti Rata-SM ei ole ainoa laji, joka hoitaa tiedotuksen ja informoinnin huonosti suuren yleisön suuntaan. On tässä aiemmin jäänyt muitakin lajeja katsomatta kun (uusia) katsojia ei ole haluttu paikalle.
 
Tuossa kilpailun säännöt. Löytyvät kitistä. Tarkempi aikataulu julkaistaan vasta kilpailuviikolla. Säännöissä siis ylimalkainen aikataulu. Kitistä löytyy kaikkea muutakin jännää, kuten kilpailuun ilmoittautuneet.
 
Notmi

New member
Liittynyt
5.5.2022
Viestit
2
Kiitos. Suuntaa-antava aikataulu tosiaan auttaa jo jonkin verran. Olen tainnut joskus ennenkin Kitistä erään muun lajin ilmoittautumisia seurata.
Toivottavasti jotain suoraan katsojille suunnattua tiedotusta tulisi jossain vaiheessa näkyville.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4385
Sijainti
Salo
Ehkä yhtenä syynä siihen, miksi katsojat eivät löydä paikalle katsomaan Rata-SM:ää, on tiedotus/mainostus. Taikka pikemminkin sen puute. Taustaa: En ole ikinä käynyt katsomassa Rata-SM:ää (muuta moottoriurheilua kylläkin) ja ajattelin korjata tilanteen. Lähin osakilpailu on reilun viikon kuluttua ajettava Kemoran osakilpailu, joten sinne olisi tarkoitus ehkä mennä. Ongelmana on se, että järjestäjät ovat tehneet todella vaikeaksi satunnaiselle kiinnostuneelle ylittää lähtökynnystä.
Tämä tuntuu olevan yleinen ongelma, Suomalainen ei osaa myydä eikä tehdä selkeitä opasteita. Kävin viimeksi Alastaron moottoriradalla 2017, sinnekin taisi opasteet olla luokkaa äkkijarrutus risteyksessä "ai tossako se olikin". Mikä siinä on niin vaikeaa? Englannissa Goodwoodiin opasteet alkavat moottoritiellä vähintään 30 kilometriä ennen rataa ja ramppeihin on käyty laittamassa väliaikaisia kylttejä. Samoin kaistaopasteet on erittäin selkeästi, minne charter-bussit, minne museoautot ja minne normaalit henkilöautot.

PS: Olisin kiinnostunut lähtemään Karkkilan SM Motocrossiin, mutta tuntuu tieto aikataulusta ja lipuista olevan niin salattua, että että Sauli Niinistön työsähköpostiin murtautuu helpommin (Suposta jos joku lukee tätä niin vitsi vitsi).
On se kumma kun löydän radan ja osaan ajaa oikeaan paikkaan oikeaan hetkeen toisella mantereella, mutten 20 kilsan päässä kotiovesta.
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
Tämän päivän kilpailulähdöt alkamassa, ensimmäisenä vuorossa V8 Thunderit.
 
Jsx

Well-known member
Liittynyt
18.8.2018
Viestit
68
Tulipa käytyä ensimmäistä kertaa rata sm kisoissa. Tuli sellainen fiilis,että oltiin päivän ainoat maksavat katsojat, eikä mitään yleisöryntäystä ollut odotettu järjestäjän puolelta. Korttimaksu ei portilla(eikä makkarakiskalla) kelvannut.
Kilpailutoimistolla oli korttipääte,mutta senkin kanssa kaikenlaista säätöä. Lasten harkkamatsissakin kelpaa nykyään kortti,niin tämä aiheutti suurta hilpeyttä.

Tuote itsessään on tylsä. Kuorma-autot tarjosivat parasta viihdettä, formuloita paikalla liian vähän ja V8:t ajeli nätissä jonossa maaliin.
 
Vepe

Well-known member
Liittynyt
17.6.2011
Viestit
358
Sijainti
Vantaa
Kilpailukalenteri on muuttunut jälleen (tai siis jo 6.5.)
14.-15.5.2022 Rata SM Kemora
11-12.6.2022 Rata SM & BATCC Botniaring
16.-17.7.2022 Rata SM Seinäjoen Vauhtiajot (ei Formula Open Finland)
03.-04.9.2022 Rata SM Alastaro
17.-18.9.2022 Rata SM Ahvenisto

09.-10.7.2022 Endurance CUP Kemora (vain Formula Open Finland -luokka)
Kymiringille ei siis mennä, ja kausi päätetään Ahvenistolla syyskuun puolessa välissä.

https://www.autourheilu.fi/uutiset/rata-sm-sarjasaannon-lisamaarays-no-2-sarjailmoittautumista-jatkettu-9.5-asti-seka-puuttuva-osakilpailu-vahvistettu/
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
Seinäjoella ajetaan tänä viikonloppuna.

klo 11.20 Legends 2, B-finaali (15 min. + 1 kierros)
klo 11.45 V1600, race 2 (17 min. + 1 kierros)
klo 12.10 BMW Xtreme Race, race 3 (40 min. + 1 kierros)
TAUKO (SuperMoto, Drifting jne.)
klo 13.30 Touring Cars, race 2 (20 min. + 1 kierros)
klo 14.00 V8 Thunder, race 2 (20 min. + 1 kierros)
TAUKO (SuperMoto, Drifting jne.)
klo 15.00 Legends 2, A-finaali (15 min. + 1 kierros)
klo 15.30 V1600, race 3 (17 min. + 1 kierros)
 
Viimeksi muokattu:

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Rata SM yritti nostaa päätään pinnan yläpuolelle viime vuosikymmenen puolivälin nurkilla. 2016 TGT SM-lähdössä Botniaringillä oli peräti 12 autoa ja kaikki edes jollain lailla säädyllisiä vauhtivaroiltaan. Toki Hjerppen Radical oli kyllä ihan väärässä luokassa, mutta se sallittakoon. Tänä päivänä voisi "helposti" saada (paperilla) aikaan vähintään yhtä hyvän skaban ellei jopa paremman, mutta millä saada kuskit ihan oikeasti kiinnostumaan? Raha lienee ainoa autuaaksi tekevä asia ja sitähän ei AKK jakele. Rahojen kulkusuunta on tasan toiseen suuntaan.
Bemarit on hiipuneet parhaista vuosistaan lukumäärällisesti suunnilleen puoleen. Teknisestihän luokassa ei mitään kehitystä edes voi tapahtua. V8 Thunder esiintyy sen muutaman kerran vuodessa SM-kisojen yhteydessä ja on ainakin näin 2022 parasta antia. V1600 on varmaan hyvä täyteluokka aloittelijoille - niinkuin olivat FUTT.it ja Saabit kasarilla. Mutta shown kuningaspultiksi ei siitä luokasta ole.
Porsche GT3 Cup toimii NEZ tasolla ihan hyvin. SM-ympyrät noin kuuden tai seitsemän auton voimin ei ole riittävästi.
TCR on hyvä idea, mutta pelkästään kotimaisin voimin homma ei tule toimimaan. Jos mukaan saadaan Baltit ja Ruotsalaiset niin homma olisi bueno. Mutta ei tule tapahtumaan. Balteilla on oma BaTCC kiertueensa eikä sieltä livetä SM-kisoihin. Ja ruotsalaisia ei muutoinkaan kiinnosta.
 
Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Golfeja on ollut Suomessa ainakin kaksi (P1 ja Black Rose). Jotenkin kuvittelin, että LMS:llä olisi enemmän kuin yksi Audi, mutta se käsitys ei kyllä perustu mihinkään. Mahtaako Honda olla enää ihan TCR-speksin mukainen?
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Voisiko teoriassa olla mahdollista tanskan ja suomen TCR-luokkien yhdistäminen Scandinavia-sarjaan? Autotkin kaikissa samat ja radalla niitä olisi enemmän.
 
Ylös